Voi täällähän sitä ollaan. kesä on saanut minusta ihaan otteen ja en ole ehtinyt istua Maman syliin ja ajatus ei ole yltänyt moniin päiviin uutiskynnyksen yltäväksi tekstiksi. Aurinko on paahtanut ja sade kastellut minun tassut ja myös se meidän tien kamala pikiliimatahna, joka sotki meidän molempien, Awa-siskon ja minun tassut aika pahasti. On tarvittu etuhammasnylpytystä, että mössö on edes vähän irronnut. Ollaan eletty surunhetkien lisäksi monia ilonhetkiä ja yhteissummaksi on tullut elämänmakuinen sekoitelma.
Jotenkin vaan meidän omassa Huvikummussa on eletty turvapaikka-aikoja. Tämä on paras ja suojeleva koti, jonne ei edes takapihan supimöröt voi tulla, vaikka ikkuna olisi aukikin. Elämän turvattomina aikoina jokaiselle pitää olla paikka mihin uskaltaa nukahtaa ja joku jota rapsuttaa. Ja joskus käy niin, että niitten omien joukosta tulee se, kun saa kauhuntasapainon järkkymään. Meillä se tarkoittaa vaikka sitä, että tuttu koila tulee ja vie kaikki minun namit. Tai kun joku läpsäyttää mattopiiskalla mattoa ja tekee äänen joka on kaikkein kamalin maailmassa. Ihmisellä se voi olla vaikka pyssyn piippu nenän edessä tai pelko, joka asustaa saman katon alla.
Minun punaisen turkin alla on liikkunut monenlaisia ajatuksia vuosikausien aikana. Elämä on jättänyt jälkensä. No vaikka ne Awa-siskon hampaanjäljet ninun nahkassa silloin kun vihoteltiin toisillemme. Ei siihen enää kasva karva. Minun pikkukoilan sydäntä ja sielua on kuitenkin hoidettu niin lempeästi, että karvattomia kohtia ei enää satu ja torahammaspelkoa ei ole olemassa. Ja olen niin vakuuttunut siitä, että turvapaikka voi auttaa ihmisenkin kipeäksi nylpytettyjä kohtia paranemaan ja kasvamaan vahvoiksi. Se turvapaikka voi olla maailman paras ilmastoitu koilankoppi tai Huvikumpu tai Pipsa-kisulla sen uusi häkki sen sviitissä tai hyvä syli tai olkapää. Ihan mikä milloinkin on täsmähoitona paras. Niin, Mama sanoo, että minäkin olen joskus tai aika usein se turvallinen täsmähoito. Mitä lie sillä tarkoittaakaan.
Tänään Mama kertoi nähneensä ison joukon poliiseja meidän oman kylän kauppaliikkeen pihamaalla vakavan näköisinä. Ne oli turvaamistehtävällä, kun joku oli päättänyt alkaa pyssyhommiin ja pelottelupuuhiin. Poliiseilla oli myös pyssyjä, mutta ne oli suojelutyökaluja. Tänään meidän oma kylä on taas hiljentynyt ottamaan vastaan yön. Minä niin toivon, että ne pelotellut ihmiset voisivat löytää turvasylin tai turvakodin tai minkävaan täsmäturvan.
Meilläkin kävi toisena päivänä poliisi. Minä pidin siitä heti aikalailla, koska se ymmärsi minkä kautta tie pikkukoilan sydämeen raivataan. Ruuan lisäksi se on loppumaton rapsutus.
