Elämää ei pysty koskaan itse säätämään,
sydänpohjassa vaan silloin alkaa varmaan jäätämään.
Olen mennyt läpi rankan ajan verran,
luulin sen jo päättyvän niin monen kerran.
Vakaa leikkauskäsi teki hyvää työtä,
uskon pienen suojeluksen olleen myöskin silloin myötä.
Tiesin monen sydän kanssani mun sykki silloin,
kun vaan ootin loppuani pitkin illoin.
Vatsa paisui, neste kertyi ihan melkein kurkkuun asti,
välillä se ahdisti mua tosi kamalasti.
Taaskin avun sain kun tarkka käsi teki työtä
toivoin uutta päivää senkin reissun myötä.
Sitten tuli kerta kun ei enää voitu tehdä tilaa nahan alle.
Ajan loppuminen tuntui ihan kamalalle.
Tunsin saattohoitoon sirrettyvä sydänäänet sykki tosi lujaa,
tiesin matkalla nyt olen sateenkaarisillan kujaa.
Tänään minun vatsassa ei kerry nestelasti,
ymmärrä en ja kiitän siitä kamalasti.
Siellä sama syöpäörkki salamatkaajana kulkee,
mutta oloani pahoittaa se ei nyt taida julkee.
Elän hetken, päivän koko sydämellä vielä
Sisko vierellä ja ihmisrakkaat yhteisellä tiellä.
Leikin, haastan, niinkuin lapsuudessa kuljin.
Sydämeeni kaikki vaiheet tarkkaan suljin.
Lämpimin ajatuksin ystäväsi Jada
