Sain sittenkin syntymäpäivän

Talven ja pakkasten myötä alkaa olla ajankohtaista juhlia minun syntymäpäivää. Se on 2.joulukuuta ja saan täyttää seitsemän vuotta. Olen elämänimenon varrella kohdannut erinäisiä haasteita ja monenlaisia tehtäviä on myöskin tullut toimitettua. Minun operatiivisen hyvillä taidoilla ollaan siskon kanssa selätetty lukematon määrä roskapusseja, tyynyjä ja kaikenlaista pientä. Syötiin ksylitolia raakana ja saatiin muuten vaan vatsatauteja raakalaisluista.

Minun mottoni elämässä on aina ollut se että aina kannattaa yrittää ja vielä senkin jälkeen kannattaa. Monet herkkupalat on näin hujahtaneet hampaittenn taakse turvaan. Joskin sinne meni myös se tai ne maissinpalat jotka vasta muutamien kuukausien happokäsittelyn jälkeen tulivat ulos.

Sitten puolivuotta sitten menin sinne Evidensiaan ja minut leikattiin. Syöpä siistittiin pois mahasta ja nyt olen tässä juhlistamassa uuden elämäni puolivuotisjuhlaa ja koko elämäni seitsemänvuotisjuhlaa. Olen onnekas pikkukoila. 

Laitan tähän nyt vähän kaikenlaisia valokuvauksia minusta ja kerron monista kommelluksista. Minun elämä vilahtaa sinun silmien ohi pikakelauksella. 

Aika Rinsassa, vai mitä. Olen tässä ihan pieni.

Muutin omaan kotiin Huvikumpuun ihan vauvana. Kietaisin koko perhekunnan tassun ympärille välittömästi.

Tässä tutustun nukkelapseen jonka nimi on Kaveli, se ei puhunut minulle.

Minä ja kaikkein lakkain Läme-Lotta. Se tuli mukaan vauvakodistani ja on vieläkin minulla.

Hups. Salakuva.

Iso hammastikku.

Vinkukanan huolto menossa.

Joskus teen järjestyksenvalvojan tehtäviä. Viimeksi isolla laivalla.

Minun porkkana.

Osaan olla oikein kohtelijas jos siitä saa palkan.

Hiekkamonttujen Varikkorinsessa.

Lapsuusajat hännän takana.

Ei haittaa. Aina saa hömpsötellä ja olla pieni.

Joskus väsyttää.

Melkein kuin iloinen kenguru ihanassa metsässä.

Tässä olen pieni toipilas. Syöpä leikattu ja olo keventynyt.

Huomaatko kuinka hoikka olin leikkauksen jälkeen.

Sitten kun piristyin jaksoin taas käydä fanittamassa omaa Mansen joukkuettani.

Hauvatonttuna

Haluan toivottaa sinulle oikein parasta joulun odotuksen aikaa. Eläminen on tässä ja nyt. Tähyillän kuitenkin turvallisella mielellä myös tulevia aikoja. Joulun tulemista ja ja sitä kevättäkin, kun valo taas koittaa ja ryhdytään toteuttamaan uusia suunnitelmia ilomielellä ja reippaasti.

Oikein lämmin lipaisu ja mantelisilmien katse Sinulle ystäväni siellä. 

terveisin Jada

Sitku-elämä taitaa olla aika loppuunnakutettu.

Nyt se sitten taas tuli se valkoinen aine kun näkyy pissin jäljet. Se yllättää melkein kun kesärengasautoilijan tai aurauskaluston vuosi toisensa jälkeen.

Ollaan oltu ihan kotihommissa.Levätty kyljessä kiinni minimiulkoilulla. On se aika kun niistämisestä ei tule loppua ja joku yskii niin että naapurin Koilamummikaan ei varmaan saa nukuttua. Se on Maman syysflunssa. Kyllä se siitä paranee ja itsekkäästi ajatellen että saadaan siskon kanssa pitää se kotona tiiviisti.

Sinua taitaa kiinnostaa räkätautia enemmän tämä minun syöpäläiasiani. Minulla ei ole oikeastaan sen tiimoilta mitään uutta kerrottavaa. Olen edelleenkin ihan näyttelykoilavartalokunnossa. Hylje-turvotuksia ei ole ilmaantunut. Siitä toukokuusta on jo viisi kuukautta. Ai niin paitsi että minulle on kasvanut melkein yhtä tuuhea häntä kuin Awa-siskolla on. Se syöpäläinen taisi viedä kaikki ravinnot jopa hännän kehitykseltä. Matte-täti sanoi että on kurren häntä. 

