Sitä minä toivon

 

Olen tässä hyvällä tasapainolla neljällä tassulla

On ollut kuuma, saonvat että ihan juuri Kongon kotimaan kelit. Luulen, että en siihen maahan taitaisi millään oikein kotiutua, koska tämä helle ja kuumuus alkaa tuntua aika pahalta. 

Siitä on huomenna kahdeksan viikkoa, kun olin leikattavana. Minusta tuntuu, että olen siitä operaatiosta toipunut oikein hyvin. Haava on mennyt kiinni ja haavabody on laitettu pois jo aikapäivää sitten. Minun Mama hoitaa sen töissä haavojakin ja siinä samalla hoitui minunkin vekki.  Kuitenkin viimeisen viikon aikana olen aina aamulla oksentanut. Silloin, kun vatsa on tyhjimmillään, tulee huono olo ja pitää antaa sen tulla ulos. Silloin kun laitan herkkuruuan vatsaan on ihan sopivan hyvä, mutta joku siellä tyhjässä masussa alka pyörimään ja tiedäthän sinä sen miltä näyttää kun koila tai ihminen oksentaa. Mama onneks pitää hellästi kiinni ja juttelee lempeitä asioita korvaan. 

Olen jaksanut kävellä lenkkejä yhtäpitkälle kuin siskokin.Ollaan kyllä kävelty aamulla aikaisin tai illalla kun lämmin aurinko on mennyt alemmas.Välillä melkein unohdan, että on olemassa se ilkeä syöpä minun sisällä. Mutta kun tulee oksennus niin taas muistan.

 

Viikinsaaren luontopolulla nuuskimassa

Toisena päivänä pääsin laivaretkelle Viikinsaareen Tampereen ison järven keskelle. Laivan ystävälliset ihmiset juttelivat minulle eri kielillä ja hymyilivät. Kierrettiin sen saariston ympääri jalkapatikassa ja jaksoin kävellä. Sitten ihmiset ottivat makkaraperunoita ja minä en saanut. Kun tultiin taas maankamaralle, sain jätskiyöttörön palasia. Awa sisko oli sen rakkaimman kummitätin kanssa laatuajalla Huvikummun kodissa. Se sai enemmän rapsutuksia kuin koskaan. Kun tultiin kotiin tehtiin lenkki ja mentiin vierekkäin lepäämään.

Nyt kun tulee uusi viikko, on me ajateltu Maman ja Papan kanssa lähteä vielä isommalla laivalla vielä isompaan saareen merellä. Se on Ahvenanmaa. Sen ison laivan kannella kuusi on minun vessa ja minulla on ihan oma hytti jossa saan levätä merimatkan aikana.  Mennään hotelliin ja sinne on varattu koilasviitti. Nukun valkoisissa lakanoissa ja maistelen herkkuviiliä ja nameja ja helpostisulavaa herkkuruokaa hotellin kupista. Niin me haaveillaan. Ja sitten me mennään meren rantaan, katsotaan laivoja ja lintuja. Tuodaan siskolle ja Arja-tätille tuliaisia. Nukun isossa sängyssä koko mitalla ja leveästi rakkaitten ihmisteni keskellä. Niin me ollaan suunniteltu. Mama ottaa ison urheilijoitten kassin, jos vaikka en jaksa ihan koko matkaa kävellä niin pääsen kyytiin. Me ollaan vähän niinkuin lomalla. Ja saadaan taas kummitäti kotijoukoksi.

Viimeaikoina on niin monta koilaystävää tullut Sateenkaarisillan päähän ja sujahtanut siitä sille sillalle. En oikein vielä ymmärrä ihan kokonaan mitä se tarkoittaa muuta kuin että niiden ihmisrakkaat on suruissaan ja kaipaavat kovasti. Niinkuin Mama, kun siltä tulee aina välillä isoja kyyneleitä.  Uskon, että sen on hyvän tien pää ja sinne pääsee jokainen omalla ajallaan. Joillakin niitten maanpäällistehtävä tulee suoritettua ihan nopeassa ajassa ja toiset on täällä puurtamassa vielä melkein satavuotiaina niinkuin meidän Pipsa-kisu. Se kakkas tänään lattialle. Minulla on ollut oma tehtäväni ja olen iloisena Kettutyttönä sitä tehtävää tehnyt ja teen ihan viimeiseen asti.  Taidan ymmärtää nyt, että minun työni on ollut rakkauden lähettiläskoilan hiljainen tehtävä. Olen sitä rakkausasiaa halunnut jakaa kaikille vastaantulijoille, ihmisille ja koilille ja myös kissaeläimille. Kaikki minut monet kirjeet sinulle, jäävät olemaan ja elämään sittenkin, kun minua ei enää ole. 

Toivon, että saan vielä kertoa sinulle laivamatkasta, linnuista, meren hiekasta. Voin tuoda lohduttavan viestin aaltojen takaa. Sitä minä toivon ja Mama.

rakkaudella ystäväsi Jada