Väsyneitä enkeleitä ja väsyneitä tonttuja

 

Sytytetään Maman kanssa tulta hellanuuniin

Nyt kun minulla on ikää jo koko tassun kynnet ja pikkukynsikin niin olen alkanut miettimään ehkä ihan vähän aikuisen tavoin. No hyvä on, ihan vähän vaan. Yleensä olen edelleen se pieni Jada joka tuli Huvikumpuun vuosikausia sitte, ainakin Maman mielestä. Awa-sisko sensijaan on erimieltä ja sen mielestä minun olisi aika lopettaa pentuhommat ja ihan reilusti ja aikuismaisesti vaikka kähveltää ruoka-aineksia jos niitä on sopivalla korkeudella tarjolla. Ei turhia salahommia. Minä olen erimieltä ja aijon jatkaa linjallani.

Meidän tonttujoukko

Silloin, kun olin pieni muistan oikein hyvin ensimmäisen jouluni, tai sanotaanko toisen jouluni. Eka meni pentulaatikossa painiessa Jamil-veikan ja muitten kanssa. Toisena jouluna meidän kotiin oli jo muuttanut Awa-sisko ja lukematon joukko tonttuja ja enkeleitä jotka oli laitettu niin korkealle ettei päästy närsimään niitä. Me kuunneltiin kun Mama vakuutti ihan tosissaan että ne tontut vaanii ikkunan takana ja enkelit ilmestyy jouluyönä paimenille. Ja usein siskon kanssa mietittiin, että ei ne meidän tontut olleet ikkunan takana vaan ihan edessä ja ei ne enkelit jotka meille joulunaikaan lensi, taatusti ilmestynyt minkään valtakunnan lammaspaimenille. Meitä ne vaan katseli sieltä korkeudesta. Tontut oli kuulemma ahkeria ja nekin luupaketit joita meille sieltä kontista kaivettiin oli mukamas niitten tekemiä. Ja enkelit vaan tuijotteli ja suojeli. Se oli sitä lapsuusajan aikakaunista satuhommaa. Kaikenlaista meille vaan uskoteltiin ja me uskottiin.

Mutta toista on tänään. Taaskin ne tontut ilmaantui jostakin vintin pahvilaatikosta ärsyttelemään. Siellä on nimittäin puisiakin yksilöitä. Ja ne enkelit liihotti paikoilleen puisen sammalkattotalon kattoparrulle istumaan. Söpö satu sanon minä. Vuosien varrella olen nähnyt ja ymmärtänyt, että homma toimii ihan toisella tavalla kuin on kerrottu. 

Ne tontut kun on meidän kotona on vaan mallinukkeja. Oikeet tontut on pukeutuneet ihmisen valeasuun ja kaikkein ahkerimmat heistä tekee paljon työtä, että jouluasiat voitaisiin saada valmiiksi siihen aattoiltaan mennessä. Tähän aikaan ne alkaa olla aika väsyneitä touhujensa vuoksi. Ja silti ne haluaa jaksaa, että tulis joulu. Joku tekee ruokaa peltivuokiin, että porukka saa syödä lanttu ja porkkanaherkkuja. Minä en tykkää lantusta. Sisko tykkää. Ja jotkut jakaa paperisia kortteja postilaatikkoon perinteisesti. Jotkut hoitaa kipeitä ihmisiä, että ne pääsis kotiin jouluksi. Onnibussitontut ajaa pitkin teitä, että oltaisiin oikeassa paikassa kun joulurauha julistetaan. Ja vielä paljon kaikenlaisia eri tonttuja. 

Minun suojelusenkelikoila

Ja sitten ne enkelit. Se on vähän vaikeammin ymmärrettävä juttu. Olen aina ajatellt, että ne on semmosia kun on siivet höyhenillä ja valkoinen pitkä viittamekko ja kiharat ja joulukuusenkoristenauha tukassa koristeena. Ja ne säteilee ja on onnellisia ja varjelee kun mennään vaikka siskon kanssa vaarallisiin paikkoihin. On varmaan juuri semmosiakin enkeleitä, mutta tiedätkö että ne enkelitkin on joskus ihan ihmisen näkösiä Ihan niinkuin Koilamummi tai joku kun haluaa pitää sinusta huolta ja suojella ja rakastaa ja tuottaa parhainta mieltä. Ja varsinkin silloin kun on jonkunlainen surumieli niin kannattaa katsoa tai kuulostella. Joku siinä lähellä voi olla enkeli. Niitäkin joskus väsyttää, mutta sillon ne menee nokosille niinkuin minäkin menen juuri nyt Maman viereen peiton alle. Hyvää yötä toivottaa Jada