Uusi häntä, vanhan näet edellisestä tekstistä

No onhan yksi juttu kylläkin. Silloin kesällä kun olin toipilas, teki mieli vähän maissia. Ja kun tilaisuus tuli niin piilotin hampaitten taakse epämääräisen määrän tuota mitäänsanomattoman makuista vihannesta. Aloin pulauttelemaan ja helpotus tuli sillä ettei maha ollut koskaan tyhjä. Onhan se niin että jos siellä mahalaukun seiniä kokoajan joku kolistelee niin tulee paha olo. Sitten yhtenä päivänä muutama viikko sitten olin salaa syönyt pitkän heinäkasvin. No tiedäthän sen miten se kokonaisena kutittaa ja oksettaa ja sillä yökkörefleksillä pitää saada ulos mahdollisimman pian. No siinä kävi niin, että ne maissit, puolikkaan maissin kahtia pilkotut osat oli jääneet jumiin siihen heinään ja se koko mössö tuli ulos samantien. Mahan suolahapot oli tehneet keltaisesta vihanneksesta ruskean mutta kuitenkin tunnistettavan. Onneks ne palat oli niin isoja, ettei mahtuneet tukkimaan suolta, sanoi Mama. Niin onneksi. Olen aika onnekas ollut koko elämäni ajan. 

Toisena yönä meillä kävi vilkkuauto. Meillä oli tajuttomuutta ja mittarit näytti liian vähän minun kaikkein tärkeimmällä ihmis-isillä. Olin huolesta sekaisin ja seurailin siinä vieressä kun Maman työkaverit tuli auttamaan. Sisko oli onneksi putkassa yöunilla ja ei tainnut edes herätä. Se olis työntänyt varmaan kirsunsa välittömästi keskelle työmaata. Huomaan, että elämä vaan on yllätyksiä täynnä. Jos niitä en järjestä minä niin sitten joku muu. Nyt eletään ihan rauhassa, pidetään paineita alhaalla kaikilla keinoilla niin että tilanne saadaan pysymään jollakin lailla hallinnassa. Ollaan me taas kyllä itkettykin, mutta niinkuin huomattiin minun leikkauksen jälkeen, että jokainen aamu johon saa herätä on lahja niin nytkin. Kohta illalla pääsen sinne tärkeään syliin ja taidan nukahtaa yöksi ihan iholle. Sitku-elämä taitaa olla aika loppuunnakutettu. Nytku on kaikkein parasta.

Siskon vieressä on turvallista

terveisin sinun ystäväsu Jada

Haluatko tietää mitä minulle kuuluu?

Tämä minun koko kesä on mennyt aika suurien kysymysten ja tunteitten äärellä. Joskin minä pikkukoilana osaan heittäytyä elämään kokonaisella mielelläni. Silloinkin kun muistutin enemmän pientä kuuttia kuin basenjita, osasin nauttia alkukesän auringosta ja välillä salaa uudenkarheista heinätupoista, jotka maistui ihan kamalan hyvälle. Kyllähän minä huomasin että välillä oli hankala hengittää kun maha painoi hengitysasioita tuolla syömistorven vieressä. Hengitin kuitenkin koko koilan voimalla. Yöllä oli välillä tai oikeastaan useinkin vaihdettava asentoa Maman selän takana kun joku vaan herätti. Silti herätessäni kävin lipasemassa minun Mamaa poskesta.

Sitten tuli sen kohta kun sain kaiken ylimääräisen pois vatsan seudulta ja hengittäminen oli helppoa. Vessa-asiatkin oli parempi hoitaa kun oli laiha. Yritän tällä sanoa että vaikka olis mikä niin kannattaa yrittää ainakin löytää se onnensirpale kaiken askitesnesteen joukosta ja olla siitä onnellinen. Se on vaikeaa mutta kokonainen murheessa kylpeminen on vielä kamalampaa. Nyt voin kuvitella että ajattelet helposti että onhan pikkukoilan helppo sanoa kun ei ymmärrä kunnolla aika-ajatustakaan tai muutakaan, mutta ymmärrän minä. Usko vaan.

Minä ja pieni tyttö joka oli kiva

Olin taas viikonloppuna reissuhommissa. Tälläkertaa sisko sai Arja-kummin kotiin yksityishoitajaksi. Niillä oli kummallakin laatuaikaa. Minä matkustin häkissä tuttuun ja rakkaaseen paikkaan ja en mennyt saunaan tälläkertaa vaikka tarjottiin. Otin mieluummin nokoset pehmeällä sohvalla kolmen tyynyn välissä. Ei ollut hernettä. Minullakin oli laatuaikaa. Pääsin taas sinne kivaan paikkaan jossa kerran hoitui pois minun Läps-trauma, muistatko? Tälläkertaa ja edelliselläkin ja sitäkin edellisillä on kaikki saaneet läpsyttää käsiään vaikka kuinka kovaa niin olen vaan tarkkana seurannut sitä pallon menoa. Erityisesti seurasin keskellä kenttää jokatoinen vuoro hienoja koppipalloja metsästänyttä Jattaa joka on minulle tärkeä. Taputin tassuja yhteen kun kuuluttajamies sanoi että Vuorinen hoiti homman. Ja välillä kaikki taputti ja jotkut kiljui ja rummutti ja ilmassa oli aika huumaava tunnelma välillä. Siellä kentällä oli myös Pesäkarhuja vaikka minusta ne näytti ihan tavallisilta tytöiltä. Teki melkein mieli mennä lipasemaan kun yhtäkin harmitti kun ne hävis sen pallopelin. Mutta pääasiassa onnittelin meidän omia pelaajia. Ja annoin pikkulasten rapsuttaa ja isolla putkella kuvaaja näpsäsi minusta kuvia. Me oltiin kaikki onnellisia. Ei luulisi että pikkukoila yhtäkkiä muuttuu manselaisia räpylätyttöjä ihailevaksi maskotiksi.

Tässä minulla on aika hieno asento

Tuossa matkalla kun ajettiin Sininen Salama kakkosella Huvikummun kotiin, mietin sitä kuinka niin helposti kaikenlaisessa humussa ja vauhdissa unohdetaan kysyä siltä ystävältä tai kaverilta tai kukasenytonkaan, että mitä sinulle tänään kuuluu. En tarkoita sitä hau aa juu-juttua vaan ihan oikeasti kuuntelisi mitä on menossa. Joskus on kaikki hyvin, joskus lähestulkoon ja joskus ei meinaa mikään onnistua tai suru musertaa. Luulen että tiedän tuon surumuserrusasia aika hyvin. Ja voin kertoa sinun samanlaiseen kysymykseen vastaukseksi että minulle kuuluu hyvää hengitystä, maukkaita ruoka-annoksia, mahan toiminta on loistavaa, rakkaita ihmisystäviä, sairaus hallinnassa ja minun rakas Awa-sisko jonka kanssa ei riidellä. Nojaan Maman selkään kun me kirjoitetaan. Saan siitä lämpöä ja voimaa ja annan sitä myös takaisinpäin. Tällähetkellä suurin kyselyn aihe on, että kastuuko tassut kun mennään iltapissille.

Nyt minä pikkukoilana haluaisin kysyä sinulta ihmisystävä että mitä sinulle kuuluu? Kerro vaan niin minä haluan lohduttaa sinua, niinkuin minua lohdutettiin silloin kun olin kaikkein sairain.

Selätetty syöpä ja kotiutuspelin aikana nukahtanut fanikoila

Onnellinen pikkukoila

Ilta on jo hämärtynyt. Aurinko mennyt mailleen ja me ollaan taas saavuttu Hartolan kotiin. Tutut tuoksut ja kotipolku. Ei ole kuin kolme yötä siitä, kun lähdettiin sydän pelonsekaista tykytystä täynnä kohti Tampereen seutua. Oli se aika kun katsottaisiin kuinka se pelotussyöpäläissolukonpahanen olisi näiden yhdeksän viikon aikana käyttäytynyt. Olinhan minä oksennellut monta päivää ja ei oikein tiedetty mikä vaivasi.

Mentiin kuitenkin sinne Nekalan Evidensialääkäriin jossa oltiin käyty suuressa leikkauksessa ja jossa oli mukavia hoitoihmisiä. Meidät otettiin vastaan ystävällisesti ja Mama sai kahvia. Minä en saanut mitään koska kaikki eväs olisi ollut kuvauksen tiellä. Hymyilevä tuttu lääkäritäti otti meidät vastaan ja tutki minut niin perusteellisesti sillä ultraäänikoneella. Kutitteli minun masua viileän geelin kanssa niin että siinäpä oli ihan hyvä olla. Katsottiin säteillä sinne mahan sisälle ja siellä ei näkynyt pelotus syövän leviämisen merkkejä. Vielä otettiin röntgenkoneella kuva. Mama puki päälle säteen estovaatteet ja kaulurin ja piti minusta kiinni. Ne keuhkotkin oli ihan puhtaat. Taisin suureksi onnekseni ja ilokseni ja kaikekseni saada aika terveen pikkukoilan paperit. 

Olen tässä juuri iltapesulla

Elämä menee eteenpäin ja tänään on juuri näin. Huomisestahan me ei tiedetä sen enempää me koilat eikä ihmisetkään vaikka ne luulee tietävänsä ja sitten pettyy kun ei mennytkään niin. Minulla on hyvä olla, en oksenna eikä minuun satu. Joku sanoi että olen missikunnossa, tiedä tuota. Ajateltiin kuitenkin Maman kanssa jos vaikka verestellään missiaskelia ja seisontaa ja juoksua ja lähdettäisiin Savonmaalle käymään mätsärissä. Ainakin juostaan missijuoksua varikolla jos ei kehään asti tohdita. Nähtäisiin kuitenkin tuttuja ja erityisesti Helena-täti. 

Meidän riemun hyvistä uutisista on jakanut niin monta ihmisystävää että ollaan ihan häkellytty. Kipeitten aikojen yli on menty yhdessä ja ilokin sitten jaetaan tasan. Kaikkein suurimman suukon annan kotijoukoille, ihan tuossa lähellä. Sateenkaarisillan reissu nyt tällä kertaa siirtyi jonnekkin uuteen tulevaisuuteen ja saan vielä hoidella hommiani ja kirjoitella tarinoitani sinulle. 

Ja juuri tässä kohdalla me lähetetään myös rakkaita terveisiä ja paranemisia meidä läheisten Emma-koilalle, joka juuri sai vauvoja ja sairastui vakavasti immuunivälitteiseen hemolyyttiseen anemiaan. Emma on toipumassa jo kotona rakkaitten kanssa ja toivon että sinä minun ystävä muistat häntä niinkuin muistit minuakin. Se on tärkeä juttu.

