Vaikka olet yllätys, tiesin sinut kohtaavani

On ilta ja minun mielestäni jo myöhä. Awa-sisko on vetäytynyt jo saalinsa alle nukkumaan ja me istutaan Maman kanssa ihan sylikkäin. Minun ikioma iltahetki. Keräilen voimia rakkaasta ihmisestä ja luulen, että hänkin minusta. Työnnän kuonon kainaloon ja annan kaikkien varsinkin murheitten mennä menojaan. Me odotellaan joulua. Kotona on kaikenlaisia punaisia tonttuja ja enkeleitä ja seimejä. Kynttilöitäkin poltetaan. Vielä ei ole ilmaantunut herkkuruokien tuoksuja, vain raksujen tuttu ja turvallinen aromi.

Olen jo neljä vuotias. Siis en enää lapsikoila. Usein huomaan kuitenkin olevani varsinkin lapsenmielinen, vähänniinkuin Mama. Me hömpsöteän ja katsellaan toisiamme silmiin. Meillä maailman kaunein historia, ihan vattuvarpaasta saakka. On kuitenkin niin, että kaikkien historia ei ala sieltä syntymisen paikkeilta. Oletko huomannut ihmisystäväni, kuinka matkanvarrella kohtaat kovinkirjavan joukon kaikenlaisia kulkijoita. Minäkin olen kohdannut monia koilia. Suurimman osan olen niistä ohittanut ehkä nuuskaisten tai ehkä pakoon pötkien. Joskus ollaan istuttu hetkeksi alas vaihtamaan pari haukkua tai murinaa. On koilia jotka vain tiedän, enkä haluakkaan tehdä lähempää tuttavuutta. On ystäväkoilia, joiden tapaaminen on aina juhlahetki vaikka niinkuin Jorge-pappa ja Jamil-veikka tai Pelle. Ja sitten on niitä joiden olemassaolossa on vielä hetkenverran enemmän jotakin. Ihan niinkuin Awa-siskon Robin. Vieläkin huomaan että niin vahvan ja voimakkaan siskon ruskeisiin mantelisilmiin tulee kaukainen ja surumielinen katse. Ikiaikojen rakkautta, sanoisi tähä Awa.

Yleisestiottaen ne ihmeelliset asiat tapahtuvat. Elämä saattaa yllättää silloin kun kaikkein vähiten ollaan edes jaksettu miettiä. Ehkä silloin, kun ollaan laitettu vaikka hanskat varastonnaulaan ja sanottu, että let it be. 

Tässä me taas katsellaan toisiamme Mama ja minä. Näen sen silmistä jotakin himmeän kaunista. Luulen että elämä on juurikin yllättänyt sen. Vaikka sillä onkin nuhanenä ja tukka tuoksuu työmaalle, niin se on vaan sanomattoman kaunis. Ja me kuiskataan ihan pimeään iltaan: Vaikka olet yllätys, tiesin sinut kohtaavani.

 

Satutinko vai suukotinko?

Silläaikaa, kun nukuin parhainta koilanuntani siskon kyljessäkiinni, oli maailmalla tapahtunut pelottavia ja murheellisia asioita. Ihmisiä oli kuollut ihan turhaan ja pelkoa vaan kylvetty kaikkien hengissä olevien sydämiin. Ihan tavallinen mukava ilta oli päättynyt siihen, että elämä loppui. Tai siihen, että oli jäänyt ihmiskasan alle ja täpärästi pelastunut. Tai luoti oli osunut kännykkään ja ihminen sai jäädä elämään. Niin paljon surua kun rakkaat kuolivat tai saivat pahoja vammoja pyssyn luodista. 

Kun olin aamulla oikonut yön aikan ruttaantuneet korvani ja kinttuni tajusin, että olin onnekas, kun sain välttää edellisyön kauhut ja nukkua turvassa. Ajatukseni ovat nyt aika lyhyitä ja niissä on paljon kysymysmerkkejä. Miksi maailman ihmisistä tulee vihollisia toisilleen? Miksi joku luulee tekevänsä hyvän työn, vaikka satuttaa ja rikkoo ja kuolettaa? Miksi pitää mennä karkuun omasta kodista ja maasta nyytti selässä? 

Uutisissa sanotaan, että pyssyihmiset huusivat Jumala-asioita. Minä uskon ihan oikeesti, ettei Jumala ole kenenkään käskenyt käydä toisen kimppuun ja satuttaa. On vaan niin hyvä laittaa omat pahat teot ja ajatukset jonkun toisen niskoille, vaikka nyt sitten Jumalan. Minun Jumala rakastaa kaikkia ihmisä ja koilia ja muitakin joissa on elämää. Ihmisestä on vaan ajan saattamissa tullut aika paha. Pitää kostaa ja satuttaa. No minäkin purasin siskoa sillon muistatko ja se haukkas minua, mutta ollaan pyydetty anteeksi ja haavat on hoidettu. 

Ilkeyden ei tarvitse aina olla pyssyillä ja pommeilla vahvistettua. Se voi olla arjen ahdasta kritiikkiä ja piikittelyä sanoilla. Vaikka Mama sanoisi että en saakkaan luuta vaikka on lauantai. Olisin nyt sitä mieltä, että voitais kaikki koilat ja ihmiset vähän miettiä mitä tuli sanotuksi. Satutinko vai suukotinko?

