Hei vaan kaikki tämän lämpöisen auringon alla paistattelevat kaverit. Minulla on ollut aika kuuma ja siskollakin on ollut. Se johtuu siitä että suuri lämmin on nyt erityisen kirkas ja paistaa aika korkealta ja tuntuu Kongon koilastakin aika läähättävän polttavalta. En silti kyllä lainkaan valita koska tiedän ettei olotila jää pysyväksi vaan kohta saadaan niskaan viilentävä sade pisaroineen ja kaikki pihakasvikset vettä.
Meillä on aika kiva kotipiha. Sitä ympäröi kaikenlaiset pensaat ja kukka-asiat. Nyt kun rankapuihin on tullut lehtiä ja kukkia niin me ollaan koko porukka siellä keskellä niinkuin turvassa. tai niin minä ainakin luulin vielä puoleen päivään asti. Oltiin siinä porukalla, ihan vaan auringossa ja lämmiteltiin ja silloin se tuli. Ihan kamala ääni, niinkuin silloin talvella kun on pakkasta ja ihmiset heittelee pommeja taivaalle. Nyt ei kuitenkaan pitäisi olla se aika. Niin se ääni oli paha. Sain hepulin ja juoksin siskon luo ja sekin säikähti kun minäkin säikähdin. Se halusi irti sen narusta ja tilanne oli aika sekava. Sitten ei auttanut kuin mennä porukalla katsomaan kauhua silmästä silmään. Tai silmästä mattopiiskaan. Niin luit ihan oikein. Se oli naapurin pojan mattopiiska joka hakkasi kiihkeästi sitä mattoraasua joka roikkuin tangossa. Ääniä tuli koko ajan enemmän ja minulle tuli vaan kokoajan pahempi olo. Läähätin ja itkin. Sitten me mentiin maman kanssa sisälle ja hiippailin keittiön pöydän alle. Namitkin saivat jäädä pöydänkulmalle. Pikkuhiljaa sitten rauhotuin ja lipasin Maman kättä ja tulin syliin sieltä piilosta. Vapisin vielä ja sitten menin omaan tuoliin nukkumaan ja en enää pelännyt. Se kamala mattopiiska jäi pihalle ja kuului enää pienenä naputuksena jostakin kaukaa. Se oli pelottava mattopiiska ja melkein tunkeutui meidän turvallisen kotipihan sisäpuolelle. Nyt olen jo lauhottunut. Käytiin lenkilläkin ja en saanut ulkonaliikkumiskammotusta.
Mamakin lähti lenkille. Eilen se ei ollut mukana lenkkihommissa ja me vähän ihmeteltiin että mikäs nyt. Sitten ajateltiin että sattui vaan semmonen pitkä työpäivä ja muut on organisoitu lenkkihommiin. Mutta ei se ollutkaan ihan niin. Illan viiletessä meidän pihaan ajoi punainen taksiauto ja toi Maman kotiin sairaalasta. Se oli käynyt siellä tapaamassa NukkuMattia ja nukkunut kunnon nokoset silläaikaa kun kirurgi oli ottanut sen toisenkin siiven pois. Nyt ollaan sitten tilanteessa ettei ole ollenkaan siipiä ja olen miettinyt ihan oikeasti miten sen homman kanssa tapahtuu. Nyt sen haavottuneen kohdan päällä on teippiä ja kipuja. Eikä mene suurta aikaakaan kun teipit otetaan pois ja siivenpoistokohdan haava tulee näkyville. Siinä kuulema näkyy elämä ja sen kulku sanoi Mama. Eikä sitä tarvitse piilotella. Ei sitäkään kun kaikki siivet on pitänyt antaa pois. Joskus on vaan annettava pois että voisi ottaa vastaan. Pieni koila jää vaan miettimään tuota.
terveisin Jada
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti