Aika senkunvaan mennärallattaa ja minun viivamainen ripulitautikin on onnistuneesti selätetty. Se oli aika kamala, heikottikin jo kun kaikki muuttui suolenmutkissa silkaksi liemeksi. Sain riisiä ja vatsahommiin soveliaita muita herkkuja sekä lääkärin ohjeen mukaan tahmaista lääkettä ja happobakteereja. Olinkohan syönyt matkan varrelta jotakin sopimatonta vai oliko syöpäläinen asialla, en tiedä eikä kukaan muukaan. Nyt voin taas normaalisti, vatsa vähän tavallista pömpömpi ja tiedät kyllä miksi.
Ollaan kesäreissailun jälkeen asetuttu normaaliin olotilaan mikä tarkoittaa sitä, että ihmiset menee ansiotyöhön ja me siskon kanssa saadaan ihan rauhassa huilata kotona ihan melkein missä halutaan. Ollaan oltu siivosti paitsi silloin kun se tauti yllätti. Mama pesi sen jälkeen mattoja. Elämä vähitellen rauhoittuu turvallisiin uomiinsa täällä uudessa kodissa Pirkanmaalla. No tutut kulmathan nämä ovat mutta ei enää olla jatkuvasti reissukettuina häkissä auton takakopissa. Nyt istun Maman sylissä kirjoittamassa, Kirsin antama peitto on meillä lämmitystä varten.päällä. Awa-sisko nukkuu oman vilttinsä alla ja iso aikuinen meni punttisalille kohottamaan lihaksien kuntoa.
Luulisi niin että joskus elämässä olemisen asiat pikkuhiljaa tasaantuu ja olemassaolevien seikkojen kanssa alkaa oppimaan elämään. Mutta ei se vaan niin mene, tai luulen ettei mene. Aurinko kyllä pääasiassa paistaa meidän risukasaan ja välillä tuntuu että liiankin kuumasti, lähes toivotaan välillä viilentävää sadekuuroa ja ajoittaista pakkastakin. Saatiin huonoja ja surullisia uutisia.
Ihmisisoeno oli kaatunut ja sen pään ja selän väliset luut oli murtuneet niskasta ja oli tullut selkäydinvamma. Se kuulostaa ihan kummalta minun mielestä. Tunnen vaan ripulitaudin ja syövön ja kippirauhastoiminnan ja maksavaivan ja niitten lääkkeittenkin nimet mutta tuo enon juttu vaati selvittelyä. Se vaan tarkoittaa sitä, että siellä selän ytimessä menee ihmeellisiä piuhoja ja ne meni rikki ja jalat lakkas toimimasta ja kädet liikkuu ihan vähän. Hoitaja ja Mama yritti selittää jotakin tetraplekiasta ja minulle riitti se kun ymmärrän ettei pysty enää kävelemään eikä silittämään toisen turkkia. Se isoeno ei ole vielä edes vanhuusiässä.
Ollaan mietitty viimeaikoina monenlaista ja taas mietitään. Elämän lahja on tullut selväksi jo viimeaikojen tapahtumarikkaita vuosia eläen. Ja se vaan enemmän tuntuu lahjalta. Ihan pieni kynnys ja siinä on kaikki mitä olet saavuttanut ja oppinut. Se ihmisisoenon kynnys tuli ihan äkkiseltään siihen ja kaatoi. Minun syöpä tai siskon kilpirauhassairaus ja maksan arvoituksellinen tilanne ovat jatkuneet ja niihin löytyy helpotusta ja lääkettä ja aikaa. Voidaan tassutella ja venytellä ja ravistaa korvat aamulla suoriksi päivän lepäämistä varten. Kun niska menee poikki niin elämä muuttuu ja pysähtyy niille sijoilleen.
Nyt en enää mieti, koska en ymmärrä eikä siskokaan. Mama miettii meidänkin edestä ja me kaikki toivotaan että ihmisisoenolla ei olisi kipuja ja sen ymmärrys pystyisi käsittelemään ja hyväksymään tapahtuneen sitten ajallaan.
Meidän takametsässä on paljon kerättyjä risukasoja. Ihan kaaokseen asti. Jotta se koko metsän risuaukio saadaan taas siistiksi niin ne kaikki risut poltetaan syksyn tullen maantasalle ja haravoidaan ja levitellään tuhka antamaan maalle uutta voimaa. Niin varmaan käy näille meidänkin risukasoille. Ymmärräthän.
rakkain terveisin Jada
