Jada ja ruskeasilmäinen Samuel

Olin jo unohtanut miltä tuntuu tassutella kylänraitilla ja miltä tuntuu, kun ilmoilla ei ole muuta meteliä kuin viivi-linnun huutelu ja taivaanvuohen määkinät. Tultiin tänne meidän punaselle torpalle toisena päivänä ja se oli nuuskimalla selvä. Tuttu paikka ja lepo. Täällä voi myös levätä, koska some ei ole ulottanut lonkeroitaan suuremmin kulkureittien varsille. Haisteltavana ei ole kaikenlaisia kiukkupissoja ja jätöksiä. Täällä ei paljon koilia kuleksi. Sekin naapurin iso, tosi iso jättiläiskoila on mennyt sijaiskotiin kun poliisi tykkäs että humalassa ei voi kasvattaa koilaa ja pitää siitä huolta. Sen isäntä kun on ammatiltaan kännikala, niin mama sanoi. Aina se ryyppää ja ajaa raktorilla sillonkin raitilla.

Ollaan kävelty aika pitkiä lenkkejä kauniissa aurinkoilmassa. Jotkut sanoo, että vaan sataa. Ei meillä kyllä sada vaan aurinko on nytkin taivaalla valkosten pilvihattaroitten kanssa. Pohjoistuuli eilen vähän viilensi ilmanalaa mutta meillä oli ihan hyvä mieli ja lämmintä, koska laitettiin tuli takkauuniin ja sieltä tuli myöskin makkaran hajua. Meille ei tarjoiltu. Saunakin lämpesi mustalla savulla ja sieltä kuului sihinää kun mama heitti vettä kuumien kivikasojen päälle. Muistan kun pienenä kävin myös saunassa ja siellä joutu vesivyöryjen alle kun piti myös lämmittelyn lisäksi peseytyä. Annan mieluummin siskon pestä esimerkiksi minun korvat koska se ei käytä märkää vettä siinä toimituksessa. 

Ollaan saatu loikkia niityllä ja metsäretkelläkin käytiin yksi yö sitten. Siellä oli jännittäviä suurten villipetojen hajuja maastossa. Yöksi ollaan hiivitty maman kainaloon katselemaan hiipuvaa takkatulta ja nukuttu siihen. Paitsi ensimmäisenä yönä sisko oksensi kun oli syönyt niin paljon lehmille tarkoitettua heinää niityllä. Minä en syönyt kuin vähän ja oksensin ihan pienen oksennuksen.

Samuel jolla on niin ruskeat silmät

Tänään meille tuli vieraita. Tiedettiin että sieltä tulisi ihmisystävän lisäksi myös Samuel. Hän on aikuispoikabasenji ja Alman isi. Niin se vaan loikkasi sieltä auton häkistä suoraan minun pieneen sydämeen. Se on niin turvallinen ja rauhallinen ja sillä on ruskeissa silmissä oikein hellämielinen katse kun se tervehti minua.

Niityllä

Sitten me saatiin mennä niitylle ja kävelylle ja me myös vähä leikkipainittiin, ryöstin myös sujuvasti yhden ruokapalan Helena-tätin lautaselta, kun sen huomio oli kiintynyt muihin seikkoihin. Awa-sisko melkein kokoajan katteli sivusta.

Kermavaahdottimen huikaiseva aromi

Nyt kun se Samuel meni omaan kotiinsa ja minä jäin tänne isojen metsien keskelle korpimaisemaan, tuli ihan ikävä. Ja samalla olen vähän ajatuksissakin sekaisin kun Jorgehan vei minulta vasta tassut alta ja nyt Samuel hyppäsi minun sydämeen sisään autonhäkistä. Voiko niin ollakkaan. Sisko hymyili vieressä ja ei sanonut mitään. Taisi vaan ajatella Robinia. Mama silitti minua hellästi ja suputti korvaan, että vaikka jalat onkin menny alta ja joku on hypänny sydämeen, täytyy myös kuulua sydämessä ihan hellä tiukujen kilinä, sillon tietää että siinä se sitten on. Niine hyvineni minä nukahdin ja näin unta niistä Helena-tätin tuomista herkkuluista joita ei olla vielä saatu syötäväksi. Siskolla oli hymy huulilla ja kuulin ihan hiljaista tiukujen helinää.

Sillä reisulla rinsessa rakastui

Vaikka onkin jo aika myöhä ja iltaviili syöty ja pissilläkin käyty ja itikatkin tökki nahkaa niin minun on vaan pakko vähän kirjottaa kun on asiaakin ja lomaa vielä jäljellä. 

