Saan vieläkin olla täällä. Kirjoittamassa Maman kanssa tarinoita sinulle. Ollaan mietitty täällä paljon Sateenkaarisilta-asioita, tai Mama on miettinyt ja minä kuunnellut. Olen pieni koilatyttö, joka ihan varmasti elän juuri tätä ihanaa hetkeä tässä peiton alla antamassa ajatuksia ja sanoja kirjoittajalle. Nautin tänään koko pienen sivuäänettömän koilan sydämellä siitä, kun Awa-siskon kanssa leikkipainittiin ja muristiin ja saatiin nameja. Ja siitä, kun herkkuruoka maistui hyvältä ja iltaviilit raikkaalta. Suljin silmät silläkohdin, kun sisko alkoi pestä entiseen malliin minun likaantuneita korvia. Tein kakat pusikkoon ja pissin Koilamummin nurmikolle.
Silloin maanantaina kymmenen yötä sitte me mentiin sinne sairaalaan. Meidät otti vastaan kirurkitäti. Lähdin sen mukaan ihan rauhassa koska se oli niin luotettavan näköinen. En tietenkään nähnyt Maman kyyneleisiä silmiä kun se jäi vilkuttelemaan. Myöhemmin sitten heräsin prinsessanunesta joka oli tehty kaikenlaisilla anesteeteilla ja opiaateilla. Olo oli tokkurainen, mutta ajatus ihan kirkas. Minulta oli otettu yksi ja puoli maitopurkillista nestettä pois mahanahkan sisältä. Se oli aika paljon. Nyt olen taas missin mitoissa, mutta taitaa kuitenkin missikävelyt jäädä toisille. Ja sitten pelottavan lonkeroeläimen näköiset kasvikset jotka olivat kiinnittyneet minun munasarjoihin ja ne sarjatkin otettiin pois ja se vauvankehittymispussi myös. Vatsaan tuli tyhjä olo.
Vaikka sieltä silmillä nähtynä otettiinkin kaikki rumannäköinen pois, niin siinä vedessä uiskenteli niitä kasviksenpaloja ja imusuonetkin niitä kuljettaa ympäriinsä. Sillä ikävällä lonkerokasviksella on pelottava nimi, syöpä.
Vaikka en ymmärräkkään asian monimutkaista vaikeutta niin olen voinut tuntea, ettei sitä voi sivuuttaa hännän kippuraa kohentamalla. Meillä on itketty ja halattu ja toivottu ja uskottu. Ollaan myös ymmärretty, että jossakin vaiheessa, huomenna tai ylihuomenna tai ensiviikolla tai loppukesästä tai silloin kun on aika, meidän tiet eroavat. Ihan niinkuin silloin, kun neiti Kalkkaros-kisu lähti kissojen paremmille hiirimaille.
Nyt ei ole aikaaoikeastaan muuhun kuin siihen, että eletään jokainen yhteinen hetki ihan koko sydämellä. Ei säästellä rakkauden määrässä tai lasketa naminkulutusta. Minä elän nyt tässä ihan kainalossa, haava parantuneena. Kaikki entiset ikävyydet anteeksiannettuina ja saatuina. Toivon, että saan herätä vielä kauniisiin aamuihin, niin että lintu laulaa meidän Huvikummun ikkunan takana ja aurinko paistaa lämpimästi. Toivon, että saan vielä antaa suukoja rakkailleni ja sinullekkin jos kohdataan. Ja toivon, että sinä päivänä kun on aika mennä on jokaisen sydän valmistautunut siihen. Ei sivuääniä.
 |
| Minä ja sisko |
rakkaudella Jada