 

Peruutuspeili ja lapsuuden parhaimmat näkymät

 

Olen tässä kylmän aamupissin jälkeen

Pari hyvin nukuttua yötä ja sitten lumi yllätti minut. Joopa joo. Yleensä se yllättää ne autokuskit kun ei ole talvirenkaita ja ne ajaa ojaan. Olen jo aika kokenut koilatyttö ja sinä aamuna kun aamuraksujen jälkeen oli vuorossa aamupissi niin jo rapulla aavistin jotakin kylmää ja sitähän se oli. Tassunpohjia hiveli valkoseksi kerrokseksi maanpinnalle kerääntynyt lumi. Astuin rapulle ja heitin anovan katseen Mamaan, jos kuitenkin se sisävessa. Awa-sisko astui reippaasti isolla kuonolla avaamastaan ovenrakosesta ulos ja ymmärsin parhaaksi seurata sen esimerkkiä. Ajattelin olla nopea ja ennenkuin kukaan aavisti, otin pissiasennon ihan siinä rapunjälkeisellä ensimmäisellä kinoskohdalla. Sisko mulkaisi minua ja minä vaan annoin pissin tulla. Hohoijaa, huokaili Mama ja niiskutti vuotavaa nenäänsä. Awa-sisko meni kuuliaisesti vähän etäämmälle rapuista. Senkin tassuja paleli, mutta käytöstavoilleen uskollisena se toimi niinkuin kunnon basenjin kuuluukin. No, sinne hankeen ei jääty ihmettelemään, vaan toimituksen jälkeen samaa polkua takaisin ja kaikkien fleecepeittojen alle suojaan talven tulolta. 

Awa-sisko kääriytyy aina peiton sisälle.

Ollaan kaikki Huvikummun tytöt talven lapsia paitsi Pipsa-poika. Se on kesäkissa, joka pelastettiin meille kotiin talven tulolta jo kauan ennen minun ajanlaskua. Ja sillä on sisävessa koska se on jo pappaikäinen ja ei ulkoile. Niin, me ollaan siskon kanssa synnytty siinä kuussa kun laitetaan iso puu sisälle ja kaikki herkut haisee nenään niin että ei meinaa päiväunistakaan tulla mitään. Minä olen syntynyt sen kuun alkupäivänä ja sisko on oikea joulunlapsi. Mamallakin oli se syntymäpäivä ja en huomannut suurtakaan eroa vaikka se vanheni kokonaisella vuosikaudella ihan silmänräpäyksessä. 

Vanhentunut Mama

Olen huomannut, että juuri silloin suurena ikääntymisen päivänä on tavanomaista katsella taaksepäin. Niin ei kuulema saisi paljon tehdä koska voi kompastua esteisiin tai putoaa kuoppaan, jos ei katso eteenpäin. Siitä huolimatta minä ainakin aijon syntymäpäivän aamuna tai jo vähän ennenmminkin katsella peruutuspeilistä lapsuuden parhaille näkymille. 

Ihan pienenä

Sain syntyä Nova-mamman lapseksi ja minulla on kaksi siskoa ja kolme velipoikaa. Me touhuttiin lapsuuskodissa ja pissittiin lattialle ja juotiin Winnie-tädin  maitoa sekä    kasvatettiin naskalihampaita. Sitten tuli se päivä, kun nähtiin Maman kanssa ihan ensimmäistä kertaa ja se vaan lakastu minuun ja minä siihen. Siitä eteenpäin me ollaankin pidetty yhtä. Muutin uuteen kotiin ja LämeLotta tuli mukaan. Se on vieläkin lelulaatikossa ja ajoittain vingutan sitä, koska se on ainoa jossa on vinku tallella. Mama on poistanut ne vingut, kun ovat kuulema nieleskeltynä vaarallisia. Sain kasvaa isommaksi ainokaisena ja sitten meille muutti Awa-sisko ja alkoi aivan uusi aikakausi, jolloin oli opittava jakamaan luunsa, raksunsa ja Mama. 