Käytiin tänään taas siellä maailman suurimmassa ja parhaimmassa juoksupihassa. Ajettiin Citikani-autolla perille asti ja kyllähän se tuntui hyvin kulkevan, kun mama törsäs kamalanpaljon eurorahoja sen huoltohommiin. Ilmakin oli hyvä ja ei hiostanu turkkia eikä hytisyttänykkään. Saatiin ihan rauhassa nukkua omassa häkkilokerossa koko matkan. En kyllä ehtinyt nähdä kun yhden kunnollisen herkkuruokaunen, kun oltiin jo perillä.

Laumalla juuri lähdössä liikkeelle

Me tavattiin siellä tuttuja ja rakkaita ihmisiä ja koilia. Ne oli ne samat poikabasut kun aina ennenkin. Ekaks pitää sanoa Jamil-veikka koska se vaan on minun ihan oma velipoika ja me leikittiin vinkueläimellä ja kisailtiin ja sain myös tutkia sen suuremmat hampaat. Jamil on kasvanut vahvaksi ja vantterakssi. Tunsin olevani ihan hento pikkusiskokoila siinä vieressä ja tuli turvallinen olo. 

Me aina halattaan velin kanssa kun ei olla nähty aikoihin

Ja sitten katsoin velin hampaat kun ne on kasvanu aika isoiks

Siskokin oli mukana, tietenkin, koska Näpsäajokoila ei ollut naapurissa niin se halus lähteä mukaan. Ja sitäpaitsi Awa-sisko ei ole voinut millään unohtaa sen Robin-poikaystävää, vaikka niitten vauvakoilahanke kariutuikin näkymättömiin tosiseikkoihin. Niillä oli ihan selvästi havaittavissa yhteistä säveltä ja ne kulkikin välillä kimpassa ja suputteli salaisia suunnitelmia toisilleen. Ei sitä niinvaan ihmisen käskystä lopu ikuinen rakkaus basujenkaan elämästä. 

Tässä on Awa ja Robin suputtamassa

Ja sitten siellä oli myös Jörge-pappa. Ja siinäkohtaa tulikin sitten ihan ylläyts. Enhän minä ole ollenkaan ajatellut että minä, joka olen kaikista siskoistani kaikkein pienin ja rääpälein, voisin tässä elämänvaiheessa astua samaan ansaan kuin Awa-sisko. Niin siinä vaan kävi. Kun Jörge käveli portista asvalttipihaa pitkin uusille laattavirityksille ja siitä nurmikolle, niin minulta meni tassut alta. En koskaan ollut osannut ajatella että rakastuisin kippurahäntääni myöten tuttuun ja turvalliseen Jörge-kaveriin. Mahassa oli vähän samanlainen olo kuin sillon kun on hotkinu mansikkakakkusiivun ja se on vähän liian iso pala sulatettavaksi ja haluaa heti ulos. Niin siinä vaan kuulkaa kävi ja piste. Täällä minä nyt olen ihan kamalan kaukana ja lähettelen vaan huokauksia sinne matkojen päähän.

Jörge taputtaa minua hellästi sen tassulla ja Jamil-veli tarkkailee tilannetta vieressä

Ei minulla muuta tälläkertaa. Ja nyt pohdiskelen vaan täällä unenrajamailla sitä, että onkohan Jörgenkin mahassa liian suuri mansikkakakkupala joka ei sula sitten millään.

                                                                              terveisin Jada

Maalaisrinsessa ison maailman catwalkilla

Oltiin kaukana kotoa. Minä ja mama. Sisko jäi koilamummin ja Näpsä-ajokoiran kanssa huilaamaan ja silläaikaa niistä tuli tosi hyvät kaverit. Siis Awa-siskosta ja Näpsästä. Päiväunet ne nukku ihan vierekkäin. Aika hyvä juttu. Aamulla ihan kamalan aikasin menin häkkiin ja startattiin liikkeelle. En muista matkasta oikeestaan muuta kuin ne viimeisen tien hyytävän mutkaiset pätkät. Melkein rallitie. Mama kertoi myöhemmin, että matkalla oli myös tunneleita ja yhden toista päätä ei näkynyt kun ajo sisään toisesta päästä. Niin me oltiin menossa basenjikoirien kisoihin jossa valittiin erilaisia parhaita. 

