Jääkyynelten sulatusketju

 

Minä ja Awa-sisko

 Käytiin eilen upouusissa puvuissa lenkillä. Minulla on ihan vaaleanpunaista pehmokangasta ja siskolla ruskeaa. Silti paleli. Maassa oli jäitä ja polkuanturat oli kovilla. Oltiin melkein yhtä rohkeita kuin ne tulitemppuilijat jotka heitteli roihukeppejä sinnetänne ja aina välillä sytytti ne kepit nuotiossa. Nähtiin myös joulupukki ja se tervehti meitä, vaikka sen partakarvojen takaa oli ehkä vaikeaa nähdä sinne meidän ruohonjuuritasolle. Tavattiin me muitakin koilia ja ne melkein kaikki pelkäs meitä, isotkin paitsi yksi. Me oltiin kyllä aika vaarallisen näkösiä niissä uusissa asuissa ja minulla oli myös Järjestyksenvalvoja-heijastusliivi päällä. Isoja poro-hevosiakin käytiin katsomassa. Ei menty kovin lähelle ettei säikytetä koska ne oli työtehtävällä viihdyttämässä ihmisiä.

Parasta oli kuitenkin tulla kotiin lämmittelemään kalikkakylmiä tassunpohjia. Parhaiten se onnistui kun meni ihan peittojen alle niinkuin sisko tai ojensi koivet hellanuunitulta kohti niinkuin minä. Olis ollu kiva saada siihen tulille viilit lämmitettynä, mutta oli ihan pakko nousta kupille latkimaan eväät jääkaappikylmänä. 

Sitten kun oltiin melkein suunnittelemassa yöpuulle menoa alkoi kuulumaan ääniä jotka jotenkin kuulostivat tuskaisen tutuilta. Kelasin elämääni aika nopeasti taaksepäin ja ja sitten kela pysähty samanlaiseen kohtaan. Sillonkin oli kylmä ja oltiin menossa iltapissille takametsänlaitaan. Melkein lähti tassut alta sen ensimmäisen äänen kohalla. Silmissä vilkkui ja pimeän yön valaisi maailman pelottavimmat vilkkuvat pommivalot. Awa-sisko vaan tessutteli niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minä pyörin ympyrää ja etsin mamaa näköpiiriin ja sen syliä. Nyt oli vähän samanlainen olo paitsi oltiin sisällä. Sisko sano että nouhätä ja rauhotu ipana! En rauhottunu ennenkuin löysin sen sylin ja sain painaa pään maman kainaloon ja tutista pahimmat pelotukset siellä pois. Sain niin hellän ja rakkaan ja aika vahvan sylityksen, että pelon sirpaleet meni yhteen ja nyt en enää pelkää. Olen pian melkein aikuinen, ehkä. 

Tassun taaksekkin ne vilkkupommit näkyy

Oletkos koskaan miettinyt, että joku siinä sinun lähellä voi pelätä tai sillä on vaan ikävä jonnekin tai se on surullinen tai sen turkin alla palelee sydämeen asti niin että silmiin tulee kyyneleitä jotka melkein jäätyy. Vaikka olen pieni koila tiedän, ettei siihen kylmään auta parhaimmatkaan raksut tai edes punanen lihotusviili. Silloin tarvitaan vaan joku joka ottaa hyvään otteeseen, katsoo silmiin ja sanoo että ei tartte pelätä ja olla murheellinen. Ja sitten se joka on sillon vahva rutistaa lämpimään syliotteeseen eikä päästä kulkemaan kylmille hangille ennen kuin ne jäätyneet kyyneleet on sulanu. Ja niin on kasvanu vähän vahvemmaksi rakastamaan ja sulattamaan jonkun jääkyyneleitä. Siitä tulee jääkyynelten sulatusketju <3

Jääkyynel

Elämä on aika arvokas asia

Täällä meidän Huvikummussa ollaan melkein alettu nukkumaan talviunta. Me siskon kanssa ei jakseta kamalasti harrastaa ylimääräisiä liikunnallisia asioita, koska ulkona on niin pimeää ja koskaan ei tiedä minkälaiseen kuralammikkoon astuu ja sitten kastuu tassut ja joutuu putsaukseen. Toisena päivänä käytiin kylvyssäkin ja olisittepa nähneet Awa-siskon, kun se ei tykkää pesuista. Minä seisoin missiasennossa ja annoin lämpimän veden valua pitkin turkinreunaa. Tuli niin puhdas olo. Sitten me vielä ravistettiin turkit kuiviksi ja haistiin koilasamppoolle. Niin se ulkoilman pimeys on aika pelottava ja siellä kyllä voi nuuskia mutta ei näe mitään. Ollaan me silti käyty pitkälläkin lenkillä koska muuten kunto rapistuu. 

