Jääkyynelten sulatusketju

 

Minä ja Awa-sisko

 Käytiin eilen upouusissa puvuissa lenkillä. Minulla on ihan vaaleanpunaista pehmokangasta ja siskolla ruskeaa. Silti paleli. Maassa oli jäitä ja polkuanturat oli kovilla. Oltiin melkein yhtä rohkeita kuin ne tulitemppuilijat jotka heitteli roihukeppejä sinnetänne ja aina välillä sytytti ne kepit nuotiossa. Nähtiin myös joulupukki ja se tervehti meitä, vaikka sen partakarvojen takaa oli ehkä vaikeaa nähdä sinne meidän ruohonjuuritasolle. Tavattiin me muitakin koilia ja ne melkein kaikki pelkäs meitä, isotkin paitsi yksi. Me oltiin kyllä aika vaarallisen näkösiä niissä uusissa asuissa ja minulla oli myös Järjestyksenvalvoja-heijastusliivi päällä. Isoja poro-hevosiakin käytiin katsomassa. Ei menty kovin lähelle ettei säikytetä koska ne oli työtehtävällä viihdyttämässä ihmisiä.

Parasta oli kuitenkin tulla kotiin lämmittelemään kalikkakylmiä tassunpohjia. Parhaiten se onnistui kun meni ihan peittojen alle niinkuin sisko tai ojensi koivet hellanuunitulta kohti niinkuin minä. Olis ollu kiva saada siihen tulille viilit lämmitettynä, mutta oli ihan pakko nousta kupille latkimaan eväät jääkaappikylmänä. 

Sitten kun oltiin melkein suunnittelemassa yöpuulle menoa alkoi kuulumaan ääniä jotka jotenkin kuulostivat tuskaisen tutuilta. Kelasin elämääni aika nopeasti taaksepäin ja ja sitten kela pysähty samanlaiseen kohtaan. Sillonkin oli kylmä ja oltiin menossa iltapissille takametsänlaitaan. Melkein lähti tassut alta sen ensimmäisen äänen kohalla. Silmissä vilkkui ja pimeän yön valaisi maailman pelottavimmat vilkkuvat pommivalot. Awa-sisko vaan tessutteli niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minä pyörin ympyrää ja etsin mamaa näköpiiriin ja sen syliä. Nyt oli vähän samanlainen olo paitsi oltiin sisällä. Sisko sano että nouhätä ja rauhotu ipana! En rauhottunu ennenkuin löysin sen sylin ja sain painaa pään maman kainaloon ja tutista pahimmat pelotukset siellä pois. Sain niin hellän ja rakkaan ja aika vahvan sylityksen, että pelon sirpaleet meni yhteen ja nyt en enää pelkää. Olen pian melkein aikuinen, ehkä. 

Tassun taaksekkin ne vilkkupommit näkyy

Oletkos koskaan miettinyt, että joku siinä sinun lähellä voi pelätä tai sillä on vaan ikävä jonnekin tai se on surullinen tai sen turkin alla palelee sydämeen asti niin että silmiin tulee kyyneleitä jotka melkein jäätyy. Vaikka olen pieni koila tiedän, ettei siihen kylmään auta parhaimmatkaan raksut tai edes punanen lihotusviili. Silloin tarvitaan vaan joku joka ottaa hyvään otteeseen, katsoo silmiin ja sanoo että ei tartte pelätä ja olla murheellinen. Ja sitten se joka on sillon vahva rutistaa lämpimään syliotteeseen eikä päästä kulkemaan kylmille hangille ennen kuin ne jäätyneet kyyneleet on sulanu. Ja niin on kasvanu vähän vahvemmaksi rakastamaan ja sulattamaan jonkun jääkyyneleitä. Siitä tulee jääkyynelten sulatusketju <3

Jääkyynel