Ja vielä viimeiseksi ajatus Rasmukselta joka on pieni 7-vuotias poikaihminen. " Maailmankaikkeus ei lopu koskaan tai se loppuu siihen kohtaan, missä Jumalan koti alkaa, ihan siihen aidan viereen." Sinne meni taas monta ihmistä kerrallaan. Jumalan kodin portista sisälle.

Koti on ihmisen ja koilan turvapaikka

No terve Jada tässä. Ollaan koko lauma pikkuhiljaa palattu normaalielämään. Tiedäthän miten vaikeaa on olla tyttö ja koila jonakin tiettynä aikana vuosikautta. Merkkiaineet ja nuuskimiset ja poikakoilat ja kireä mieli aina välillä. Siskolle kävi hassusti, sen jo toinen tyynypoikaystävä joutui roska-autoon. Ja kun sillä ei ollut uutta niin minä rukka jouduin kohteeksi. En pitänyt siitä ollenkaan. Sisko seurasi minua jokapaikkaan ja yritti sitkeästi. Nyt ollaan jo ihan normaalitunnelmissa. Pyykkikone pesee kukkafleesejä ja muuta pyykkitavaraa.

Ollaan tässä isossa sängyssä kun ei enää tehdä merkkiaineita

Toisena päivänä meille oli käydä huonosti. Oltiin ihan tavallisella lenkkireissulla tutulla reitillä. Nuuskittiin ja hoidettiin pissihommia säntillisesti. Sitten yhtäkkiä huomattiin, että vieraassa pihassa oli kaksi suurensuurta koilaa pitkässä flexinarussa niitten omistajan kädessä. Minun Awa-sisko muuten purasi semmosen narun kerta haukulla kerran poikki ja sen jälkeen niitä ei ole Huvikummussa tavattu. Niin, siinä ne oli ja hetken päästä matkalla meitä kohti. Voit ajatella miltä tuntui pikkukoilista ja Mamasta, kun vahvemmat vastustajat oli kohta vieressä ja mitään ei voinut tehdä. Mama otti meidät ihan lähelle lyhyellä hihnalla ja suojeli. Ja Awa sisko meni minun eteen kun se oli vahvempi. Siinä ne suuret kiersi meitä ja luulen että niitten omistaja lähti myös liikkeelle sen minkä kerkes. Sen askel oli vähän horjuva. En muista pajon eikä muutkaan. Ehdittiinkö paljon edes pelkäämään. Sitten se omistaja otti kai niitä koilia pannoista kiinni ja me lähdettiin pois. Ei jääty puimaan tapahtumia koska ei haluttu jäädä enää niitten hampaitten ulottuville. Kotimatkalla, kun lähellä Huvikumpua pysähdyttiin, pääsi minulta kakka. Me täristiin sitten kotirappusilla ja halattiin toisiamme kamalasti. Luulen, että basuenkeli-Robin katseli meitä koilien taivaasta ja päätti vähän auttaa ystäviä maanpäällä hankalassa tilanteessa.

Awa-sisko on minut sankarikoila

 On aika ikävää jos tarttee pelätä omia koilakansalaisia. Ollaan samaa rotua ja silti myrskyn merkit voi ilmaantua taivaalle ihan pyytämättä. Mama kertoi minulle, että niin on myös ihmisten kesken. Vaikka ollaan samoja niin riitoja ja eripuraa saattaa tulla. Harvemmin niitä kuulema puidaan hampailla niinkuin meidän koilien kesken tapahtuu. Onkohan se sitten niin, että osa ihmisistäkin on huonosti kasvatettua? Ja ne ei osaa pysähtyä kun joku sanoo että paikka. En tiedä. Me ollaan viimesen vuoden aikana kasvettu aika paljon. Meillä on ollut omat myrskymme ja jyrinät, mutta on enemmän ollut aurinkoa ja poutaelämää. Ollaan opittu virheistä. Oppiikohan ihminen aina virheistään? Sitä täällä mietiskelen siskon kanssa kotioloissa ja turvassa kenenkään hampailta tai vihamieleltä.

Tässä ollaan eteisen tuolilla lepäämässä kotona

                                                                       Jada

Miten vois omat raksunsa jakaa niin että ne menee oikeisiin suihin.

Eilen oli lenkillä villapaidat päällä. Niin, se tarkottaa sitä että kylmä hiipii paikalle ja toppavaatteet on seuraava vaihe. Jotenkin vaan en meinaa tottua siihen, että pitää palella. Joka vuosi sama tarina ja valmistautuminen viimoihin.

Viimeajat on olleet aika mielenkiintoisia, koska ollaan kuunneltu ja katseltu uutisia joissa kerrotaan että maailman ihmiset ovat lähteneet liikkeelle ja joillakin on suurena toiveena asettua asumaan tänne meille kylmään talveen. Ne ei vielä tiedä miltä tuntuu kun lumituiskussa pakkasessa pitää vetää kaulukset pystyyn ja pipolakki päähän. Ne on lämpimänlapsia niinkuin minä ja siskokin. 

