Sillä reisulla rinsessa rakastui

Vaikka onkin jo aika myöhä ja iltaviili syöty ja pissilläkin käyty ja itikatkin tökki nahkaa niin minun on vaan pakko vähän kirjottaa kun on asiaakin ja lomaa vielä jäljellä. 

Käytiin tänään taas siellä maailman suurimmassa ja parhaimmassa juoksupihassa. Ajettiin Citikani-autolla perille asti ja kyllähän se tuntui hyvin kulkevan, kun mama törsäs kamalanpaljon eurorahoja sen huoltohommiin. Ilmakin oli hyvä ja ei hiostanu turkkia eikä hytisyttänykkään. Saatiin ihan rauhassa nukkua omassa häkkilokerossa koko matkan. En kyllä ehtinyt nähdä kun yhden kunnollisen herkkuruokaunen, kun oltiin jo perillä.

Laumalla juuri lähdössä liikkeelle

Me tavattiin siellä tuttuja ja rakkaita ihmisiä ja koilia. Ne oli ne samat poikabasut kun aina ennenkin. Ekaks pitää sanoa Jamil-veikka koska se vaan on minun ihan oma velipoika ja me leikittiin vinkueläimellä ja kisailtiin ja sain myös tutkia sen suuremmat hampaat. Jamil on kasvanut vahvaksi ja vantterakssi. Tunsin olevani ihan hento pikkusiskokoila siinä vieressä ja tuli turvallinen olo. 

Me aina halattaan velin kanssa kun ei olla nähty aikoihin

Ja sitten katsoin velin hampaat kun ne on kasvanu aika isoiks

Siskokin oli mukana, tietenkin, koska Näpsäajokoila ei ollut naapurissa niin se halus lähteä mukaan. Ja sitäpaitsi Awa-sisko ei ole voinut millään unohtaa sen Robin-poikaystävää, vaikka niitten vauvakoilahanke kariutuikin näkymättömiin tosiseikkoihin. Niillä oli ihan selvästi havaittavissa yhteistä säveltä ja ne kulkikin välillä kimpassa ja suputteli salaisia suunnitelmia toisilleen. Ei sitä niinvaan ihmisen käskystä lopu ikuinen rakkaus basujenkaan elämästä. 

Tässä on Awa ja Robin suputtamassa

Ja sitten siellä oli myös Jörge-pappa. Ja siinäkohtaa tulikin sitten ihan ylläyts. Enhän minä ole ollenkaan ajatellut että minä, joka olen kaikista siskoistani kaikkein pienin ja rääpälein, voisin tässä elämänvaiheessa astua samaan ansaan kuin Awa-sisko. Niin siinä vaan kävi. Kun Jörge käveli portista asvalttipihaa pitkin uusille laattavirityksille ja siitä nurmikolle, niin minulta meni tassut alta. En koskaan ollut osannut ajatella että rakastuisin kippurahäntääni myöten tuttuun ja turvalliseen Jörge-kaveriin. Mahassa oli vähän samanlainen olo kuin sillon kun on hotkinu mansikkakakkusiivun ja se on vähän liian iso pala sulatettavaksi ja haluaa heti ulos. Niin siinä vaan kuulkaa kävi ja piste. Täällä minä nyt olen ihan kamalan kaukana ja lähettelen vaan huokauksia sinne matkojen päähän.

Jörge taputtaa minua hellästi sen tassulla ja Jamil-veli tarkkailee tilannetta vieressä

Ei minulla muuta tälläkertaa. Ja nyt pohdiskelen vaan täällä unenrajamailla sitä, että onkohan Jörgenkin mahassa liian suuri mansikkakakkupala joka ei sula sitten millään.

                                                                              terveisin Jada