Minun häkki laitettiin seinän viereen toisten häkkien lähelle. Se oli lepopaikka jos halus huilata. Paikalle tuli monenlaisia koilia ja ne oli kuitenkin basenjeita. Me myös juteltiin joittenkin kanssa ja kuuntelin myös ohikulkiessa monenlaisia juttuja häkkien uumenista. Yksi tuli minun lähelle ja näytti hampaita ja murinoi. Kuitenkin sen häntä tervehti minua iloisesti. Ymmärsin sen sanovan ettäkato miten kauniit hampaat minulla on. Siinä oli vaan murina-aksentti. Jotkut halus vähän nuuskia ja vaihdettiin hiljaa muutama sana. Jotkut valitteli sitä, että ruoka-ajat ei oikein täsmää, jotkut kertoivat pitkistä häkkimatkoista kotikonnuilta. Jollekkin kisat olivat ties kuinkamonennet ja se kertoi, että aina ei voi voittaa. Ja olihan siellä myös semmosia juttuja joissakin häkeissä ettei viitti kertoa. Aina ei huvita ja sekin tuli kuulluksi. Monenlaista tarinaa, jota narujen päässä roikkuvat ihmiset eivät murinoitten ja muun metelin seasta ymmärtäneet lainkaan. Näin se vaan oli.

Sitten me tavattiin Koilakuiskaaja, joka tuli eri suunnasta kuin me. Minä ilahduin kovasti, koska tiesin että huolenhäivät loppuivat siinä kohtaa. Mentiin harjottelemaan missikävelyä ja seisontaa. Olen parempi siinä kävelyssä. Mieluusti istuisin mutta pitää vaan seistä. Opettelen sitä koko ajan mutta pylly aina haluaa istua. Sitten me jouduttiin oikeasti juoksemaan ympyrää ja kolmiota ja seisomaan ja se tuomari-mummi kokeili minun mahaa ja luita ja päätä ja hampaitakin. En purru, en edes suunnitellut. En edes murissut. kaiken loikkimisen jälkeen me saatiin punanen nauha joka tarkotti erinomaista. Kannoin sitä ylpeänä hihnassa. Sitten tuomari-mummi alkoi sanella pikakirjottaja-tytölle arvosteluja ja hän sanoi että olen bitch. Sillä kohtaa meinasin saada tunteen lämpiämään. Niin tuhmalla nimellä minua ei ole vielä koskaan sanottu. Myöhemmin mama rauhoitteli, että se tarkoittaa vaan tyttökoilaa, ei muuta eikä ole silläkohtaa paha nimi. No me kuunneltiin Koilakuiskaajan kanssa sen sanelua ja saatiin sitten oikein paperille kirjattuna kaikki mukaan. Koilakuiskaajan taskut oli muuten nameja täynnä ja sain niitä kun reippaasti osasin työskennellä. 

Muutkin bitchit juoksivat sen temppuradan läpi ja sitten meistä loppukisaan päässeitä osoitettiin sormella. Minua ei osoitettu ja pääsin huilaamaan pelikentältä. Siinä kisassa oli paljon voittajia. Ne sai raksupusseja ja ruusukkeita ja pokaaleja ja kaikenlaisia muistomerkkejä. Minä sain punaisen nauhan hihnaan ja hyvän mielen.

Kotiintulon jälkeen olin ihan kamalan väsynyt, vaikka nukuin koko kotimatkan. Kisapaikalla luin ison määrän viestejä, kuuntelin monta tarinaa, opettelin rauhoittamaan mieleni suuressa metelissä ja ihan vähän itkin maman perään kun se meni muualle hetkeksi. Pienelle koilalle suuri kokemus. 

Tällä kertaa sain punaisen nauhan. Se oli minun palkinto. Joku kilpakentillä matkaa tehnyt sanoi, että aina ei voi voittaa. Minäpä olen erimieltä sen kanssa. Voitto ei ole aina suurin raksupussi tai kiiltävin mitali. Joskus se on omien rajojen ylittäminen ja siitä selviäminen. Joskus se on toisen voitosta iloitseminen ja sillon voi jakaa sen voittajan kanssa vaikka näyteraksupussin namit puokkiin. Voittamista on myös se, että saa rakkaan vastaanoton, vaikka tulee catwalkilta vain nauha hihnassaan. Voitto on sekin kun kaiken jälkeen saa namin ja rapsutuksen niiltä hyviltä käsiltä joihin olen oppinut luottamaan.

Ethän sinäkään sure jos et tälläkertaa voittanut tavaroita tai mitaleja. Oli jonkun toisen vuoro. Huomenna se voit olla sinä tai vaikkapa minä. Elämä on yllätyksiä täynnä.