Kylmälläkin voi sydän olla lämmin

On aika surullista, kun ei voi asua omassa kodissaan kun pelottaa. Niin ajattelen niillä ihmisillä olevan, jotka oikeasti joutuvat menemään karkuun kotipaikaltaan. Se on vähänniinkuin me siskon ja Maman kanssa otettais nyyttiin vähän raksuja ja vaihtovaatteet ja jouduttais jättämään lämpöinen Huvikumpu selän taakse ja muutettais vaikka Sysmään tai jonnekkin vielä kauemmas karttaan piirretyn pilkkurajan yli. Ei olis mukavaa. Joskin me oltais kuitenkin yhdessä ja matkanvarrella uskoisin, että saatais vaikka kouluruokaa ja joittenkin paikkakuntien koilien raksupusseista kupillisia. En tiedä, tuntuis vaan niin surulliselta semmonen lähtö. Tietysti jotkut luulee että meidän kotipaikka on kultakaivos ja täällä kasvaa pankkikortteja puussa. Pian kyllä voi huomata ettei ole pankkikortteja kun ei ole lehtiäkään. On vaan niin mietityttänyt, että miten vois omat raksunsa jakaa niin että ne menee oikeisiin suihin.

Ei ole pankkikortteja oksilla, ei ees lehtiä

Olen myös miettinyt sitä että miten oikeen jakaantuu kepit ja porkkanat. Me saadaan Awa-siskon kanssa joskus myös porkkananpaloja kun ollaan osattu hoitaa hommat kotiin. Yleensä ne on kyllä herkkupaloja Pupu-rasiasta. Tietysti koilille heitetään keppejä ja ne hakee ne paitsi me ei olla alettu semmoseen hommaan. Pallon haen kyllä ja tuon sen Mamalle. Mutta jos vaikka lyökin sillä kepillä ja satuttaa niin silloin tulee vaan huono mieli ja kipu. Mama kertoi, että ihmisten maailmassa nuo porkkanat tarkoittaa hyviä sanoja ja kannustusasioita, vähän niinkun sillon kun Mama sanoo minulle että Hyva Jada, hienosti teit. Ja ne kepit on sittenkehotuksia ja rakentavia palautteita, vaikka että Huhhuh Jada patjan kulmaa ei saa noin kuoputtaa. Ja sitten se ompelee kankaan kiinni ja kivat superloonit jää sinne sisälle. Jos vaan kokoajan joku naputtais ja huomauttelis asioista eikä ainuttakaan Pupu-rasian namia tulis suuhun niin ei jaksais enää antaa tassua tai haifaivia tai mennä maahan tai odottaa. Voin kyllä vakuuttaa, että meillä jaetaan suukkoja ja porkkanoita ja toruja oikeassa suhteessa. Ja minulle ei tartte kuin sanoa oikealla äänenpainolla...Jada, niin tiedän mistä on kysymys.

Awa-sisko haistaa syksyn olevan rapulla

Nyt me nukutaan aamupäiväunia. Sisko kaikkien peittojen uumenissa ja minä ison tyynypinon päällä niinkuin prinsessoilla on tapana. Tänään olis ollut mätsäribissis-kisa, mutta on niin kylmä, ettei tullut kuuloonkaan mikään muu kuin lämmin koti. Sitä me toivotaan jokaiselle oikeasti peloissaan karkuun lähteneelle: Lämmintä kotia ja turvallista oloa.

terveisin Jada

Vaikka näkis vaan yhdellä silmällä niin sydän tuntee

Ollaan oltu vähän hiljasia ja ehkäpä apeitakin koska alan jo tunnistamaan ne hajut maassa jotka vääjäämättä johtavat lämmön häviämiseen ja lumimyrskyjen saapumiseen. Varpaita palelee jo pelkkä ajatuskin. Tämänpäiväisen ukkosmyrskyn ja kaatosateen jälkeen kylläkin iltalenkki tehtiin auringonpaisteessa lammikoita kierrellen. 

Tänään nähtiin erilaisia koilia. Tuttuja ja vieraita. Yksi oli ihan hassu, koska se kulki ihan sen ihmisen lähellä ja sillä oli erilaiset valjaat. Jotenkin se ihminen vaan luotti siihen omaan koilaan. Taas käännyin viisaan Awa.siskon puoleen ja se kertoi että kyseessä on opaskoila, joka on vähhänniinkuin sen ihmisen silmät. Jostakin syystä ne silmät on lakannut kunnolla näkemästä . Olen jo elänyt niin vanhaksi kuin kolme vuotta ja vähän yli, että ymmärrän ettei kenelläkään ole ihan kaikki ehjää. Joillakin voi olla niin huono kuulo, ettei edes luu-sanaa kuule. Toisella on sydän kipeä ja jollakin joku muu sisällä oleva tarpeellinen kapine. Jollakin ei jalat toimi kunnolla ja on ehkä tekojalka. Kaikki vammat ei aina näy hyvin ulospäin. Tänään ymmärsin, että vaikka olis kuinka puutteellinen niin elämä vaan jatkuu vaikka sitten opaskoilan kanssa.

Kun kuiskailin maman korvaan näitä juttuja niin se katseli minua kosteilla melkein kyyneleisillä silmillä. Lipasin sitä poskesta ja annoin sen kertoa, koska oli jotakin hyvin tärkeää tulossa. Siskokin kuunteli.

" Muistatko Jada, kun kerroin siitä, kuinka yhdellä siivellä lentäminen on sangen vaikeaa. Mutta sillä siivellä voi ottaa tukea maasta ja kävellä ja se riittää. Kun kerroit ihmisystävästä joka ei itsenäisesti nähnyt liikkua niin mietin omaa elämääni. Minullakin on vamma, joka ei näy juurikaan ulospäin. Kun katselen sinua ja siskoa silmälasien kanssa näen jokaisen viiksikarvankin erikseen. Kun otan silmälasit pois, en enää näe niitä viiksikarvoja vastakun ihan läheltä. Ja jos peitän toisen silmän, niin en näe niitä viiksikarvoja ollenkaan. Vain maailman kauneimman basenjitytön hahmon, jonka tunnistan ilomurinasta, pikkukorvista, kapeasta kippurahännästä ja hellästä lipasusta juuri omaksi Jadaksi.