Murrosiän tyyneys

Awa-siskosta on tullut sylikoila. Se ainavaan istuis maman sylissä ja minulle ei riittäis paikkaa. Olen kuitenkin pienempi tai ainakin myöhemmin syntynyt ja minulle pitäis aina olla sylipaikka tarjolla. Olen kuitenkin itsenäistynyt ja osaan nukkua päiväunta omassa tuolissa paitsi yöllä minun paikka on kaikkein lähimpänä maman sydäntä. Nukun siis ihan kainalossa vaikka kuka sanois mitä. 

Uniasiat liittyy kyllä niihin siipiasioihin kanssa. Aikasemmin kirjoitin siitä miten yhdellä siivellä ei oikein pysty lentämään mutta sillä voi pitää hyvin tasapainoa ja liikkua melkein tavallisesti elämässä. Mamalla on vaan se yksi siipi jonka kanssa se on nyt taiteillut. Sekin siipi on vähän vammanen ja viimeaikoina ollut kenoasennossa ja uni on meinannu tulla väkisinkin ja kylmä. Siinä se mama on raahannu itteänsä eteenpäin ja vielä sitä siipeäkin perässä. Vaikka oikeesti sen siiven pitäis olla tukena johon voi nojata. Jossakin taitaa mennä raja millon pitää katsoa olisko mitään siipeä tukevaa tarjolla ja niin mamakin meni ihan oikean lääkärin luo joka ymmärsi mistä on kysymys. Se määräsi heti oikeanlaisen korjaussarjan siipiongelmaan ja nyt me odotellaan josko alkais näkymään vaikutuksia. Siellä se korjausainepurkki kököttää hammasmukin vieressä että muistaa ottaa ainekset aina tyhjän mahan pohjalle. Ja sitten se oikea lääkäri määräsi siivenlepuutuslepoa kanssa. Se tarkottaa ettei saa pakottaa itteään valvomaan esimerkiksi työn tai muun rasitteen vuoksi, vaan pitää panna koko ihminen sen siiven viereen pitkälleen ja nukkua kun siltä tuntuu. Me autetaan kyllä siinä lepoasiassa siskon kanssa ja tuetaan ja ollaan lepäämässä vieressä paitsi kun on nälkä ja pitää käydä pissiasioilla. 

Mama sano, että oli hyvä käydä ihan oikean lääkärin puheilla joka ymmärsi mistä on kysymys ja tiesi auttamiskeinot hetimelkein kättelyn jälkeen. Ja mama kuuli, että vaikka ei olis sitä yhtäkään siipeä niin kaikki voi sujua normaalinkaltaiseksi. Ei vaan voi lentää ja sen tukisiiven tilalle joutuu hankkimaan muunlaisia tukiaineksia. 

 

Sisko taas miettii

Awa-siskokin ymmärtää kun silläkin on samanlaisiin siipiasioihin liittyvä asia elämässä ja siksi se ei voi niitä vauvojakaan saada ollenkaan. Siitä se on välillä aika surullinen ja sillä on haihokatse ja surumieli. On se kyllä kummallista kun mama on voinut saada poikasia ja on syntynyt ihmisvelit Ville ja VP ja -sisko Vilja ja ne on ihan terveitä ja sisko usein lentääkin ison meren taakse Sikakoon ja Hollivuudiin. En oikein ymmärrä nyt. Meillä on kuitenkin kaikki oikein hyvin.

Kissaeläimet voivat kanssa hyvin paitsi että neiti Kalkkaros naukuu ja on välillä ärsyttävä ja sisko meinaa mennä yläkertaan niitten sviittiin laittamaan sen ruotuun.

Me siskon kanssa laitetaan tulemaan sinulle oikein lämmin lipasu ja ilomurinat sinne sinun kohteeseen. Muista, että elämä on aika arvokas asia ja kannattaa joskus vaan malttaa pysähtyä huoltoon ja pieneen remonttiin. Sillon ei hajoa koko moottori ja pikkukoilaan ja ihmiseen niitä ei ole saatavana varaosakaupasta.