Sitten kun oltiin tultu pois lääkärin luota asemalta, ajettiin toiseen kotiin Mansen naapuriin. Mama ei eksynyt kertaakaan ja ajoi ihan sujuvasti kaikenlaisista tiekiemuroissa jotka meni melkein taivaassa asti. Se kun on tottunut pitämään Hartolan keskusta kahden tien risteystä kokolailla haasteellisena paikkana. 

Awa-sisko naapurihoidossa. Sille tuli kylmä keskenkaiken.

Kaikkea tätä hyvää ja onnekasta me juhlistettiin pallokentällä. Illan lähestyessä meni Awa-sisko sen toiseen hoitopaikkaa naapuriin ja minä puin päälle uuden Manse PP-liivin ja lähdettiin ajamaan kohti pesäpallokenttää. Olen niitten fani ja ylpeänä kannoin liivini. Aluksi jaksoin katsella pomppupalloja ja laakapalloja ja paloja ja haavoja ja syöksyjä kaikille pesille. Vähän luimistin korvia kun mies takaoikealla karjui kohtalaisen kovasti. Minua taas kuvattiin ja silitettiin ja olin reipas. Illan viilentyessä uniajan tullessa oikaisin penkille Maman viereen ja kuinka ollakkaan, pian alkoi kuulema kuulumaan rauhallinen tuhinan ja kuorsauksen sekoitus. Pikkufani nukahti kotiutuspelin aikana. 

Minun uusi Mansa-PP-liivi kotiompelimosta

Näitten fanikoila olen ja minulle tärkeä Jatta silittää turkkiani

Vielä on kesää jäljellä. Nyt huilailen ihan aukinaisen ikkunan vieressä ja ajatukset alkavat olla jo unten mailla. Minun pieni koilansydän ja kotiväen sydämet ovat onnesta sanattomia. 

terveisin Jada

Ollaan niin suuren asian äärellä. Sen nimi on elämä.

Valkoisilla lakanoilla

Lupasin ja toivoin, että saan tuoda terveisiä hiekkarannoilta ja linnuiltaystäviäni meren saarelta . Tässä ne nyt tulee. Olen niin iloinen että lukuystääviäni on ihan jokapuolella maapallon. Oman kotimaan lisäksi on esimerkiksi Perussa ja Ranskassa ja Kreikassa ja Ukrainassa ja USA:ssa ja Ruotsissa ja vaikka missä. Olen iloinen, että elämä on antanut minulle lisäaikaa ja parhaimpia kierroksia vaikka välillä oksettaakin. Tämä hetki juuri tässä ja nyt, eteisen kukkatuolilla on se paras mahdollinen. Sisko vinkasun matkan päässä ja Mama ihan näkökantamalla. Ulkona on ainavaan kuuma ja nyt helpotusta tuo vähän tuuli koka suhisee meidän korvissa, jotka sisko juuri puhdisti. 

Maankamara oli jossakin kaukana

Vielä silloin viikkoja sitten en oikein osannut toivoa, että pääsisin isolla prinsessalaivalla meren keskellä olevalle saarelle jossa menin minne vaan aina tuotiin vesikuppi ja hymyiltiin. Minulle se oli valtameri koska ei näkynyt maankamaraa välillä lainkaan. Ja se laiva oli minun kokoiselle pikkukoilalle valtamerialus koska rappusia kuljettiin satamäärin sinne tänne ja käytävillä otin useammankin askeleen. Välillä olin ihan siellä ruohonjuuritasolla tassut lattialla ja välillä näin vain kamalsati kinttuja ja varvastossuja. Usein pääsin kyllä syliin ja sieltä tervehdin vastaantulijoita iloilmeellä ja tarvittaessa annoin suukkoja ja usein turkkiani silitettiin. Ja et arvaa, monta kertaa ohikulkeva suuri ihminen suli hymyyn kun se näki minun tekevän kierrosta järjestyksenvalvojaliivi päällä. 

Uskokaa tai älkää, mutta vakavasti sairaanakin voi vielä hoitaa tehtäviään ja saada hymyjä kulkijan kasvoille. 

 

Välillä tutkin verhonrakosesta pihan toimintoja

Sieltä laivasta me mentiin hotelliin. Se ei ollut Ritsi-hotelli mutta oli Park. Huoneessa oli vilpoista ja jääkaappi sopivan tyhjä että minun piimäpurkki ja viilit mahtuivat joukkoon. Sain nukkua valkoisilla lakanoilla ja kun kävin aika monta kertaa suihkussa, sain kuivatuksen valkoisella pyyhkeellä. Ai niin, siinä valtamerialuksessa minulla oli oma hytti jossa sai minun omat ihmisetkin levätä välillä.

Aina aamulla herättiin varhain ja mentiin kuistille syömään aamupalasta. Tosin minä olin jo ehtinyt sitä ennen toisina aamuina oksentaa ja ottaa omat ruokani ja käydä läheisellä esplanadilla pissillä. Sitten mentiin autolla meren rantaan ja muuallekin. Upotettiin jalat ja minun tassut pehmeään hiekkaan ja Mama yritti saada minua kastelemaan tassut meren vedessä mutta en alkanut lainkaan siihen puuhaan, suihku riitti vesihommista. Ja muutaman kerran meni kantohommiksi ja silloin kului ihmisiltä muutama ylimääräinen vesitilkka. Huomasin muuten että ne naakka-linnut jotka metelöi täällä kotikulmilla alkukesästä, oli muuttanut sinne saarelle. Niitten sulkia ja höyheniä oli se minun pissi-bulevardi ihan täynnä. Sinne ne jäikin ne linnut.