  

Vaihdan asentoa maman sylissä ja huokaan. Kerätään paljon rahaa ja sitten parannetaan se silmä ja laitetaan näkeminen siihen toiseenkin. Voidaan siskon kanssa syödä halpoja raksuja ja säästetään oikein riitävästi. 

" Joskus on niin Jadaseni, että rahalla voi ostaa terveyttä ja vaikka uuden näkemisen huonoon silmään. Nyt se ei vaan ollenkaan ole mahdollista. Mitään ei voi tehdä. Ei muuta kuin toivoa, että kaikki olisi näin nyt ja aina. Sekin riittää."

Jäin niin paljon miettimään. Muistan kyllä kun illalla kun on silmät kiinni, mama on rapsuttanut minua korvantakaa ja samalla varmaan erottanut minut siskon korvista. Ja tiedän myös sen, ettei silmillään näe kaikkea, vaikka ne olis ihan parhaat. Korvilla voi kuulla paeremmin kun on vaikka pimeää, ihanniinkuin ei näkisi. Nenä voi haistaa asioita joita silmillä ei näe, ihanniinkuin tämänpäivän markkinoitten nöyhtöpossun hajut katukivetyksellä. Käsillä voi tuntea vaikka ei näe ihanniinkuin siskon ja minun korvat pimeässä. Ja tiedän myös sen, että sydämellä voi tunteä asioita joita ei millään muulla konstilla ymmärrä. Ihanniinkuin se ihminen, joka seisoi kadunlaidassa lyhtypylvästä pidellen ja sen silmistä paistoi aika onneton mieli, jonka sydän hetipaikalla ymmärsi. Olisin lipassu mutta mama vaan meni eteenpäin vaikka senkin sydän tiesi.

Tänään olen sukeltanut aika syvillä vesillä. Tässä meillä molemmilla, minulla ja mamalla on kyyneleitä terveissä ja einiinterveissä silmissä. Toivon niin kokosydämestäni että kaikki olisi näin ja taas uuden kesän alussa voitaisiin katsella porukalla kaikkien kukkien värejä ja sinistä taivasta ja valkoisia pehmeitä pilviä. Ollaanhan onnellisia siitä mitä meillä on ja ei ollenkaan olla kademielellä toiselle, kun ei aina tiedä mitä murhetta tai vammaa se sen turkin alla kantaa.

Elämä on parhaimmillaan niinkuin raikas viilikippo

Oi miten olen koko pienen koilan suurella sydämellä nauttinut tästä kesäaikakaudesta. Vaikka silloin ennen näitä kuumia päiviä olikin välillä viileämpää ei se ollenkaan haitannut. Ja onhan vaan niin totta sekin, että liian vähän on tullut vettä, koska meidän kaivo, josta mama hinkuttaa vettä kasviksille ja saunahommiin, on ihan kuiva. Vaikka kuinka hinkuttaa niin ei pisaraakaan syöksy vesiputkesta odottavaan ämpäriin. Nyt kun on tulossa jostakin ilmansuunnasta suuria sadepilviä niin me porukalla asennettiin kippoja ränniputkien alle että saadaan tarpeellista juotavaa kasviksille. 

Ollaan levätty suuren valon alla nurmikolla ja kiikkukeinussa ja pyydystetty mustikoita ja karviaisia ja muitakin marjoja koska ne on hyviä ja terveellisiä. Tänäänkin koilamummin karviaispuskassa temuttiin melkein kun ne yölliset supit kun oli ryöstöretkellä. Koilamummi antaa meidä syödä karviaisia luvanperästä. 

Tänäkesänä me ei olla oltu missikisoissa kun ei jaksettu. Yksissä oltiin ja sillon oltiin heti lehtikuvassa vaikka ei edes kilpailtu. Siinä kuvassa oli myös meidän ystävät Jorge ja minun veli Jamil. Tänään naapurin tätin vieras sanoi meitä kaunokaisiksi ja toisen naapurin mummo anto Mariekeksit murustettuna herkkupaloiksi. 

Ollaan siskon kanssa huomattu, että jotenkin ollaan tultu katu-uskottaviksi täällä meidän kylällä. Ja se tarkottaa sitä, että kun tätä rotua on täällä vaan me siskon kanssa niin aikamoni saattaa jo meidät tuntea. Käyttäydytään kunnollisesti, ei haukuta vieraille, suukotellaan jos mahdollista, eletään sovussa kaikkien kanssa jos sekin on vaan mahdollista. Katsotaan mantelisilmillä ihmistä ja toki ilman minkäänlaista taka-ajattelua tai suunnitelmaa saada herkkupaloja. Me ollaan vähänniinkun julkkiskoilia täällä, mutta ei olla tultu ylpeiksi. Me iloitaan ihan kaikinta ystävistä. 

Jokainen uusi päivä on kuin lämmin lipasu, suukko nenänpäälle, murustettu Mariekeksi, pullea karviainen, turvallinen koti, raikas viili. 

