Rakkausarpi on aina sydämen muotoinen

 

Minä ja Läme-Lotta

Tässä me taasen istutaan iltaa, minä ja Mama. Awa-sisko on jo mennyt nukkumaan ja sen tuhina kuuluu peittovuoren alta. Minäkin meinasin jo nukahtaa, mutta päätin kuitenkin haluta ison sylillisen rakkautta ennen yöunia. Siksi istun sylissä ja tunnen lämpimän olon. Kurkistin Mamaa silmiin ja lipasin sitä ja siinä se sitten oli. Siinä minun lipasun alla häämötti se arpi, jonka kolosta ne siivet leikattiin pois. Ilman sitä merkkiä ei kukaan voisi arvata mitä on tapahtunut. 

Pienessä, joskin jo aikuistuneessa mielessäni pohdiskelin sitä, että enhän ole minäkään jäänyt vaille ikuisia arpia. Muistan oikein hyvin ne muutamat kerrat, kun meillä siskon kanssa ei ole menneet nallekarkit tasan ja seurauksena on ollut aika kamalia tappeluita. Niin, ei uskoisi kun meitä katselee vaikka ulkona liikkumassa missiaskelilla pitkin kylän raittia. Niin vaan on ollut ja niistä kerroista on jäänyt eri paikkoihin pieniä kohtia jotka paljastavat tapahtuneen. Niitä haavoja on paranneltu ajan ja antibioottien kanssa. kaikki arpia ei näekkään kuin vain katsomalla oikein läheltä. Ihan niinkuin me nyt. 

Näiden satutus ja rähinäarpien lisäksi on niitä arpia kun tulee silloin kun pitää korjata jotakin. Vaikka semmonen juttu kun kavelikoilalle tahtiin sterilaattorileikkaus ja se ei enää voi saada vauvoja. Silloin se haava muistuttaa jostakin asiasta joka vaan on pitänyt korjata leikkausveitsen kanssa. Esimerkiksi otetaan siivet pois tai laitetaan sydämeen uusia putkia. Niitä arpiakaan ei yleensä voi päättää haluta, ne vaan tulee vastaan ja jää olemaan nahkan päälle. Ja niinkuin sanoinkin juuri että ei kukaan tietäisi nahkan sisäisistä operaatioista ellei arpi paljastaisi. 

Sitten minun mielestä on myös arpia jotka eivät ollenkaan näy vaikka kuinka katsoo. Ne on tulleet sinne sielun kylkeen kun joku on nakellut tai haukkunut ilkeitä asioita vaikka sinusta. Siellä ne saattaa kirvellä pitkänkin aikaa ja kuohua. Pikkukoilalle voi tulla sielunarpi vaikka siitä että sille huudetaan kovaa ja rähjätään tai napataan. 

 Ja sitten ne parhaat arvet minun mielestä tulee siitä kun välitetään toisista ja kerrotaan se niille. Vaikka semmonen kun lenkkihommissa suukotin vierasta tätiä ja se hymyili. Sille tuli rakkausarpi. Tai sitten sanon siskolle että rakastan sitä vaikka se on joskus tehnyt sen torahampailla kirveleviä taisteluhaavoja. Ja voihan olla, että jonakin päivänä löydän  maailman ihanimman basupojan jota vain katsomalla syntyy rakkausarpi. Se on aina sydämen muotoinen.

Ei minulla enää muuta ja nyt menen nukkumaan. Hyvää yötä. Jada

Raportti Huvikummun eläinsairaalan akuuttiosastolta

Voi ei. Pitää taas koota ajatuksia paperin nurkkaan tai tietokoneiston näytön paikalle. Täällä meillä Huvikummussa aina välillä on niin rauhallista mutta tapahtumarikkautta ei voi välttää. Yleensä se olen minä tai Awa-sisko kun suunnitellaan hässäköitä, mutta nyt tälläkertaa vaan elämä muutti Huvikummun täysihoitolan eläinten akuuttisairaalaksi.

Tiedäthän sinä minun aika hyvän ystävän Pipsa-kisun. Sen joka asustaa kissojen sviitissä ja nauttii aivan erityiskohtelua tässä yhteisössä, muunmuassa sisävessa ja seisova pöytä. Sillä on ollut aina välillä vaikeuksia sen pissiasioitten kanssa. Jostakin, ehkä hiekkalaatikon pohjalta tai mistä lie tullut hiekkaa sen pissin joukkoon ja pissausputkistoon ja sitten ne vaan on menneet ikäänkuin tukkoon ja pissi lakkaa liikkumasta. Se kertyy mahan sisällä olevaan pussiin, jota kiristää ja tulee erityisen kipeä olo. Ja sitten se lakkaa syömästä ja juomasta ja muuttuu erityisen apeaksi ja menee sen sviitin sängynaluslaatikkoon tuijottelemaan takaseinää. 

