 |
| Onnellinen pikkukoila |
Ilta on jo hämärtynyt. Aurinko mennyt mailleen ja me ollaan taas saavuttu Hartolan kotiin. Tutut tuoksut ja kotipolku. Ei ole kuin kolme yötä siitä, kun lähdettiin sydän pelonsekaista tykytystä täynnä kohti Tampereen seutua. Oli se aika kun katsottaisiin kuinka se pelotussyöpäläissolukonpahanen olisi näiden yhdeksän viikon aikana käyttäytynyt. Olinhan minä oksennellut monta päivää ja ei oikein tiedetty mikä vaivasi.
Mentiin kuitenkin sinne Nekalan Evidensialääkäriin jossa oltiin käyty suuressa leikkauksessa ja jossa oli mukavia hoitoihmisiä. Meidät otettiin vastaan ystävällisesti ja Mama sai kahvia. Minä en saanut mitään koska kaikki eväs olisi ollut kuvauksen tiellä. Hymyilevä tuttu lääkäritäti otti meidät vastaan ja tutki minut niin perusteellisesti sillä ultraäänikoneella. Kutitteli minun masua viileän geelin kanssa niin että siinäpä oli ihan hyvä olla. Katsottiin säteillä sinne mahan sisälle ja siellä ei näkynyt pelotus syövän leviämisen merkkejä. Vielä otettiin röntgenkoneella kuva. Mama puki päälle säteen estovaatteet ja kaulurin ja piti minusta kiinni. Ne keuhkotkin oli ihan puhtaat. Taisin suureksi onnekseni ja ilokseni ja kaikekseni saada aika terveen pikkukoilan paperit.
 |
| Olen tässä juuri iltapesulla |
Elämä menee eteenpäin ja tänään on juuri näin. Huomisestahan me ei tiedetä sen enempää me koilat eikä ihmisetkään vaikka ne luulee tietävänsä ja sitten pettyy kun ei mennytkään niin. Minulla on hyvä olla, en oksenna eikä minuun satu. Joku sanoi että olen missikunnossa, tiedä tuota. Ajateltiin kuitenkin Maman kanssa jos vaikka verestellään missiaskelia ja seisontaa ja juoksua ja lähdettäisiin Savonmaalle käymään mätsärissä. Ainakin juostaan missijuoksua varikolla jos ei kehään asti tohdita. Nähtäisiin kuitenkin tuttuja ja erityisesti Helena-täti.
Meidän riemun hyvistä uutisista on jakanut niin monta ihmisystävää että ollaan ihan häkellytty. Kipeitten aikojen yli on menty yhdessä ja ilokin sitten jaetaan tasan. Kaikkein suurimman suukon annan kotijoukoille, ihan tuossa lähellä. Sateenkaarisillan reissu nyt tällä kertaa siirtyi jonnekkin uuteen tulevaisuuteen ja saan vielä hoidella hommiani ja kirjoitella tarinoitani sinulle.
Ja juuri tässä kohdalla me lähetetään myös rakkaita terveisiä ja
paranemisia meidä läheisten Emma-koilalle, joka juuri sai vauvoja ja
sairastui vakavasti immuunivälitteiseen hemolyyttiseen anemiaan. Emma on
toipumassa jo kotona rakkaitten kanssa ja toivon että sinä minun ystävä
muistat häntä niinkuin muistit minuakin. Se on tärkeä juttu.
Sitten kun oltiin tultu pois lääkärin luota asemalta, ajettiin toiseen kotiin Mansen naapuriin. Mama ei eksynyt kertaakaan ja ajoi ihan sujuvasti kaikenlaisista tiekiemuroissa jotka meni melkein taivaassa asti. Se kun on tottunut pitämään Hartolan keskusta kahden tien risteystä kokolailla haasteellisena paikkana.
 |
| Awa-sisko naapurihoidossa. Sille tuli kylmä keskenkaiken. |
Kaikkea tätä hyvää ja onnekasta me juhlistettiin pallokentällä. Illan lähestyessä meni Awa-sisko sen toiseen hoitopaikkaa naapuriin ja minä puin päälle uuden Manse PP-liivin ja lähdettiin ajamaan kohti pesäpallokenttää. Olen niitten fani ja ylpeänä kannoin liivini. Aluksi jaksoin katsella pomppupalloja ja laakapalloja ja paloja ja haavoja ja syöksyjä kaikille pesille. Vähän luimistin korvia kun mies takaoikealla karjui kohtalaisen kovasti. Minua taas kuvattiin ja silitettiin ja olin reipas. Illan viilentyessä uniajan tullessa oikaisin penkille Maman viereen ja kuinka ollakkaan, pian alkoi kuulema kuulumaan rauhallinen tuhinan ja kuorsauksen sekoitus. Pikkufani nukahti kotiutuspelin aikana.
 |
| Minun uusi Mansa-PP-liivi kotiompelimosta |
 |
| Näitten fanikoila olen ja minulle tärkeä Jatta silittää turkkiani |
Vielä on kesää jäljellä. Nyt huilailen ihan aukinaisen ikkunan vieressä ja ajatukset alkavat olla jo unten mailla. Minun pieni koilansydän ja kotiväen sydämet ovat onnesta sanattomia.
terveisin Jada