Nyt minä käperryn siskon viereen peitonalle Maman lähelle. Kauneimmat unet sinulle ystävä siellä.

terveisin Jada

Piikit voi olla vaarallisia

Vaikka kuinka puren torahampaitani yhteen ja olen päättänyt, että nyt on kesä vaikka tuulis turkkiin Jäämereltä. On pakko alkaa syömään herkkuruuan sijaan sanojaan. Lehdistön mukaan kaukana kylmässä Siperiassakin on hellekelit ja meillä kaivetaan pikkuhiljaa villapaitoja esille. Onneks me oltiin koko lauma lomalla silloin kun oli kotimaan helleaalto, joka kesti 72 tuntia. Otettiin siitä kaikki irti ja kerättiin vitamiinit varastoon. Ei kyllä pitäis valittaa, kun muuten asiat on niin kunnollisesti, tai melkein ainakin. Tapasin ulkona lenkkireissuilla mukavia ystävä-koilia. Sisko on yleensä aika varuillaan niitten kanssa. Minä pyrin tervehtimään kaikkia tasapuolisesti ja katson niitä minun mantelisilmilläni lempeällä katsekontaktilla. Hellepäivänä näin myös uuden kaverin nuuskimassa meidän kulmilla. Sille ei vaan sopinutkaan iloinen tervetuliaisyritys. Se näytti hammasta ja sanoi, ettei meistä tule koskaan kavereita senkin pieni nilkki. Peräännyin ja annoin sen mennä pohtimaan omia suuria tai pieniä murheitaan. Olisin antanut sille vaan lempeän katseen, mutta se ei huolinut. Sisko lohdutti minua ja sanoi, ettei kaikkien kanssa tartte olla kaveri tai ystävä. Joskus vaan kannattaa päästää ohi.

Kaikkein tärkeintä on se, että voidaan olla yhdessä koko lauma ja rakkaat sen lisäksi. Ollaan nähty ihmisvelit ja sisko ja ne on saanu meidän kaikkein parhaimman ilomurinan ja jodlauksen mitä voi olla. Lenkkihommissa käytiin ja tänään leikattiin siskon kynnet kun oli vahva syli joka piti siitä kiinni. Minä annan leikata melkein sujuvasti. Se kamala piikkieläin taas pisti samaan kohtaan minussa ja olen nylpyttänyt edelleen sitä kutitusta. Ja siitä sitten seuras se raitapaita ja Pepanteenirasva. Mama ei ole huomannut, että paidan päältäkin voi nylpyttää ;) Piikkieläimet on vaarallisia.

Minun raitapaita ja suoja-sisko

Ja joskus piikki-ihmisetkin on vaarallisia. Tietenkin rumat sanapiikit satuttavat, kun joku niitä syleksii ilmoille, mutta joskus on vaan niin että oikea piikkikin voi satuttaa. Niin kävi Mamalle. Se meni toisena päivänä paikkaan jossa annetaan omaa verta toisille käyttöön. Koilillekin on semmosia paikkoja, mutta Mama sano ettei uskalla valitettavasti edes harkita minun ja siskon viemistä semmoseen. No, mutta Mama oli rohkea ja meni. Ja siellä kävi sitten niin, että se piikinpisto sattuikin aika lujaa. Minä olisin varmaan kiljunut sillä kohden, mutta Mama oli suu kiinni ja suputti, että sattu kovaa. Ja nyt on sitten käden sisällä ollut sähköiskuja ja se on kummallinen käsi. Hermohommia, totesi hoitajatäti puhelimessa ja tutkimushommiin pitää mennä. Näin vähän kyyneleitä Maman silmissä ja ymmärsin, että sillä oli tavallista kurjempi olo.

Aina ei kaikki mene niinkuin siellä Strömssöö-paikassa. Vaikka kuinka yrittäis tehdä hyvää ja hyvin niin voi sattua vahinkoja tai muita ongelmatilanteita, jotka muuttaa ilon itkuiksi. 

Ollaan erityisen vaarallisella riippusillalla

Mutta kaiken helteen ja kylmän ja sateen ja yllätysten keskellä me vaan jatketaan lomaa. Nukutaan pitkään ja syödään herkkuruokaa. Postisetä kiikutti just tosi ison paketin meidän lempiraksuja. Se tuli ulkomailta. Lähiviikot turvattu. Odotellaan nyt jo riemulla tulevia päiviä, kun päästään Jorge-papan ja Jamil-veikan luo. Ja niitten kaikkien ihanien luo siellä häkkireissumatkan päässä. Siellä meillä on juoksukisa ja ehkä missikisa. Mutta jos on kylmä niin sitten olen vaan varikkorinsessana siskon kanssa. Me niin odotetaan. 

 

                    Parasta kesäaikaa kaikille vilunväristyksistä huolimatta toivottaa Jada

Onnen rakennusaineet

Kovin paahteinen hiekkaavikonkuuma päivä alkaa olla pian illassa. Tässä me ollaan porukalla ja kuunnellaan, kun autot suhaa nelostiellä sinnetänne. Ja samalla kuunnellaan, kun ikkuna on auki, naapurin illanistujaisjuttelua. Ja eikä me salakuunnella, koska ääni vaan tarttuu korviin ilman halki.Ne ei kyllä melua eikä vilkkuauton tarvettakaan ole. 

