Ollaan oltu vähän hiljasia ja ehkäpä apeitakin koska alan jo tunnistamaan ne hajut maassa jotka vääjäämättä johtavat lämmön häviämiseen ja lumimyrskyjen saapumiseen. Varpaita palelee jo pelkkä ajatuskin. Tämänpäiväisen ukkosmyrskyn ja kaatosateen jälkeen kylläkin iltalenkki tehtiin auringonpaisteessa lammikoita kierrellen.
Tänään nähtiin erilaisia koilia. Tuttuja ja vieraita. Yksi oli ihan hassu, koska se kulki ihan sen ihmisen lähellä ja sillä oli erilaiset valjaat. Jotenkin se ihminen vaan luotti siihen omaan koilaan. Taas käännyin viisaan Awa.siskon puoleen ja se kertoi että kyseessä on opaskoila, joka on vähhänniinkuin sen ihmisen silmät. Jostakin syystä ne silmät on lakannut kunnolla näkemästä . Olen jo elänyt niin vanhaksi kuin kolme vuotta ja vähän yli, että ymmärrän ettei kenelläkään ole ihan kaikki ehjää. Joillakin voi olla niin huono kuulo, ettei edes luu-sanaa kuule. Toisella on sydän kipeä ja jollakin joku muu sisällä oleva tarpeellinen kapine. Jollakin ei jalat toimi kunnolla ja on ehkä tekojalka. Kaikki vammat ei aina näy hyvin ulospäin. Tänään ymmärsin, että vaikka olis kuinka puutteellinen niin elämä vaan jatkuu vaikka sitten opaskoilan kanssa.
Kun kuiskailin maman korvaan näitä juttuja niin se katseli minua kosteilla melkein kyyneleisillä silmillä. Lipasin sitä poskesta ja annoin sen kertoa, koska oli jotakin hyvin tärkeää tulossa. Siskokin kuunteli.
" Muistatko Jada, kun kerroin siitä, kuinka yhdellä siivellä lentäminen on sangen vaikeaa. Mutta sillä siivellä voi ottaa tukea maasta ja kävellä ja se riittää. Kun kerroit ihmisystävästä joka ei itsenäisesti nähnyt liikkua niin mietin omaa elämääni. Minullakin on vamma, joka ei näy juurikaan ulospäin. Kun katselen sinua ja siskoa silmälasien kanssa näen jokaisen viiksikarvankin erikseen. Kun otan silmälasit pois, en enää näe niitä viiksikarvoja vastakun ihan läheltä. Ja jos peitän toisen silmän, niin en näe niitä viiksikarvoja ollenkaan. Vain maailman kauneimman basenjitytön hahmon, jonka tunnistan ilomurinasta, pikkukorvista, kapeasta kippurahännästä ja hellästä lipasusta juuri omaksi Jadaksi.
Vaihdan asentoa maman sylissä ja huokaan. Kerätään paljon rahaa ja sitten parannetaan se silmä ja laitetaan näkeminen siihen toiseenkin. Voidaan siskon kanssa syödä halpoja raksuja ja säästetään oikein riitävästi.
" Joskus on niin Jadaseni, että rahalla voi ostaa terveyttä ja vaikka uuden näkemisen huonoon silmään. Nyt se ei vaan ollenkaan ole mahdollista. Mitään ei voi tehdä. Ei muuta kuin toivoa, että kaikki olisi näin nyt ja aina. Sekin riittää."
Jäin niin paljon miettimään. Muistan kyllä kun illalla kun on silmät kiinni, mama on rapsuttanut minua korvantakaa ja samalla varmaan erottanut minut siskon korvista. Ja tiedän myös sen, ettei silmillään näe kaikkea, vaikka ne olis ihan parhaat. Korvilla voi kuulla paeremmin kun on vaikka pimeää, ihanniinkuin ei näkisi. Nenä voi haistaa asioita joita silmillä ei näe, ihanniinkuin tämänpäivän markkinoitten nöyhtöpossun hajut katukivetyksellä. Käsillä voi tuntea vaikka ei näe ihanniinkuin siskon ja minun korvat pimeässä. Ja tiedän myös sen, että sydämellä voi tunteä asioita joita ei millään muulla konstilla ymmärrä. Ihanniinkuin se ihminen, joka seisoi kadunlaidassa lyhtypylvästä pidellen ja sen silmistä paistoi aika onneton mieli, jonka sydän hetipaikalla ymmärsi. Olisin lipassu mutta mama vaan meni eteenpäin vaikka senkin sydän tiesi.
Tänään olen sukeltanut aika syvillä vesillä. Tässä meillä molemmilla, minulla ja mamalla on kyyneleitä terveissä ja einiinterveissä silmissä. Toivon niin kokosydämestäni että kaikki olisi näin ja taas uuden kesän alussa voitaisiin katsella porukalla kaikkien kukkien värejä ja sinistä taivasta ja valkoisia pehmeitä pilviä. Ollaanhan onnellisia siitä mitä meillä on ja ei ollenkaan olla kademielellä toiselle, kun ei aina tiedä mitä murhetta tai vammaa se sen turkin alla kantaa.