Kotiin oli kuitenkin niin hyvä tulla. Viileään ja turvalliseen. Välillä mielessä käy, niin että pitää nielasta ja roska menee silmään, se että mitä minun vatsan sisällä kasvanut paha kasvain on saanut aikaiseksi. Tunnen itseni terveeksi, olen iloinen, joskin kuuma uuvuttaa minunkin pirteyteni ajoittain. Syön herkkuruokia suurella ruokahalulla, vatsani myös hoitaa jokasuhteessa tehtävänsä. Nukun hyvin. Hoidan oman työtehtäväni reippaasti ja minulla on aina aikaa hänelle kun sitä tarvitsee. Painoni on pysytellyt samana kuin silloin leikkausoperation jälkeen. Turkkini kiiltää enemmän kuin milloinkaan. 

Viiden yön päästä ajetaan sinne Tampereen kaupunkiin minun omalle lääkärille, joka katsoo mahanahkan sisälle ultraäänikoneella. Sillä näkee ne sisäosat ja sen kuinka niille on käynyt. Minua ja meitä kaikkia pelottaa. Uskotko? Nyt vain arvaillaan ja sitten tiedetään. 

Meillä on ollut kuitenkin hyviä aikoja, paljon läheisyyttä, yhteisiä hetkiä ja kaunis kesä. Tänään haluan tuoda terveiset sinulle pehmoisilta hiekkarannoilta, rannattomalta ulapalta, korkealla lentäviltä linnuilta ja sataman hiljaisuudessa huilaavalta purjelaivalta. Sinulla ja minulla on vielä tämä hetki. Pidetään lujasti toisiamme kädestä kiinni ja ihan lähellä sydäntä. Ollaan niin suuren asian äärellä. Sen nimi on elämä.

Rakkaudella sinun ystäväsi Jada

 

Sitä minä toivon

 

Olen tässä hyvällä tasapainolla neljällä tassulla

On ollut kuuma, saonvat että ihan juuri Kongon kotimaan kelit. Luulen, että en siihen maahan taitaisi millään oikein kotiutua, koska tämä helle ja kuumuus alkaa tuntua aika pahalta. 

Siitä on huomenna kahdeksan viikkoa, kun olin leikattavana. Minusta tuntuu, että olen siitä operaatiosta toipunut oikein hyvin. Haava on mennyt kiinni ja haavabody on laitettu pois jo aikapäivää sitten. Minun Mama hoitaa sen töissä haavojakin ja siinä samalla hoitui minunkin vekki.  Kuitenkin viimeisen viikon aikana olen aina aamulla oksentanut. Silloin, kun vatsa on tyhjimmillään, tulee huono olo ja pitää antaa sen tulla ulos. Silloin kun laitan herkkuruuan vatsaan on ihan sopivan hyvä, mutta joku siellä tyhjässä masussa alka pyörimään ja tiedäthän sinä sen miltä näyttää kun koila tai ihminen oksentaa. Mama onneks pitää hellästi kiinni ja juttelee lempeitä asioita korvaan. 

Olen jaksanut kävellä lenkkejä yhtäpitkälle kuin siskokin.Ollaan kyllä kävelty aamulla aikaisin tai illalla kun lämmin aurinko on mennyt alemmas.Välillä melkein unohdan, että on olemassa se ilkeä syöpä minun sisällä. Mutta kun tulee oksennus niin taas muistan.

 

Viikinsaaren luontopolulla nuuskimassa

Toisena päivänä pääsin laivaretkelle Viikinsaareen Tampereen ison järven keskelle. Laivan ystävälliset ihmiset juttelivat minulle eri kielillä ja hymyilivät. Kierrettiin sen saariston ympääri jalkapatikassa ja jaksoin kävellä. Sitten ihmiset ottivat makkaraperunoita ja minä en saanut. Kun tultiin taas maankamaralle, sain jätskiyöttörön palasia. Awa sisko oli sen rakkaimman kummitätin kanssa laatuajalla Huvikummun kodissa. Se sai enemmän rapsutuksia kuin koskaan. Kun tultiin kotiin tehtiin lenkki ja mentiin vierekkäin lepäämään.

Nyt kun tulee uusi viikko, on me ajateltu Maman ja Papan kanssa lähteä vielä isommalla laivalla vielä isompaan saareen merellä. Se on Ahvenanmaa. Sen ison laivan kannella kuusi on minun vessa ja minulla on ihan oma hytti jossa saan levätä merimatkan aikana.  Mennään hotelliin ja sinne on varattu koilasviitti. Nukun valkoisissa lakanoissa ja maistelen herkkuviiliä ja nameja ja helpostisulavaa herkkuruokaa hotellin kupista. Niin me haaveillaan. Ja sitten me mennään meren rantaan, katsotaan laivoja ja lintuja. Tuodaan siskolle ja Arja-tätille tuliaisia. Nukun isossa sängyssä koko mitalla ja leveästi rakkaitten ihmisteni keskellä. Niin me ollaan suunniteltu. Mama ottaa ison urheilijoitten kassin, jos vaikka en jaksa ihan koko matkaa kävellä niin pääsen kyytiin. Me ollaan vähän niinkuin lomalla. Ja saadaan taas kummitäti kotijoukoksi.