Kesä on tainnut vihdoinkin tulla takaisin sieltä jostain. Kolme päivää on ollut ihanniinkuin kotona Kongossa. Tänään oltiin lenkkihommissa ja meillä molemmilla, paitsi Mamalla, roikku kielet läähätysasennossa. Ja lenkin jälkeen nautittiin vesikupista iso kulaus vesijohtovettä. Se kirkasti taas ajatuksen ja oli hyvä mennä pikku nokosille aurinkoisen ikkunan eteen.

Olihan minulla oikeastaan asiaakin. Ja yleensä on kun kirjotuspuuhiin alan. Olen jo useamman päivän miettinyt sitä, mitä onni oikein tarkoittaa muuta kuin pojannimeä. Ja joskus se onni myös potkaisee ja sitä en ymmärrä. On myös Onnibussi ja päiväkoti Onnimanni. Ja maman kortissa lukee, että kuuntele sydäntäsi se näyttää tien onneen. Se on luultavasti aikamoinen paikka se Onni. Luulen, että sinne ehkä kuljetaan tunteen ja järjen ääntä kuunnellen. Mutta toisaalta jotkut ihmiset lähtevät etsimään onnea, koska se on mennyt hukkaan ja eksynyt sysimetsään. Tässäkohtaa minun oli taas kysyttävä Awa-siskolta asioita. Sen viisaus on terävämpää kuin sen hampaat. 

Siskot

Hetken se siinä kallisteli päätään ja antennikorvia ja oli ihan hiljaa. Sillä kai pyöri mielessä monia asioita ja näin sen silmissä melkein kyyneleen näköisenkin. Aikansa kelattuaan tiedostoja sain kuulla seuraavaa: Kuule sisko. Elämän monet asiat rakentavat onnen sinun sisälle. Se tehdään riemusta, rakkaudesta, surusta, kyyneleistä, luopumisesta ja saamisesta. Onnen syntymiseen tarvitaan myös paljon kärsivällisyyttä ja kompromisseja. Pikkuhiljaa se alkaa rakentumaan sinne sinun sydämeesi ja huomaat, ettei sinun enää tarvitse sitä etsiä, se on löytänyt sinut. Ymmärrätkö Jada sisko? Kukaan toinen koila tai ihminen eikä edes Pipsa-kisu sitä sinulle anna. Se onkuin palapeli ilman mallikuvaa. Ja silloin, kun on saanut rakentaa onnen sisälleen voi sitä vahvistaa vain sillä, että jakaa sen jonkun kanssa. Silloin siitä tulee suuri onni.

Ihana Awa-sisko. Tuonne se on jo asettunut kaikkien peittojen alle nukkumaan suuri onni sydämessään. Kömmin sinne viereen ja Onni on meidän kanssamme.

                                            Rakkaudella Jada

Sanaleikki

Suuren valon alla

sylitysten istumalla

me päivän päätteeks elo tasattiin.

Tassut ihan tointa vailla

melkein unen rajamailla

 sanaleikkiin alettiin.

On arvot mulla vankat, luulen,

kun pientä rapinaa vaan kuulen.

Tasainen aina lopputulos

sen jälkeen mennään aina ulos.

En katso korviin enkä toisen turkkiin

en koskaan enää pissi kotitalon nurkkiin.

Käyn arvokkaasti, jos hetki vaatii.

Suukotan varmaan joka raatii.

On ryhti hyvä hännän mutka

ja päässä maailman paras korvatutka.

"Oot arvokas ja rakas mulle."

Kuiskailee Mama tälle valitulle. 

Nappisilmä, suukkosuu

kaikki murhe unohtuu.

 

Tunteen Ääni vai Järjen Ääni

Nyt kun on kevät ja kaikki vihreät kasvikset taas ilmaantuvat ulos niin minä senkunvaan kasvaessani muutun kiltimmäksi ja kiltimmäksi. paitsi jos ei lasketa esimerkiksi sitä kissaeläimen kakkapussia jonka Mama oli jättänyt ikäänkuin käytettäväksi. Me siskon kanssa avattiin se hampailla ja loput onkin sitten pelkkää namia. Ja meni sitten pesuun päiväpeitto kun se haisi kuulema pissille. Minua se ei haitannut mutta Mamalla on niin herkkä nenä. Kisun maitomukin kannoin hampaissa somasti alakertaan täyttöä varten.

Olen myös miettinyt sitä, että milloin on viisasta käyttää järkeä ja milloin antaa ihan vaan tunteen viedä. Olen niin varma, että kun tekee väärän valinnan noitten kahden toimintatavan välillä, voi menettää paljon kallisarvoista, vaikka nyt sitten luita tai nameja tai muuta syötävää. 

Ruokien kohdalla minulla ei toimi varmaan järki tai tunnekkaan. Ne ei vaan ehdi mukaan kun vaisto sanoo, että nappaa heti herkkupala. Jos siinä jäisin tunteilemaan, olisi herkut siskon hampaittentakana. Tai jos järkeilisin ja ajattelisin linjojani, jäisi moni ihana herkunnärsiminen kokematta.

Jos taas sitten on kysymys vaikka jokaillan sylissäistumisvuorosta, ei järjellä ole mitään tekemistä sen asian kanssa. Tunne sanoo vain että hyppäät tuolille Maman selän taakse ja siitä syliin ja nukahdat siihen. Se on niin hyvä tunne. Tai tunne myös joskus sanoo että nukuttais vielä kun on niin lämmintä ja hyvä olla. Järki ehkä sanois Mamalle että pitää mennä töihin. Tunne myös laittaa minut katsomaan silmiin vaikka Jorge-pappaa, kun huomenna nähdään. Minulla on ollut sitä jo ikävä koska se on kaikista ihanin. Matkan pituudella ei ole väliä, kuuhunkin asti siitä tykkäisin.