Ollaan aika hyvät kaverit

No, nyt sitten kävi taas niin. Ja ihan yllättäen. Yleensä Pipsa-kisu ennakoi ripottelemalla vaaleanpunaisia pissilammikoita ympäriinsä ja siitä tietää alkaa varautumaan. Nyt ei tullut pissilammikoita vaan se mokoma lopetti vaan kaikki arkielämän toiminnat. Mietippä itse miltä tuntuu kun et voi saada pissiä tulemaan tai kakka-asioita. Ja sitten toisaalta kun ei maistu ruoka ja juominenkin on työlästä. Kaikkihan menee sitten pieleen ja elämä valuu käsistä ennenkuin huomaakaan. Ja ei ole kysymys kuin arjen peruhommista ei kamalista bakteeriterroristeista.

Pipsa-kisu ja tiputusletkut

No sitten Mama laittoi Pipsa-kisun häkkiin ja ne lähti lääkärille. Arvaan että Pipsa tiesi mitä sitten seuraa. Mömmönokoset ja pissi otetaan pois ohuella pillillä ja sitten pakkolääkkeitä ja siinä kaikki. No tuli ne kotiin ihan säädetyssä ajassa ja Pipsa meni huilaamaan sen sviittiin. Koko päivänä tai iltana tai yönä sitä ei nälättänyt eikä pissittänyt ja aamulla kukonlaulun aikaan se oli ihan voimaton. Mama hiipi sviittiin ja siellä ne olivat ruokanurkkauksessa molemmat kun me muut herättiin. Mama istui ja siltä tuli itkuja ja Pipsa makasi sen ruokakuppien välissä ihan velttona. Huokas vaan välillä. No taas koppiin ja lääkäri-Elinan luokse. Ja samat hommat kuin eilenkin. Paitsi että se pissiputki laitettiin ompelulangalla kiinni koska on viikonloppu ja lääkäri jossakin Asikkalan puisten rattaitten takana. Siinä letkussa on nyt korkki ja sitä tyhjennetään aina välillä. Luojankiitos sanoi Mama kun pissi ei ollut enää punaista. Pipsa oli vaan aika vaisu ja hiljainen vaikka nukutuslääkitys oli jo haihtunut lääkäriaseman kattoon. Ei maistunut ruoka eikä juominen kelvannut. Sen tassuun oli laitettu tiputusletku ja suolavettä tippui sen suonistoon. Lääkäri laittoi kaikenlaisia lääkkeitä Pipsalle että se paranisi. Samalla Mama sai käskyn mennä syömään ja hakemaan itselleen päänsärkypillereitä kun sille oli tullut yhtäkkiä silmien takana jyskyttelevä ilkeä kiputila. 

Kun ne Mama ja Pipsa-kisu oli lähdössä melkein kotiin, tuli verinäyteasemalta koetulosvastauksia. Ja siellä se sitten oli. Sokeriasiat oli ihan päin poskellaan. Kisuilla ne verisokerit nousee, kun ne ressaa vaikka lääkärireissulla tai kun ne kuivaa kun ei juo, mutta se vastaus oli enemmän ja sitten otettiin pari askelta taaksepäin. Pissinäytekkin vielä sieltä hanasta. Elina-lääkäri sanoi että siihen tarvitaan yhdenlaista lääkettä parantamaan tilannetta. 

Mama kertoi että siellä verissä mukana kiertää sokereita, kun on syönyt ja ihminen valmistaa insuliiniainetta joka nappaa ne sokerit sieltä kuljetusjärjestelmästä ja nakkelee niitä soluille, että ne pärjää. Kisun solut oli pattitilanteessa kun evästä ei tullut ja kaikki herkut pyöri vaan sillä liukuhihnalla. Niin se on ihan yksinkertaisesti sanottuna, Ja sen sairausasian nimi on diabetes mellitus. Yök, kuulostaa aika makealta.

Nyt sitten on peruttu minun ja Maman reissu basenjitten missitapahtumaan ja kasvattaja-mamman herkkupöydän ääreen. Meillä on täällä akuuttisairaalan sivuhaaraosasto Huvikummun yläkerran sviitissä. Minun oma pehmohäkki on potilaan käytössä. Nyt parhaillaan se nukkuu ja sai hetki sitten sen nesteytetyn aterian ruiskulla suoraan suuhun. Sitten sillä roikkuu punttisalilaitteen nokassa nestepussi josta tippuu hiljaksiin kirkasta ainetta sen tassun suoneen. Ja sitten sen pissit lasketaan pakastuskuppiin. Sviitin pöydällä on lääkitystä, jota sille annetaan sen nahkan läpi ja suuhun ja suonen sisälle. Viikonlopun ajan meidän kotisairaala on tehohoidon erikoisyksikkö. Meidän mama-sairaanhoitajalla on osasto hallinassa ja meillä on myös aikaparas lisähoitaja, jota ilman asiat olisi vaikeampi saada sujumaan. Sen lisäksi on konsultaatiolääkäri ja turvallinen mieli että kaikki mahdollinen tehdään. 