Viimeaikoina on niin monta koilaystävää tullut Sateenkaarisillan päähän ja sujahtanut siitä sille sillalle. En oikein vielä ymmärrä ihan kokonaan mitä se tarkoittaa muuta kuin että niiden ihmisrakkaat on suruissaan ja kaipaavat kovasti. Niinkuin Mama, kun siltä tulee aina välillä isoja kyyneleitä.  Uskon, että sen on hyvän tien pää ja sinne pääsee jokainen omalla ajallaan. Joillakin niitten maanpäällistehtävä tulee suoritettua ihan nopeassa ajassa ja toiset on täällä puurtamassa vielä melkein satavuotiaina niinkuin meidän Pipsa-kisu. Se kakkas tänään lattialle. Minulla on ollut oma tehtäväni ja olen iloisena Kettutyttönä sitä tehtävää tehnyt ja teen ihan viimeiseen asti.  Taidan ymmärtää nyt, että minun työni on ollut rakkauden lähettiläskoilan hiljainen tehtävä. Olen sitä rakkausasiaa halunnut jakaa kaikille vastaantulijoille, ihmisille ja koilille ja myös kissaeläimille. Kaikki minut monet kirjeet sinulle, jäävät olemaan ja elämään sittenkin, kun minua ei enää ole. 

Toivon, että saan vielä kertoa sinulle laivamatkasta, linnuista, meren hiekasta. Voin tuoda lohduttavan viestin aaltojen takaa. Sitä minä toivon ja Mama.

rakkaudella ystäväsi Jada

Tässä ja nyt on kaikki mitä suureen rakkauteen tarvitaan

Saan vieläkin olla täällä. Kirjoittamassa Maman kanssa tarinoita sinulle. Ollaan mietitty täällä paljon Sateenkaarisilta-asioita, tai Mama on miettinyt ja minä kuunnellut. Olen pieni koilatyttö, joka ihan varmasti elän juuri tätä ihanaa hetkeä tässä peiton alla antamassa ajatuksia ja sanoja kirjoittajalle. Nautin tänään koko pienen sivuäänettömän koilan sydämellä siitä, kun Awa-siskon kanssa leikkipainittiin ja muristiin ja saatiin nameja. Ja siitä, kun herkkuruoka maistui hyvältä ja iltaviilit raikkaalta. Suljin silmät silläkohdin, kun sisko alkoi pestä entiseen malliin minun likaantuneita korvia. Tein kakat pusikkoon ja pissin Koilamummin nurmikolle.

Silloin maanantaina kymmenen yötä sitte me mentiin sinne sairaalaan. Meidät otti vastaan kirurkitäti. Lähdin sen mukaan ihan rauhassa koska se oli niin luotettavan näköinen. En tietenkään nähnyt Maman kyyneleisiä silmiä kun se jäi vilkuttelemaan. Myöhemmin sitten heräsin prinsessanunesta joka oli tehty kaikenlaisilla anesteeteilla ja opiaateilla. Olo oli tokkurainen, mutta ajatus ihan kirkas. Minulta oli otettu yksi ja puoli maitopurkillista nestettä pois mahanahkan sisältä. Se oli aika paljon. Nyt olen taas missin mitoissa, mutta taitaa kuitenkin missikävelyt jäädä toisille. Ja sitten pelottavan lonkeroeläimen näköiset kasvikset jotka olivat kiinnittyneet minun munasarjoihin ja ne sarjatkin otettiin pois ja se vauvankehittymispussi myös. Vatsaan tuli tyhjä olo.

Vaikka sieltä silmillä nähtynä otettiinkin kaikki rumannäköinen pois, niin siinä vedessä uiskenteli niitä kasviksenpaloja ja imusuonetkin niitä kuljettaa ympäriinsä. Sillä ikävällä lonkerokasviksella on pelottava nimi, syöpä.

Vaikka en ymmärräkkään asian monimutkaista vaikeutta niin olen voinut tuntea, ettei sitä voi sivuuttaa hännän kippuraa kohentamalla. Meillä on itketty ja halattu ja toivottu ja uskottu. Ollaan myös ymmärretty, että jossakin vaiheessa, huomenna tai ylihuomenna tai ensiviikolla tai loppukesästä tai silloin kun on aika, meidän tiet eroavat. Ihan niinkuin silloin, kun neiti Kalkkaros-kisu lähti kissojen paremmille hiirimaille.

Nyt ei ole aikaaoikeastaan muuhun kuin siihen, että eletään jokainen yhteinen hetki ihan koko sydämellä. Ei säästellä rakkauden määrässä tai lasketa naminkulutusta. Minä elän nyt tässä ihan kainalossa, haava parantuneena. Kaikki entiset ikävyydet anteeksiannettuina ja saatuina. Toivon, että saan herätä vielä kauniisiin aamuihin, niin että lintu laulaa meidän Huvikummun ikkunan takana ja aurinko paistaa lämpimästi. Toivon, että saan vielä antaa suukoja rakkailleni ja sinullekkin jos kohdataan. Ja toivon, että sinä päivänä kun on aika mennä on jokaisen sydän valmistautunut siihen. Ei sivuääniä. 