Järjen ääni on minulle hankalampi juttu. Ehkä se tulee vastaan silläkohtaa kun tehdään missitemppuja ja pitää seistä missiasennossa. Muuten en häntääni kiertäisi oikeaan suuntaan kippuralle paitsi sen namin takia kun on sen juoksuttajan kädessä. Järki on sillä kohtaa ehkä kaikkein kirkkaimmillaan. Elämässä kun vaan pitää tehdä valintoja ja joskus järjen ääni osaa valita parhaiten. Vaikka nyt kun oltiin missikisoissa ja minua paleli niin että turkin alle sattu ja hytisin ja tuomaritäti heitti meidät ulos kehästä. Tai vaikka Mama, kun se meinas yrittää uuteen työmaahan johon sitten järkiäänet valistivat muita ihmisiä.

Mietippäs vaan sinä ihmisystävä siellä kuinkapaljon sinun kulkuasi ohjailee järki ja kuinkapaljon tunteet. Aina Järjen ääntä kuuntelemalla pysyy hyvin kaidalla raitilla eikä lipsu ojiin. Tunteen kuiskuttelu voi joskus viedä ojanpientareellekin ja hukkaan keskelle Puolenhehtaarin Metsää. Mutta mitä kaikkea kaunista voikaan retkillään kokea. Pitää olla vaan kompassi mukana tai meillä siskon kanssa nenät. Silloin osaa palata retkiltään takaisin. Oikea valinta pitää vaan tuntea tehdä.

Oon prinsessa tai Tuhkimo tai joku toinen.

 

 

 

Kuuluu rapinaa ja sade siellä laulaa meille.

Ei mitään syytä mennä lenkkihommateille.

Sen suuren valo lämpö lienee serkun luona siellä

hiekkapoluilla ja kuuman kylän teillä.

Harmaan pilven varjossa mun pikkusydän itkee.

se kylmä sade elämästä niin paljon hyvää kitkee.

Tulvavesi mennessään vie kaikki toisten viestijutut

oltiinhan me sitten vieraat taikka tutut.

Oon prinsessa tai Tuhkimo tai joku toinen.

Elämä on lenkkipolku aikamoinen.

Oon pienin, toisten varjoon usein kuljen.

Ja kaikki hyvät salaisuudet sydämeeni suljen.

Kun toisen kohtaan, valo aurinkoinen nappisilmistäni paistaa,

mut kuitenkin saan kylmät jutut usein hetikohta maistaa.

Kai pienen elämäni ajan uskon rakkauteen ja hyvään

sen parantavaan voimaan oikeaan ja tosisyvään.

On uskottava että kelpaa vaikka ruusukkeita on vaan kaksi

pannaan siskon kanssa elämämme makeaksi.

Parantunein haavoin kivun mukanani kannan,

siksi kai aina kaikkeni vaan elämälle annan.

Erilainen ystävyys

No niin. Päätin että en enää jaksa kirjoittaa murheasioista., vaikka tiedänkin, että se helpottaa oloa. Minulla oli menetyksen suruja ja pieni koilansydämeni oli ihan pakahtua. Nyt, kun aikaa on vähän kulunut niin en ole enää kaikkein pahimman surun suuressa silmäkkeessä. Alan oppimaan jo elämistä ilman Missis Kalkkarosta vaikka ikävöinkin se rämäpäistä takkupeikkoluonnetta. 

Nyt kuitenkin mietin uudenlaista asiaa. Oikeastaan sekin liittyy kissaeläimiin.Tai erilaisuuteen joka on aika mielenkiintoinen juttu. Tiedättehän, että Kissaeläimillä ja nyt yhdellä on ihan oma sviitti jossa on vessa. Ja sen ovella on kompostiverkkotupla-aita. Siitä ei pääse kukaan yli eikä ali paitsi mama tai joku taitava ihminen. Siinä me aina nokitellaan kun ollaan menossa yläkerran puolelle yöunille tai muutenvaan yläkerroksiin. Sisko yleensä ottaa vaaniasennon ja ihan selvästi haluaisi olla vähän HammasYstävällinen Pipsa-pojalle. Minä muistan ne ajat, kun ei ollut siskoa ja me elettiin ihan valtoimenaan alakerrassa ja yläkerroksessa molempien kissaeläinten kanssa ja vaan Kalkkaros sähis. Me oltiin niinsanotusti väleissä niitten kanssa. Sitten tuli sisko ja meidän elämä muuttui vähän enemmän aitapainotteiseksi, koska sillä ei ollut ymmärrystä siitä että kissojen kanssa voi olla väleissä.

Olen tässä Missis Kalkkaroksen kanssa pienenä ja sovussa.

 Nyt sen jälkeen kun Pipsa-poika on jäänyt ihan yksin sviittiin olen alkanut ajatteleman asioita. Pipsa on aina elänyt Kalkkaros-tyttöystävän kanssa ja oli aika vaikean näköistä kun sillä oli ikävä. Nuuskin sitä usein aidanrakosesta ja sitten yhtenä päivänä katsoin mamaa sillä kaihopyyntösilmällä ja se nosti minut kaikkien esteitten yli kisun omaan sviittiin. Hiivin ihan nätisti lattian poikki. Mama oli nostanut kaikki eväskupit korkealla varulta. Nuuskin huoneen nurkat ja lopulta meidän kuonot kohtasivat ikkunanvieren pöydän nurkalla. Sillä silmäyksellä tai oikeastaa kuonouksella tiesin, että näin tulee aina olemaan.

