Lämpöaalloille saan kaihohyvästit mä heittää

Minä tässä taas mietin ihan kamalasti

 Syksyn kylmä vesisade tarttuu pikkukoilan turkkiin,

silläaikaa mama laittaa omenoita purkkiin.

Aurinko on mennyt taivaan taakse karkuun meitä

ei se ees yhtä pientä lämpösädettänsä heitä.

Kaikki kauniit kesäkukat mama laittoi eilen suureen monttuun

tässä tuijotellaan heinän takaa paljastuneeseen pihatonttuun.

Marjapuskat kertoo: Tarjoilu on tältä kesää ihan kokonansa loppu,

alas putoavan ompun alta tuli aikamoinen hoppu.

Suuret lehdet putoilevat, iso tuuli auttaa niitä.

Siskon kanssa ihan vähän tykätäänkin siitä.

Mutta lehti menee märkään maahan toisen lehden luokse,

tassut kastuu sanon siskolle et juokse!

Suuri epäilys on tässä kehittynyt mulla,

taitaa kylmemmätkin ajat kohta eteen tulla.

Vauva-ajan valkoaines kohta kaikki paikat peittää

lämpöaalloille saan kaihohyvästit mä heittää.

Voisko mitenkään se käydä että,

kun ulkomaailmassa vaan kokoajan sataa vettä. 

Me siskon kanssa tehtäis pesä tyynykasan alle

ja sanottaisiin kylmän ajaks hyvää yötä maailmalle.

Oltais niikuin nallekarhut, nukuttaisiin talvenunta

herättäis kun auringossa kylpis koko valtakunta.

Erityisen märkä ja kylmä puunlehti

Lapsuuspäivät hännän takana

Kun minun on ollut pakko vähitellen heittää lapsuuden huolettomat koilalapsen päivät hännän taakse, niin olen katsastellut menneitä aikoja ja sitä miten minun turkki on kasvanut ja kaikki sen sisällä. Olen syönyt ihan kamalan monta raksuevästä ja herkkupaloja ja kaikkia ovenkahvoja noina aikoina. Minun elämä on ollut aikalailla huoletonta ja täällä kotona on ollut turvapaikka kaikenmaailman petoeläimiltä niinkuin hämähäkki. Elin ihan yksityisesti niinkauan kuin sisko tuli meille kesän alussa. Sen jälkeen minulla on ollut kaveri jonka kanssa ollaan puuhaseltu kaikenlaista kivaa. Minä olen ollut operatiivinen johtaja ja sisko on tehnyt perässä. Ollaan aika toimelias yksikkö kun aletaan aikeasti tekemään asioita.
  

Siskon kanssa tehdään juuri suunnitelmaa tulevaa operaatiota varten

 Nyt meillä on siskon kanssa ollut aika vaikeita aikoja kun punaiset merkkiaineet aina vaan pakottavat pitämään pitsihousuja. Minulla ei enää oikeastaan ole ne jaloissa mutta siskolla on kun se vielä tekee merkkejä. Ollaan muristu toisillemme ja kun käytiin siellä mökkipaikalla niin sillon sisko isompana ei jaksanu kuunnella minun ärräämistä niin se otti minua korvasta hellästi hampailla kiinni ja ei ollenkaan meinannu päästää irti. Minä huusin ja mama hääräili siinä keskellä. Lopuksi me ei enää muristu ja sisko irrotti hampaat minun korvasta ja kaikki huokas. Kaikki vaan johtuu niistä merkkiaineista kuulema. Niin on tyttöihmisilläkin tiesi mama kertoa.

Tänään meille tuli yllätys. Kuulin minun erityisen tarkoilla korvilla, että pihalle tuli auto. Sitten hyppäsin minun lepopaikalta eteiseen tähystyspaikalle ja näin että korvat oli kuulleet ihan oikein. Samalla oli siskokin paikalla tähystämässä. Sitten ovesta tuli yksi lapsi-ihminen ja kaksi aikuisihmistä ja näin niitten silmistä jo että ne on kavereita. Saatiin siskon kanssa ihan hirveen paljon rapsutuksia ja sylissäoleskelua. Tiesin niinäaikoina, että meistä taisi tulla sydämellisesti ystäviä ihan ikiajoiksi. Pikkkoila vaistoaa helposti onko joku oikea ystävä. Minä annoin lipasuja ja kaikkea rakkautta niille ja uskalsin oikein nukahtaa vaikka se olikin vielä vähän vieras syli. Siinä olemisen aikana sattui kaikenlaisia herkkupalan syömisä ja yksi maljakkokin meni rikki, mutta silti sen päivän jälkeen meistä kukaan ei ollut jäänyt surulliseksi. Paitsi Awa-siskolle tuli niin ikävä, että se itki vielä pitkän aikaa kun ystävä-ihmiset oli menneet oman kodin suuntaan. Sitten sisko tartti syliä ihan kamalan paljon ja se saikin sitä mamalta. Minä ymmärsin sen ikävän ja reippaana siskona olin sohvalla silläaikaa kun sisko oli maman sylissä.  

