Ollaan niin suuren asian äärellä. Sen nimi on elämä.

Valkoisilla lakanoilla

Lupasin ja toivoin, että saan tuoda terveisiä hiekkarannoilta ja linnuiltaystäviäni meren saarelta . Tässä ne nyt tulee. Olen niin iloinen että lukuystääviäni on ihan jokapuolella maapallon. Oman kotimaan lisäksi on esimerkiksi Perussa ja Ranskassa ja Kreikassa ja Ukrainassa ja USA:ssa ja Ruotsissa ja vaikka missä. Olen iloinen, että elämä on antanut minulle lisäaikaa ja parhaimpia kierroksia vaikka välillä oksettaakin. Tämä hetki juuri tässä ja nyt, eteisen kukkatuolilla on se paras mahdollinen. Sisko vinkasun matkan päässä ja Mama ihan näkökantamalla. Ulkona on ainavaan kuuma ja nyt helpotusta tuo vähän tuuli koka suhisee meidän korvissa, jotka sisko juuri puhdisti. 

Maankamara oli jossakin kaukana

Vielä silloin viikkoja sitten en oikein osannut toivoa, että pääsisin isolla prinsessalaivalla meren keskellä olevalle saarelle jossa menin minne vaan aina tuotiin vesikuppi ja hymyiltiin. Minulle se oli valtameri koska ei näkynyt maankamaraa välillä lainkaan. Ja se laiva oli minun kokoiselle pikkukoilalle valtamerialus koska rappusia kuljettiin satamäärin sinne tänne ja käytävillä otin useammankin askeleen. Välillä olin ihan siellä ruohonjuuritasolla tassut lattialla ja välillä näin vain kamalsati kinttuja ja varvastossuja. Usein pääsin kyllä syliin ja sieltä tervehdin vastaantulijoita iloilmeellä ja tarvittaessa annoin suukkoja ja usein turkkiani silitettiin. Ja et arvaa, monta kertaa ohikulkeva suuri ihminen suli hymyyn kun se näki minun tekevän kierrosta järjestyksenvalvojaliivi päällä. 

Uskokaa tai älkää, mutta vakavasti sairaanakin voi vielä hoitaa tehtäviään ja saada hymyjä kulkijan kasvoille. 

 

Välillä tutkin verhonrakosesta pihan toimintoja

Sieltä laivasta me mentiin hotelliin. Se ei ollut Ritsi-hotelli mutta oli Park. Huoneessa oli vilpoista ja jääkaappi sopivan tyhjä että minun piimäpurkki ja viilit mahtuivat joukkoon. Sain nukkua valkoisilla lakanoilla ja kun kävin aika monta kertaa suihkussa, sain kuivatuksen valkoisella pyyhkeellä. Ai niin, siinä valtamerialuksessa minulla oli oma hytti jossa sai minun omat ihmisetkin levätä välillä.

Aina aamulla herättiin varhain ja mentiin kuistille syömään aamupalasta. Tosin minä olin jo ehtinyt sitä ennen toisina aamuina oksentaa ja ottaa omat ruokani ja käydä läheisellä esplanadilla pissillä. Sitten mentiin autolla meren rantaan ja muuallekin. Upotettiin jalat ja minun tassut pehmeään hiekkaan ja Mama yritti saada minua kastelemaan tassut meren vedessä mutta en alkanut lainkaan siihen puuhaan, suihku riitti vesihommista. Ja muutaman kerran meni kantohommiksi ja silloin kului ihmisiltä muutama ylimääräinen vesitilkka. Huomasin muuten että ne naakka-linnut jotka metelöi täällä kotikulmilla alkukesästä, oli muuttanut sinne saarelle. Niitten sulkia ja höyheniä oli se minun pissi-bulevardi ihan täynnä. Sinne ne jäikin ne linnut.

Kotiin oli kuitenkin niin hyvä tulla. Viileään ja turvalliseen. Välillä mielessä käy, niin että pitää nielasta ja roska menee silmään, se että mitä minun vatsan sisällä kasvanut paha kasvain on saanut aikaiseksi. Tunnen itseni terveeksi, olen iloinen, joskin kuuma uuvuttaa minunkin pirteyteni ajoittain. Syön herkkuruokia suurella ruokahalulla, vatsani myös hoitaa jokasuhteessa tehtävänsä. Nukun hyvin. Hoidan oman työtehtäväni reippaasti ja minulla on aina aikaa hänelle kun sitä tarvitsee. Painoni on pysytellyt samana kuin silloin leikkausoperation jälkeen. Turkkini kiiltää enemmän kuin milloinkaan. 

Viiden yön päästä ajetaan sinne Tampereen kaupunkiin minun omalle lääkärille, joka katsoo mahanahkan sisälle ultraäänikoneella. Sillä näkee ne sisäosat ja sen kuinka niille on käynyt. Minua ja meitä kaikkia pelottaa. Uskotko? Nyt vain arvaillaan ja sitten tiedetään. 

Meillä on ollut kuitenkin hyviä aikoja, paljon läheisyyttä, yhteisiä hetkiä ja kaunis kesä. Tänään haluan tuoda terveiset sinulle pehmoisilta hiekkarannoilta, rannattomalta ulapalta, korkealla lentäviltä linnuilta ja sataman hiljaisuudessa huilaavalta purjelaivalta. Sinulla ja minulla on vielä tämä hetki. Pidetään lujasti toisiamme kädestä kiinni ja ihan lähellä sydäntä. Ollaan niin suuren asian äärellä. Sen nimi on elämä.