Minä ja Pipsa-poika

Uskotko sinä siihen, että kaksi niin erilaista kuin Kalkkaros ja Minä, voisi olla ystäviä? Tai voiko ollenkaan erilaisten, niin erilaisten vaikka eri rotuistenkin kohdata niin että menee niskakarvat pystyyn. Tai oikeastaan minulla selkäkarvatkin. Pipsa-poika-kissaeläin suukotti minua ja sipaisi hyvin terävillä mutta ihan hellillä kynsillä. Luulen löytäneeni ikiaikaisen ystävän ja hyvin rakkaan kanssaeläjän. En ollenkaan kaltaisteni joukosta vaan lähempää kuin aavistinkaan. Pikkukoila on taas kerran ihmetustä täynnä. Minun pieni elämäni.

Tässä me katsellaan sviitin ikkunasta Koilamummin suuntaan.

Ikitassunjälki Awa-siskon sydämessä

Nyt on kuulkaa niin että Awa-siskolla on kamalan iso suru ja niin meillä muillakin. Joskus elämä tekee asioita joita ei ymmärretä ja käsitetä ja ei hyväksytäkkään. Ne on ihan käsittämättömiä. Niin kävi kun siskon poikaystävä muutti Sateenkaarisillalle sinne vihreille niityille jossa ei lasketa luita eikä mitään muitakaan herkkupaloja. Awa haluaa muistella sen rakasta ja kirjoittaa runon siitä. Samalla se haluaa lähettää poikaystävän perheelle, jokaiselle tassulle paljon suukkoja ja huokauksia. Niin kaikki muutkin meidän laumasta. 

Muistan ikuisesti kauniin kesän

Suunnittelin että rakennan sun kanssa ikioman pesän.

Yksi katsekerta riitti

se mun omaksesi niitti.

Olit kaikkein vahvin paras juuri mulle

siksi perheenperustusta esittelin sulle.

Pienten tassunkahinoitten huumassa niin elin

etkä kääntynyt sä lainkaan mulle selin.

Tassun kahinoitten tielle tuli este suuri

pieni mutta kuitenkin niin iso muuri.

Sovittiin et ei se meitä haittaa

herkkuruoka alkoi taas niin kovin maittaa.

Nyt on mulla täällä suuri suru.

Pois on mennyt minun ainut rakas, kullanmuru.

Siellä juoksee ilman mitään pantaa,

varpaanvälissä on sateenkaarisillan kultasantaa.

Elämä tuo eteen joskus tuskaa jota ei vaan jaksa kantaa yksin.

Siksi kuljetaan me täällä loppulauma ihan tassutuksin.

Suukko sinne vihreen niityn laitaan Sulle.

Ikitassunjälki jää sydämeeni mulle.

sinun ikinuorikkosi

Awa

Meidän kotiin tuli eilen suuri suru

Meidän kotiin tuli eilen suuri suru.

Pieni kissasisko lauman rakas muru,

muutti Hosun luokse kesämaille.

Siellä mistään enää koskaan jää ei mitään vaille.

Kauniin elämän sai elää kanssa toisten

kisuveikkojen niin aikamoisten.

Koko Huvikummun laumanjohtajana toimi

kaikki tassun ympärille salaisesti poimi.

Omantiensä kulkijana pikkukisu eli.

Salaisimmat asiat kai tiesi vaan se rakas veli.

Toisiansa hoivaten ja hellyyttä sai antaa,

matka kulki kohti ikikesän rantaa.

Kauniit muistot, rakas pieni siellä

meitä kantaa täällä kylmällä ja lumisella tiellä.

Kerro terveiset kun Hosun kanssa hiirimetsään kuljet.

Tiedän että meidät kaikki kyynelsilmät hellään syliis suljet. 

Kiitos pitkästä ihanasta matkasta Missis Kalkkaros

Jada, Awa, Pipsa-velipoika ja Mama

Tulisitkos kesä

 

 Hei odotan niin paljon että tulis kesä.

Jätettäis tää peittovuoren alle rakennettu pesä. 

Suuri lämmin paistelis vaan kaiken aikaa

mikään maailmassa ei nyt voita sitä taikaa.

Kongon pikkukoila makais kuuman hiekan päällä

nauttis elämästä kotiseudun säällä.

Laittais silmät kiinni unta näkisi vaan hyvää

samaan hiekkaan kaivais monta monttuakin syvää.

 

 Metsälenkin kanssa oman lauman heittäis

kokojoukolle myös herkkuruuat keittäis.

Oltais vaan ei olis kiire minne.

Minulla jo ikävä on suuri juuri sinne.

 

Lumihanget pienet tassut jäätää

Tahdon kylmät ajatukset kauas kauas häätää.

Tule suuri Lämmin valon anna paistaa

Niin et saadaan taasen multa tassun alta haistaa.

 

Nyt taas kaivaudun mun peittopesän alle

sisko siihen ihan viereen vasemmalle.

Nokkaunet pikkukoilan voittaa

eipä aikaakaan kun lämmin aika meille koittaa.