Luulen, että saadaan tänään ruusukkeet sitkeästä ja söpöstä vaalityöstä. Tepastelusta siinä samalla, kun ollaan hoidettu pakollisia vessa-asioita pellonpientareella ja metsänreunassa. Eihän tämä aika ole entisestä poikennut, numeroliivihän se vaan on ollut erotuksena. Eilen käytiin oman kylän ässäkaupan seinustalla majailevan joukkueen juttusilla ja saatiin makkaraa palkaksi. Sitten kuunneltiin toisen porukan musiikkia, mutta sieltä ei herunut mitään suuhunpantavaa. Tänäänkin mennään kyllä kierrokselle, mutta ihan puhtaasti puska-asioille.
Tuolta valkoisen lumikerroksen alta on paljastunut yllättäen aikamoinen kuolleitten lehtien paljous. Ei edes niitä punaisia joista Aina Inkeri Ankeinen laulaa. Ne on nyt likaisen ruskeita ja märkiä. Haravahommia olis kyllä, mutta yöpakkanen juututti lehtikerroksaen niin jumiin ettei irtoa rautakangellakaan paitsi kyllä Awa-siskon supertassuilla joilla se liikuttaa mitä vaan. Ja meillähän on kotona sormi-ja kyljyslihasvammainen Mama, joka odottelee parempia aikoja haravahommille.
No sen moskakerroksen alla piileskelee aika ihana kevään aavistus ja myös kesän loisto. Ei luulis, mutta tiedän vuosien kokemuksella. Tämä aika vaan on portti siihen, kun jätetään toppapuvut ja muut ylimääräiset härpäkkeet yläkaappiin ja kirmataan kesälaitumille auringonpaisteeseen taikka vaikka vesisateeseen, joka ei märkänäkään laita palelemaan.
Oletko ihmisystäväni huomannut sitä, että joskus elämä on vähänniinkuin lumen alta paljastuva märkä ja ruma maa. Ei kuki eikä kaivamallakaan löydy minkäänlaista taimen alkua. Tasaisen ruskeata tai harmaata tassunkantamattomiin. Ihan yhtä nokosen paikkaa. Ja sitten ihan silmänkääntötemppuna tapahtuu se kun moskakasasta pilkistää ensimmäinen itu ja sitten toinen ja sitten huomaat, että niitä on niinpaljon, että tarvitaan leikkuria. Elämä voittaa ja nostaa sisukkaasti kuononsa sieltä mistä ei ollenkaan muistanut sen löytyvän. Sitä se kevät on ja siksi niin sitä kamalasti lakasatan. Tiedän sen, että pitkien talviunien jälkeen herääminen takapihan sammalien ainoaan vihreänhäivään voi olla vaikea paikka joskus. Siihen kohtaan tarvitaan sitä kantoapua, hinauspalvelua ja sylikoilaa ja kylmää kuonoa poskella.
Nyt on ilta ja äänet laskettu. Mamasta ei tullut valtuutettua, mutta se sai ihan oikeita ääniä ja me ollaan siitä ylpeitä. Ja lähetetään kiitos kaikille niille äänestäneille, luvataan kaikesta huolimatta tehdä parhaamme koko joukko.
Nyt on jo seuraavan päivän ilta. Tuolla ylempänä kirjoitin, että tarvitaan kantoapua ja hinausapua ja sylikoilaa. Niin on tarvittu. Meidän Sitikaniauto teki viimeisen matkansa. Siitä meni rikki joku hihna jonka korjaus maksaa ihan kamalan monta raksupussillista. Ja siellä tiellä Mama sai hinausapua ja melkein kantoapuakin kun se ihmisenmuotoinen enkeli kuskas sen työmaalle. Ja sitten vielä meidän ihan oikea mummi sai sydänkohtauksen ja on sairaalan petillä toipumassa. Siihen kohtaan tarvittiin sitä sylikoilaa märällä kuonolla lohduttamaan.
Nyt me ollaan sormisairaslomalla eikä meillä ole autoa. Sitikani saa lähteä tunkiolle tai uuteen kotiin rassattavaksi. Kaikesta huolimatta me mennään rauhassa nukkumaan. Kaikenlaisilla asioilla on tapana mennä järjestykseen. Käperryn ihan Maman kainaloon. Se tarttee nyt minua aika paljon.