Rakkaudella sinun ystäväsi Jada

 

Sitä minä toivon

 

Olen tässä hyvällä tasapainolla neljällä tassulla

On ollut kuuma, saonvat että ihan juuri Kongon kotimaan kelit. Luulen, että en siihen maahan taitaisi millään oikein kotiutua, koska tämä helle ja kuumuus alkaa tuntua aika pahalta. 

Siitä on huomenna kahdeksan viikkoa, kun olin leikattavana. Minusta tuntuu, että olen siitä operaatiosta toipunut oikein hyvin. Haava on mennyt kiinni ja haavabody on laitettu pois jo aikapäivää sitten. Minun Mama hoitaa sen töissä haavojakin ja siinä samalla hoitui minunkin vekki.  Kuitenkin viimeisen viikon aikana olen aina aamulla oksentanut. Silloin, kun vatsa on tyhjimmillään, tulee huono olo ja pitää antaa sen tulla ulos. Silloin kun laitan herkkuruuan vatsaan on ihan sopivan hyvä, mutta joku siellä tyhjässä masussa alka pyörimään ja tiedäthän sinä sen miltä näyttää kun koila tai ihminen oksentaa. Mama onneks pitää hellästi kiinni ja juttelee lempeitä asioita korvaan. 

Olen jaksanut kävellä lenkkejä yhtäpitkälle kuin siskokin.Ollaan kyllä kävelty aamulla aikaisin tai illalla kun lämmin aurinko on mennyt alemmas.Välillä melkein unohdan, että on olemassa se ilkeä syöpä minun sisällä. Mutta kun tulee oksennus niin taas muistan.

 

Viikinsaaren luontopolulla nuuskimassa

Toisena päivänä pääsin laivaretkelle Viikinsaareen Tampereen ison järven keskelle. Laivan ystävälliset ihmiset juttelivat minulle eri kielillä ja hymyilivät. Kierrettiin sen saariston ympääri jalkapatikassa ja jaksoin kävellä. Sitten ihmiset ottivat makkaraperunoita ja minä en saanut. Kun tultiin taas maankamaralle, sain jätskiyöttörön palasia. Awa sisko oli sen rakkaimman kummitätin kanssa laatuajalla Huvikummun kodissa. Se sai enemmän rapsutuksia kuin koskaan. Kun tultiin kotiin tehtiin lenkki ja mentiin vierekkäin lepäämään.

Nyt kun tulee uusi viikko, on me ajateltu Maman ja Papan kanssa lähteä vielä isommalla laivalla vielä isompaan saareen merellä. Se on Ahvenanmaa. Sen ison laivan kannella kuusi on minun vessa ja minulla on ihan oma hytti jossa saan levätä merimatkan aikana.  Mennään hotelliin ja sinne on varattu koilasviitti. Nukun valkoisissa lakanoissa ja maistelen herkkuviiliä ja nameja ja helpostisulavaa herkkuruokaa hotellin kupista. Niin me haaveillaan. Ja sitten me mennään meren rantaan, katsotaan laivoja ja lintuja. Tuodaan siskolle ja Arja-tätille tuliaisia. Nukun isossa sängyssä koko mitalla ja leveästi rakkaitten ihmisteni keskellä. Niin me ollaan suunniteltu. Mama ottaa ison urheilijoitten kassin, jos vaikka en jaksa ihan koko matkaa kävellä niin pääsen kyytiin. Me ollaan vähän niinkuin lomalla. Ja saadaan taas kummitäti kotijoukoksi.

Viimeaikoina on niin monta koilaystävää tullut Sateenkaarisillan päähän ja sujahtanut siitä sille sillalle. En oikein vielä ymmärrä ihan kokonaan mitä se tarkoittaa muuta kuin että niiden ihmisrakkaat on suruissaan ja kaipaavat kovasti. Niinkuin Mama, kun siltä tulee aina välillä isoja kyyneleitä.  Uskon, että sen on hyvän tien pää ja sinne pääsee jokainen omalla ajallaan. Joillakin niitten maanpäällistehtävä tulee suoritettua ihan nopeassa ajassa ja toiset on täällä puurtamassa vielä melkein satavuotiaina niinkuin meidän Pipsa-kisu. Se kakkas tänään lattialle. Minulla on ollut oma tehtäväni ja olen iloisena Kettutyttönä sitä tehtävää tehnyt ja teen ihan viimeiseen asti.  Taidan ymmärtää nyt, että minun työni on ollut rakkauden lähettiläskoilan hiljainen tehtävä. Olen sitä rakkausasiaa halunnut jakaa kaikille vastaantulijoille, ihmisille ja koilille ja myös kissaeläimille. Kaikki minut monet kirjeet sinulle, jäävät olemaan ja elämään sittenkin, kun minua ei enää ole. 

Toivon, että saan vielä kertoa sinulle laivamatkasta, linnuista, meren hiekasta. Voin tuoda lohduttavan viestin aaltojen takaa. Sitä minä toivon ja Mama.

rakkaudella ystäväsi Jada