Tämä minun koko kesä on mennyt aika suurien kysymysten ja tunteitten äärellä. Joskin minä pikkukoilana osaan heittäytyä elämään kokonaisella mielelläni. Silloinkin kun muistutin enemmän pientä kuuttia kuin basenjita, osasin nauttia alkukesän auringosta ja välillä salaa uudenkarheista heinätupoista, jotka maistui ihan kamalan hyvälle. Kyllähän minä huomasin että välillä oli hankala hengittää kun maha painoi hengitysasioita tuolla syömistorven vieressä. Hengitin kuitenkin koko koilan voimalla. Yöllä oli välillä tai oikeastaan useinkin vaihdettava asentoa Maman selän takana kun joku vaan herätti. Silti herätessäni kävin lipasemassa minun Mamaa poskesta.
Sitten tuli sen kohta kun sain kaiken ylimääräisen pois vatsan seudulta ja hengittäminen oli helppoa. Vessa-asiatkin oli parempi hoitaa kun oli laiha. Yritän tällä sanoa että vaikka olis mikä niin kannattaa yrittää ainakin löytää se onnensirpale kaiken askitesnesteen joukosta ja olla siitä onnellinen. Se on vaikeaa mutta kokonainen murheessa kylpeminen on vielä kamalampaa. Nyt voin kuvitella että ajattelet helposti että onhan pikkukoilan helppo sanoa kun ei ymmärrä kunnolla aika-ajatustakaan tai muutakaan, mutta ymmärrän minä. Usko vaan.
 |
| Minä ja pieni tyttö joka oli kiva |
Olin taas viikonloppuna reissuhommissa. Tälläkertaa sisko sai Arja-kummin kotiin yksityishoitajaksi. Niillä oli kummallakin laatuaikaa. Minä matkustin häkissä tuttuun ja rakkaaseen paikkaan ja en mennyt saunaan tälläkertaa vaikka tarjottiin. Otin mieluummin nokoset pehmeällä sohvalla kolmen tyynyn välissä. Ei ollut hernettä. Minullakin oli laatuaikaa. Pääsin taas sinne kivaan paikkaan jossa kerran hoitui pois minun Läps-trauma, muistatko? Tälläkertaa ja edelliselläkin ja sitäkin edellisillä on kaikki saaneet läpsyttää käsiään vaikka kuinka kovaa niin olen vaan tarkkana seurannut sitä pallon menoa. Erityisesti seurasin keskellä kenttää jokatoinen vuoro hienoja koppipalloja metsästänyttä Jattaa joka on minulle tärkeä. Taputin tassuja yhteen kun kuuluttajamies sanoi että Vuorinen hoiti homman. Ja välillä kaikki taputti ja jotkut kiljui ja rummutti ja ilmassa oli aika huumaava tunnelma välillä. Siellä kentällä oli myös Pesäkarhuja vaikka minusta ne näytti ihan tavallisilta tytöiltä. Teki melkein mieli mennä lipasemaan kun yhtäkin harmitti kun ne hävis sen pallopelin. Mutta pääasiassa onnittelin meidän omia pelaajia. Ja annoin pikkulasten rapsuttaa ja isolla putkella kuvaaja näpsäsi minusta kuvia. Me oltiin kaikki onnellisia. Ei luulisi että pikkukoila yhtäkkiä muuttuu manselaisia räpylätyttöjä ihailevaksi maskotiksi.
 |
| Tässä minulla on aika hieno asento |
Tuossa matkalla kun ajettiin Sininen Salama kakkosella Huvikummun kotiin, mietin sitä kuinka niin helposti kaikenlaisessa humussa ja vauhdissa unohdetaan kysyä siltä ystävältä tai kaverilta tai kukasenytonkaan, että mitä sinulle tänään kuuluu. En tarkoita sitä hau aa juu-juttua vaan ihan oikeasti kuuntelisi mitä on menossa. Joskus on kaikki hyvin, joskus lähestulkoon ja joskus ei meinaa mikään onnistua tai suru musertaa. Luulen että tiedän tuon surumuserrusasia aika hyvin. Ja voin kertoa sinun samanlaiseen kysymykseen vastaukseksi että minulle kuuluu hyvää hengitystä, maukkaita ruoka-annoksia, mahan toiminta on loistavaa, rakkaita ihmisystäviä, sairaus hallinnassa ja minun rakas Awa-sisko jonka kanssa ei riidellä. Nojaan Maman selkään kun me kirjoitetaan. Saan siitä lämpöä ja voimaa ja annan sitä myös takaisinpäin. Tällähetkellä suurin kyselyn aihe on, että kastuuko tassut kun mennään iltapissille.
Nyt minä pikkukoilana haluaisin kysyä sinulta ihmisystävä että mitä sinulle kuuluu? Kerro vaan niin minä haluan lohduttaa sinua, niinkuin minua lohdutettiin silloin kun olin kaikkein sairain.