Tässä olen päiväunilla hyvässä sylissä

 Nyt on taas ulkona ihan pimeetä, iso valoisa ja lämmin on mennyt jonnekin piiloon. Oikeasti on jo nukkumisen aika, mutta silti pitää mennä sinne ulos vielä pissille, koska muuten tulee sisäpissit ja niitä tekee vaan ihan pikkuvauvakoilat. Olen tänään ymmärtänyt, että jokainen päivä voi tuoda mukanaan asioita joista ei ole voinut ajatellakaan. Tänään olen onnellinen pikkukoila, vaikka aikuiseksi tulo onkin välillä vaikeaa. Minulla on turvallinen olo täällä kotona minun rakkaitten kanssa. Ja sen lisäksi tiedän, että minulla ja siskolla on rakkaita ystäviä joille me ollaan rakkaita. Ja sitten, kun sinne perheen keskelle toisena päivänä muuttaa ihan pieni koilavauva niin haluan olla sille vähän niinkuin isosiskokummi, joka aina vaan rakastaa eikä lopeta koskaan välittämistä. Pikkukoilan sisällä on isoksitulon kipeästä huolimatta lämmin ja onnellinen olo.

Nämä ruusut on minun uusille rakkaille ystäville

Suuret kysymykset saa vastaukset lähielämässä.

Samaan aikaan kun tuolla ulkona on alkanut kaikki paikat muuttumaan märiksi ja hyytävän kylmiksi on minun pienen koilan sisäinen maailma mennyt ihan kummallisesti solmuun. Vaikka yritän olla reipas ja lempeä niin se myllerrys turkin alla saa minut kärttymielelle ja murisen pienistä. Ja minusta lähtee punaista merkkiainetta aina välillä. Mama on kertonut, että minusta on tulossa vähitellen aikuiskoila. En kyllä ymmärrä mitä se oikein tarkottaa. Kasvaako minulle enemmän ajattelua vai isommat tassut tai tuleeko suuhun lisää hampaita ja miksi pitää muuttua ai-kuis-koilaksi? Kuulin Awa-siskolta, että aikuisena aletaan kiinnostumaan poikakoilista niinkun Samuel ja aletaan kanssa saamaan ehkä vauvoja. Awa-siskokin ehkä saa vauvoja mutta minä haluan olla ihan vauva enkä saada niitä. On niin paljon vaikeita asioita ajateltavana eikä mieli jaksa kerralla käsitellä niitä. Ja siksi otankin aamupäivänokoset ja annan unimaailman hoitaa asioita. Ja sitäpaitsi ulkona tulee märkää taivaalta eikä sinne voi mennä vaikka oliskin hyviä hajuja tarjolla.

Lämmin aikakausi alkaa mennä taaksepäin ja minulla on ajatus, että se valkoinen aine johon pikkukoilana aina pissin, tulee takaisin ja palelee. Hämärästi muistan, että minulle puettiin silloin vaate päälle ja se oli kelju. Mutta lämmin. Lämpimänä aikana oli paljon ihmisiä kotona ja kaikki ei mennykkään työmaalle kun ne oli lomaajalla. Ihmissiskokin oli minun kanssa ja sille kerroin kaikkia juttuja kun se ymmärsi minua. Kun se oli toisena päivänä fotomodelina Elle-lehdessä niin ajattelin, että minun molemmat siskot osaa olla hienosti kun niitä katsellaan ja ne osaa missikävelyä ja hymyä. 

levätään siskon kanssa

Tässä olen siskon sylissä ja näytän ihan pikkukoilalta minun mielestä

Ja minulla on turkin alla sekasotkuinen olo ja en tiedä olenko iso vai pieni vai mikä? Minun ihmissisko kuiskutti minulle, että olen rakas ja se riittää. Kun aikuisasiat alkaa mennä selväksi minun nahan sisällä ja ajattelussa niin sitten varmaankin löydän minun oman sisäisen koilan. Awa sisko välillä sanoo, että se ymmärtää, kun silläkin on merkkiaineita välillä. Se on kuitenkin jo aikuiskoila ja sen pää on varmasti selvillä vesillä. 

Herätessä mielen täyttää kumma olo.

Ihan niinkuin sydämessä olis ihan outo tyhjä kolo.

Lapsikoilan huolettoman mielen täyttää

kuinka elämänsä tämän ajan käyttää?

Turkin alla kasvaa ihmetyksen mieli

ei riitä kuvailemaan edes basulaisten kieli.

Sisällä vaan kiertää kumma tunteen ruuhkataakka

onneksi se ei saavu uniin saakka.

Kasvaminen sattuu enemmän kuin luullaan.

Pikkukoila siitä kertoo murinoillaa, suullaan.

Voiko aikuisena vielä syliin tulla,

siitä huoli kasvaa kokoajan mulla.

Saako suukkoja rapsutusta vielä yhtä paljon pieni-suuri

eihän vainkaan kasva minun eteen minkäänlainen muuri?

Katson silmiin, huolenhäivää mukanani kannan.

Lapsuudesta irti päästä annan.

Kaikki rakkaat ympärillä,kasvukipujenkin keskellä ne luona pysyy aina.

Ehkä tämä outo kasvuntunne on vain pienen ajan laina.

Suureksi kun pikkuhiljaa varttuu pikkukoila tässä,

suuret kysymykset saa vastaukset lähielämässä.

Awa-siskon kanssa meillä on yhteinen suunta josta löytyy vastauksia koilan elämän suuriin kysymyksiin