Eläinsairaalan akuuttiosaston sairaanhoitaja-Mama ja kisu

Että niin meillä tänään. Ollaan kuitenkin kaikki kovin iloisia kun Pipsan häkistä kuului juuri ääni, joka tulee kun sen raksuherkkuja litistetään hampaanvälissä. Kuljemme kohti uusia parempia päiviä. Jokaiselle ne on oikein luetut ja lähtö paremmille hiirimaille tai Sateenkaarisillalle tai Taivaisiin tai ihan miten haluat, tulee juuri silloin, kun sen aika on.

                                                                                                                 Jada

 

Läähätin ja itkin

Hei vaan kaikki tämän lämpöisen auringon alla paistattelevat kaverit. Minulla on ollut aika kuuma ja siskollakin on ollut. Se johtuu siitä että suuri lämmin on nyt erityisen kirkas ja paistaa aika korkealta ja tuntuu Kongon koilastakin aika läähättävän polttavalta. En silti kyllä lainkaan valita koska tiedän ettei olotila jää pysyväksi vaan kohta saadaan niskaan viilentävä sade pisaroineen ja kaikki pihakasvikset vettä.

Meillä on aika kiva kotipiha. Sitä ympäröi kaikenlaiset pensaat ja kukka-asiat. Nyt kun rankapuihin on tullut lehtiä ja kukkia niin me ollaan koko porukka siellä keskellä niinkuin turvassa. tai niin minä ainakin luulin vielä puoleen päivään asti. Oltiin siinä porukalla, ihan vaan auringossa ja lämmiteltiin ja silloin se tuli. Ihan kamala ääni, niinkuin silloin talvella kun on pakkasta ja ihmiset heittelee pommeja taivaalle. Nyt ei kuitenkaan pitäisi olla se aika. Niin se ääni oli paha. Sain hepulin ja juoksin siskon luo ja sekin säikähti kun minäkin säikähdin. Se halusi irti sen narusta ja tilanne oli aika sekava. Sitten ei auttanut kuin mennä porukalla katsomaan kauhua silmästä silmään. Tai silmästä mattopiiskaan. Niin luit ihan oikein. Se oli naapurin pojan mattopiiska joka hakkasi kiihkeästi sitä mattoraasua joka roikkuin tangossa. Ääniä tuli koko ajan enemmän ja minulle tuli vaan kokoajan pahempi olo. Läähätin ja itkin. Sitten me mentiin maman kanssa sisälle ja hiippailin keittiön pöydän alle. Namitkin saivat jäädä pöydänkulmalle. Pikkuhiljaa sitten rauhotuin ja lipasin Maman kättä ja tulin syliin sieltä piilosta. Vapisin vielä ja sitten menin omaan tuoliin nukkumaan ja en enää pelännyt. Se kamala mattopiiska jäi pihalle ja kuului enää pienenä naputuksena jostakin kaukaa. Se oli pelottava mattopiiska ja melkein tunkeutui meidän turvallisen kotipihan sisäpuolelle. Nyt olen jo lauhottunut. Käytiin lenkilläkin ja en saanut ulkonaliikkumiskammotusta.

Mamakin lähti lenkille. Eilen se ei ollut mukana lenkkihommissa ja me vähän ihmeteltiin että mikäs nyt. Sitten ajateltiin että sattui vaan semmonen pitkä työpäivä ja muut on organisoitu lenkkihommiin. Mutta ei se ollutkaan ihan niin. Illan viiletessä meidän pihaan ajoi punainen taksiauto ja toi Maman kotiin sairaalasta. Se oli käynyt siellä tapaamassa NukkuMattia ja nukkunut kunnon nokoset silläaikaa kun kirurgi oli ottanut sen toisenkin siiven pois. Nyt ollaan sitten tilanteessa ettei ole ollenkaan siipiä ja olen miettinyt ihan oikeasti miten sen homman kanssa tapahtuu. Nyt sen haavottuneen kohdan päällä on teippiä ja kipuja. Eikä mene suurta aikaakaan kun teipit otetaan pois ja siivenpoistokohdan haava tulee näkyville. Siinä kuulema näkyy elämä ja sen kulku sanoi Mama. Eikä sitä tarvitse piilotella. Ei sitäkään kun kaikki siivet on pitänyt antaa pois. Joskus on vaan annettava pois että voisi ottaa vastaan. Pieni koila jää vaan miettimään tuota.

                                                            terveisin Jada