perjantai 26. lokakuuta 2018

Sitku-elämä taitaa olla aika loppuunnakutettu.



Nyt se sitten taas tuli se valkoinen aine kun näkyy pissin jäljet. Se yllättää melkein kun kesärengasautoilijan tai aurauskaluston vuosi toisensa jälkeen.
Ollaan oltu ihan kotihommissa.Levätty kyljessä kiinni minimiulkoilulla. On se aika kun niistämisestä ei tule loppua ja joku yskii niin että naapurin Koilamummikaan ei varmaan saa nukuttua. Se on Maman syysflunssa. Kyllä se siitä paranee ja itsekkäästi ajatellen että saadaan siskon kanssa pitää se kotona tiiviisti.

Sinua taitaa kiinnostaa räkätautia enemmän tämä minun syöpäläiasiani. Minulla ei ole oikeastaan sen tiimoilta mitään uutta kerrottavaa. Olen edelleenkin ihan näyttelykoilavartalokunnossa. Hylje-turvotuksia ei ole ilmaantunut. Siitä toukokuusta on jo viisi kuukautta. Ai niin paitsi että minulle on kasvanut melkein yhtä tuuhea häntä kuin Awa-siskolla on. Se syöpäläinen taisi viedä kaikki ravinnot jopa hännän kehitykseltä. Matte-täti sanoi että on kurren häntä. 

Uusi häntä, vanhan näet edellisestä tekstistä
No onhan yksi juttu kylläkin. Silloin kesällä kun olin toipilas, teki mieli vähän maissia. Ja kun tilaisuus tuli niin piilotin hampaitten taakse epämääräisen määrän tuota mitäänsanomattoman makuista vihannesta. Aloin pulauttelemaan ja helpotus tuli sillä ettei maha ollut koskaan tyhjä. Onhan se niin että jos siellä mahalaukun seiniä kokoajan joku kolistelee niin tulee paha olo. Sitten yhtenä päivänä muutama viikko sitten olin salaa syönyt pitkän heinäkasvin. No tiedäthän sen miten se kokonaisena kutittaa ja oksettaa ja sillä yökkörefleksillä pitää saada ulos mahdollisimman pian. No siinä kävi niin, että ne maissit, puolikkaan maissin kahtia pilkotut osat oli jääneet jumiin siihen heinään ja se koko mössö tuli ulos samantien. Mahan suolahapot oli tehneet keltaisesta vihanneksesta ruskean mutta kuitenkin tunnistettavan. Onneks ne palat oli niin isoja, ettei mahtuneet tukkimaan suolta, sanoi Mama. Niin onneksi. Olen aika onnekas ollut koko elämäni ajan. 

Toisena yönä meillä kävi vilkkuauto. Meillä oli tajuttomuutta ja mittarit näytti liian vähän minun kaikkein tärkeimmällä ihmis-isillä. Olin huolesta sekaisin ja seurailin siinä vieressä kun Maman työkaverit tuli auttamaan. Sisko oli onneksi putkassa yöunilla ja ei tainnut edes herätä. Se olis työntänyt varmaan kirsunsa välittömästi keskelle työmaata. Huomaan, että elämä vaan on yllätyksiä täynnä. Jos niitä en järjestä minä niin sitten joku muu. Nyt eletään ihan rauhassa, pidetään paineita alhaalla kaikilla keinoilla niin että tilanne saadaan pysymään jollakin lailla hallinnassa. Ollaan me taas kyllä itkettykin, mutta niinkuin huomattiin minun leikkauksen jälkeen, että jokainen aamu johon saa herätä on lahja niin nytkin. Kohta illalla pääsen sinne tärkeään syliin ja taidan nukahtaa yöksi ihan iholle. Sitku-elämä taitaa olla aika loppuunnakutettu. Nytku on kaikkein parasta.

Siskon vieressä on turvallista


terveisin sinun ystäväsu Jada