Sanaleikki

Suuren valon alla

sylitysten istumalla

me päivän päätteeks elo tasattiin.

Tassut ihan tointa vailla

melkein unen rajamailla

 sanaleikkiin alettiin.

On arvot mulla vankat, luulen,

kun pientä rapinaa vaan kuulen.

Tasainen aina lopputulos

sen jälkeen mennään aina ulos.

En katso korviin enkä toisen turkkiin

en koskaan enää pissi kotitalon nurkkiin.

Käyn arvokkaasti, jos hetki vaatii.

Suukotan varmaan joka raatii.

On ryhti hyvä hännän mutka

ja päässä maailman paras korvatutka.

"Oot arvokas ja rakas mulle."

Kuiskailee Mama tälle valitulle. 

Nappisilmä, suukkosuu

kaikki murhe unohtuu.

 

Tunteen Ääni vai Järjen Ääni

Nyt kun on kevät ja kaikki vihreät kasvikset taas ilmaantuvat ulos niin minä senkunvaan kasvaessani muutun kiltimmäksi ja kiltimmäksi. paitsi jos ei lasketa esimerkiksi sitä kissaeläimen kakkapussia jonka Mama oli jättänyt ikäänkuin käytettäväksi. Me siskon kanssa avattiin se hampailla ja loput onkin sitten pelkkää namia. Ja meni sitten pesuun päiväpeitto kun se haisi kuulema pissille. Minua se ei haitannut mutta Mamalla on niin herkkä nenä. Kisun maitomukin kannoin hampaissa somasti alakertaan täyttöä varten.

Olen myös miettinyt sitä, että milloin on viisasta käyttää järkeä ja milloin antaa ihan vaan tunteen viedä. Olen niin varma, että kun tekee väärän valinnan noitten kahden toimintatavan välillä, voi menettää paljon kallisarvoista, vaikka nyt sitten luita tai nameja tai muuta syötävää. 

Ruokien kohdalla minulla ei toimi varmaan järki tai tunnekkaan. Ne ei vaan ehdi mukaan kun vaisto sanoo, että nappaa heti herkkupala. Jos siinä jäisin tunteilemaan, olisi herkut siskon hampaittentakana. Tai jos järkeilisin ja ajattelisin linjojani, jäisi moni ihana herkunnärsiminen kokematta.

Jos taas sitten on kysymys vaikka jokaillan sylissäistumisvuorosta, ei järjellä ole mitään tekemistä sen asian kanssa. Tunne sanoo vain että hyppäät tuolille Maman selän taakse ja siitä syliin ja nukahdat siihen. Se on niin hyvä tunne. Tai tunne myös joskus sanoo että nukuttais vielä kun on niin lämmintä ja hyvä olla. Järki ehkä sanois Mamalle että pitää mennä töihin. Tunne myös laittaa minut katsomaan silmiin vaikka Jorge-pappaa, kun huomenna nähdään. Minulla on ollut sitä jo ikävä koska se on kaikista ihanin. Matkan pituudella ei ole väliä, kuuhunkin asti siitä tykkäisin.

Järjen ääni on minulle hankalampi juttu. Ehkä se tulee vastaan silläkohtaa kun tehdään missitemppuja ja pitää seistä missiasennossa. Muuten en häntääni kiertäisi oikeaan suuntaan kippuralle paitsi sen namin takia kun on sen juoksuttajan kädessä. Järki on sillä kohtaa ehkä kaikkein kirkkaimmillaan. Elämässä kun vaan pitää tehdä valintoja ja joskus järjen ääni osaa valita parhaiten. Vaikka nyt kun oltiin missikisoissa ja minua paleli niin että turkin alle sattu ja hytisin ja tuomaritäti heitti meidät ulos kehästä. Tai vaikka Mama, kun se meinas yrittää uuteen työmaahan johon sitten järkiäänet valistivat muita ihmisiä.

Mietippäs vaan sinä ihmisystävä siellä kuinkapaljon sinun kulkuasi ohjailee järki ja kuinkapaljon tunteet. Aina Järjen ääntä kuuntelemalla pysyy hyvin kaidalla raitilla eikä lipsu ojiin. Tunteen kuiskuttelu voi joskus viedä ojanpientareellekin ja hukkaan keskelle Puolenhehtaarin Metsää. Mutta mitä kaikkea kaunista voikaan retkillään kokea. Pitää olla vaan kompassi mukana tai meillä siskon kanssa nenät. Silloin osaa palata retkiltään takaisin. Oikea valinta pitää vaan tuntea tehdä.

Oon prinsessa tai Tuhkimo tai joku toinen.

 

 

 

Kuuluu rapinaa ja sade siellä laulaa meille.

Ei mitään syytä mennä lenkkihommateille.

Sen suuren valo lämpö lienee serkun luona siellä

hiekkapoluilla ja kuuman kylän teillä.

Harmaan pilven varjossa mun pikkusydän itkee.

se kylmä sade elämästä niin paljon hyvää kitkee.

Tulvavesi mennessään vie kaikki toisten viestijutut

oltiinhan me sitten vieraat taikka tutut.

Oon prinsessa tai Tuhkimo tai joku toinen.

Elämä on lenkkipolku aikamoinen.

Oon pienin, toisten varjoon usein kuljen.

Ja kaikki hyvät salaisuudet sydämeeni suljen.

Kun toisen kohtaan, valo aurinkoinen nappisilmistäni paistaa,

mut kuitenkin saan kylmät jutut usein hetikohta maistaa.

Kai pienen elämäni ajan uskon rakkauteen ja hyvään

sen parantavaan voimaan oikeaan ja tosisyvään.

On uskottava että kelpaa vaikka ruusukkeita on vaan kaksi

pannaan siskon kanssa elämämme makeaksi.

Parantunein haavoin kivun mukanani kannan,

siksi kai aina kaikkeni vaan elämälle annan.