 

Minä ja sisko

rakkaudella Jada

En tahtoisi vielä mennä pois, on niin paljon tehtävää

Me ollaan kesälomalla. Istun Maman sylissä ja me itketään molemmat. Minua väsyttää ja silmäluomet menee ihan välillä kiinni asti. Vähän se johtuu siitäkin kun sain lääkäriltä rauhoitusainetta, että oli parempi tutkia.

Talven aikana vähän pyöristyin ja niin käy joka vuosi, koska pakkasilmalla lenkit ei ollutkaan niin pitkiä. Mutta pyöristyminen vain jatkui vaikka taas lenkiteltiin isosti ja ruokaakin sain minimaalisen annoksen ja herkut minimoitiin. Nyt käytiin eläinlääkärillä joka otti verinäytteitä tassun suonesta ja isolla ruiskulla veren väristä askitesnestettä massusta. Se ei ollutkaan sitä lihomista vaan jotakin vielä ikävämpään. Olen voinut ihan tavallisesti. Syönyt kaiken mitä annetaan ja vatsa toiminut niinkuin kuuluukin. Jotakin on vain pahasti viallaan tuolla minun sisällä.

Tiedän, että minulla olisi vielä paljon tehtävää maailmassa, mutta jos minun kuuluu lähteä, jatkaa siitä joku toinen pieni basenjityttö. Mama itkee ja Awa-sisko tuli ihan tuohon lähelle kertomaan kuinka rakas sisko olen. 

Nyt en jaksa lohduttaa sinua. Otathan minut, Awa-siskon ja Maman ajatuksiisi. Toivotaan isoa ihmettä, taitavia lääkäreitä. Tai jos ei enää mitään voi tehdä niin minun kaikille rakkaille paljon voimia jaksaa isossa ikävässä.

teidän kaikkien Jada

Runosuoni tykyttelee nahan alla

Vuosikaudet oon mä nähnyt aikaa,

mutta aina vaan on lumiaineen lähtö yhtä taikaa.

Runosuoni tykyttelee nahan alla

välillä niin vahtikamalalla.

Taas ne tuoksut tulee sieltä esiin,

nuuskiessa siirryn ihan syviin vesiin.

Tunnen tarinoiden virran kulun nenän alla.

Sanoittajat liikkuu ihan koko maailmalla.

Kevät antaa mulle myös sen vahvan riemun

siskon kanssa touhutessa ihan kiehun.

Juostaan kaikki Maman matot isoonmyttyyn

meidän kurttunaamat venyy ihan iloryttyyn.

Elämä voi ollase tavallinen arkihetki,

meidän yhteinen se olkoon kevätretki.

Uskotaan et rakkaus on voima joka kantaa,

eikä yhtään tähyillä nyt myrskyrantaa.

Luotan hyvän voimaan ihan joka päivä

sitä johdattakoon luottamuksen vahva häivä.

Rakkauden myrskytuuli meidät yhteen saattoi kerran.

Tänään kiitän siitä aika ison sylin verran. 

Sinä et voi todistaa mitään, siitä huolimatta paha saa palkkansa

Pikkukoilan tekee ihan häijyä kun se katselee epäreilua ja huijareitten värittämää kotiseutua. Mieti, jos sinä vaikka ostaisit itsellesi jotakin oikein tarpeellista ja jo alusta lähtien koko homma olisi lähtenyt sille tasolle, että juuri tänä päivänä joku ilkeämielinen sanoisi sinulle, että et voi todistaa mitään. Jos vaikka osataisin meille siskon kanssa ison pussillisen herkkuluita ja jo lähestulkoon niitten loppumisvaiheessa, joku kertoisi sinulle että ne onkin ihan vanhoja ja syömäkelvottomia ja että silloin kauppakerralla olisi sen jo olevinaan kertonut ja nyt sitten kun taistelen isojen vatsanväänteitten kanssa puhuisit siitä luukauppiaalle, joka vaan olkaa kohauttaen toteaisi että et voi todistaa mitään.

Minun mielestä rehellisyys on sitä, että kertoo asioitten laidan vaikka se olisi epäedullinen kertomahetkellä. Rehellisyys on luottamusta joka ilmenee molemminpuolin. Se on sitä, ettei tarvitse pelätä jonakin kamalana päivänä huijauksien ja epäluotettavien tekojen tulevan julki. Se on sitä ettei minunkaan tarvitse selitellä siskolle että sen luut on joku syönyt vaan reilusti: Sori sisko, popsin sinun luut ja siinä sivussa namitkin. Me koilat ei voida kovasti huiputtaa toisiamme koska meillä on tosi herkät nenät ja kuulevat korvat. Mama ei ole isokorvainen ja tuohon ikään mennessä olisi luullut sen vainunkin kehittyneen niin ettei tulisi huijatuksi. 

Meillä siskon kanssa on koittanut kovien aikojen jälkeen luottamuksen lempeä nykyisyys. Nytkin juuri otettiin kunnolliset leikkipainit soffalla ja ei pelätä toisen hampaita tai mitään muutakaan. Meidän elämää värittää hyvät tuulet. On hyvä olla kun tietää siskon tarkoittavan hyvää sillä kun se pesee minun korvat tai tulee ihan kylkeen nukkumaan varsinkin silloin kun on viileää ja kaipaan sen turkin tuomaa lämpöä.

Nyt me pohditaan täällä kotona, että uusiutuuko kenties viimekeväinen kammottava hihnankatkeaminen rekka-auto takapuskurissa vain siksi että joku jossakin ei halunnut olla rehellinen ja kertoa kokonaista totuutta. Onneksi on olemassa rehellisiä ihmisiä ja sinne otetaan huomenna mukava puhelu. Ja minä en enää ikinä enkä koskaan milloinkaan huiputa minun siskoani. Tiedän ja Mamakin tietää, että paha ja epärehellisyys saa kyllä varmasti ajallaan palkkansa jos ei moninkertaisena niin ainakin tuplana.

Olen puhunut. Jada

Kahdeksan tossua, kuusitoista tarranauhaa ja kaksi basenjityttöä

No niin minä taas täällä. Kaikki sanoo, tai melkein kaikki sanoo minua pikku-Ketuksi, mutta kun mietin sitä miten vanha Mama oikeastaan onkaan, niin omista kuudesta ikävuodestani huolimatta olen vielä ihan pieni ja nuori. Vietettiin ihan hieno aurinkoinen pakkasperheviikonloppu, paitsi en päässyt saunaan. Ulkosaunoiseen on vaikea mennä ja turkki saattaa jäätyä paluumatkalla ja Awa-sisko ei halua saunoa. Sitten taas kun mennään toiseen kotiin niin pääsen sujuvasti olohuonepaikasta lähes lauteille. Ja siellä voi mennä itsenäisesti pissille takapihalle ja siellä on minun perheihmisten lisäksi ystäväni Kati ja Jami ja niin odotan kun näen ne.

Niinkuin muistat, on meillä Pipsa-poika joka on kissarotua ja kahdeksantoistavuotta vanha ja sokeritautinen. Sillä on sisävessa joka pölistää ja on ihan pakko luututa lattioita ja pöydänpäällisiä ja jokapaikkaa aika usein. Tänään siellä svitissä asuva nalleperhe joutui tuuletukseen pakkasilmaan koska niissä oli, ei taikapälyä vaan kissahiekkatomua. Onneks niitä ei palele. Siivousajan Pipsa loikoili toisen huoneen karvamatolla ja siemaili Maman yövesimukista. Me myös leikittiin sen kanssa. Awa-sisko ei päässyt leikkimään koska se on vähän raju otteissaan.

Vähän väsytti mutta mentiin kuitenkin

Vaikka ei ollutkaan tulipalopakkanen niin meille laitettiin tossut jalkaan. Se johtui siitä, että edellisiltana kun käytiin iltapissillä, siskon jalkoja tai siis anturoita paleli niin että se huusi ihan kamalalla äänellä ja nosteli kinttujaan ja hyppi melkein yhdellä käpälällä. Kun tossut laitettiin tänään, olise aika rojekti. Kahdeksan tossua, kuusitoista tarranauhaa ja kaksi basenjityttöä. Me oltiin kyllä tosi reippaita, annettiin tassua ja odotettiin. Ulkoilu oli helpompaa kun sisko ei huutanut ja jokainen käveli omilla jaloillaan. Muista reissuja lähihistoriasta, kun ollaan lopulta oltu Maman kainaloissa ja toivottiin vaan Huvikummun kotiin saapumista. Ulkoilu on ihan vaateasia myöskin pikkukoililla. Ja ihmiselle on tärkeää pukeutua niin ettei myöskään palele. Mama laittoi meidän pukujen värisen myssyn, jossa on salamatkustajana Tanhupallon karvamadon serkun poikanen. 

Tanhupallon serkun pikkuinen karvamatovauva

Tämän hyvän arjen perusolemisen ja olemuksien lisäksi olen tietysti välillä ajatellut luonteeni mukaisesti syviä asioita ja sitä miten voisi olla niin että saisi aikaan hyviä asioita ja jättäisi maailmaan lempeän ja oikeanmuotoisen jalanjäljen. Nyt en puhu hiilijalanjäljistä vaan ihan onnen, rakkauden ja hyvyyden jalanjäljistä. Se voi olla joskus luopumista, joskus saamista. Se voi olla minun kaikkein kaunein katse ja kylmä nenänpää tai Awa-siskon kyltymätön tarve olla lähellä ja osoittaa kiintymystä. Se voi olla viesti lumikasan päällä seuraavalle tulijalle tai käsin kirjoitettu postikortti postilaatikossa ihmiskaverille. Se voi olla aamuinen ilo päivä alkajaiseksi kiukun sijaan. Se voi olla hyvät sanat ja ymmärrys sille jolla on kova kipu nahkan sisällä luissa tai lihaosissa tai sydämessä tai hengessä. Ajattelin, että julistaisin itselleni ja miksi en muillekkin kavereille oikein välittämisen ja hyvyyden ajanjakson alkaneeksi. Mitäs mieltä olisit? terveisin ystäväsi Jada