Meidän elämä on ollut suurta rakkautta ja suuria tunteita, joita on välillä selvitelty isolla mittakaavalla. Ollaan siskon kanssa tehty suuria strategioita ja minun johdollani niistä on seurannut erilaisia lopputuloksia. Muistatko ksylitolihomman ja monenmoiset roskisdyykkaukset, joihin sisko on eritoten erikoistunut. Ollaan me käyty missikisoissakin ja hiekkamontulla katsomassa rohkeitten kavereitten pupujahtia. Ollaan oksennettu ja meillä on ollut mahat sekaisin ja kakat on tullu sinnesuntänne. Ollaan vietetty aikaa rakkaitten koilaystävien kanssa ja murruttu isoihin kyyneliin, kun jotkut niistä on mennyt Sateenkaarisillalle. 

Tässä ollaan siskon kanssa sekä Alma ja Jorge

Muistan kyynel ruskeissa silmissäni, niitä riemun hetkiä, kun juostiin Jamil-veikan ja Awan poikaystävä Robinin ja Jorge-papan kanssa suuressa aitauksessa. Tai vietettiin lämmintä kesäpäivää samalla porukalla. Mökkireissu ja maailman ihanin Samppa. Taisin ihan vähän silloin lakstua. Ja Pelle-poika on vaan aika suloinen minun mielestä.

Samppa

Tai lämmiteltiin takkatulen lämpimässä pitkän ajomatkan jälkeen. Maailman parhaimmat tapaamiset aaltokasvoisten mummoihmisten kanssa sairaalansängyn vieressä ja lukemattoman lenkkihommat Koilamummin kanssa, silloin kun Mama oli vielä vilkkuautohommissa. Koilamummin sylkkyyn päästään kyllä vieläkin ja sillä on aina raksuja keittiön kupissa meille. Minun pieneen elämään mahtuu niin paljon. Vilaisu elämäkirjoituksiin antaa siihen vähän viitettä. Olen kuitenkin niin monet yllätyslumet nähnyt, että tiedän elämän olevan suuria tunteita, hulvatonta iloa ja pohjatonta surua. Onneksi ne välipäivät eletään siskon kanssa tavallista arkea pitkillä päiväunilla höystettynä. Huomasin, kun Mama luki sen syntymäpäiväonnentoivotuksia, niin välillä sen poskella oli pieniä kyyneliä ja välillä tarvittiin monta nenäliinaa keräämään lainehtivat itkut. Uskoisin, että sekin muisteli jokaisen toivotuksen kohdalla sen lähettäjää ja niitä yhteisiä asioita eletyssä elämässä. 

Minun jälet lumessa ja sinun sydämessä

Huomaan tällä minun vieläkuitenkin lyhyellä elämäntuntemuksellani sen, että jokainen kohtaaminen jättää jäljen sinne sydämen sisälle. Se ei häviä, joskus jää vain muitten jälkien taakse piiloon, tullakseen taas esille tekemään hyvää arkiselle mielelle. Ajatteleppas ihmisystäväni. Sinäkin olet ihan varmasti jättänyt erilaisia jälkiä niitten kohtaamiesi toisten sydämeen tai joku on niitä tallustanut sinun sydämeesi. Luuletko, että on mehdollista vuosien ja vuosikausien tai yhden päivän tai tunnin jälkeen, kertoa niistä sille toiselle. Minä ainakin haluan kertoa minun Jamil-veikalle ja Maya-siskolle että rakastan niitä ja Jorge-papalle ja Nova-äidille ja Jaro-iskälle ja Sampalle ja Pellelle ja Almalle ja niin monelle muulle. Ja lumihiutaleitten mukana terveiset sinne Sateenkaarisilalle Robinille. Pidäthän lauman siellä riemukkaasti kasassa. Hups. Lumihiutele leijaili aamulla nenäni päälle. Sinäkös sen lähetit ?

                                                     terveisin tänään vähän kyynelsilmäinen Jada

Sinkkuelämä, valinta, vaihtoehto vai väistämätön tosiasia

 

Tässä olen aika söpö

Nyt kuulkaa kävi taas niin, että syksy toi mukanaan ne tyttökoilan villit päivät. Jotkut sanoo että ne on juoksut enkä ymmärrä miksi. Enhän minä minnekkään juokse eikä siskokaan juokse. Me vaan nuuskitaan ja pinna on välillä kireenä. Siskolla varsinkin kun se näkee mustia pieniä koilia tai kissaeläimiä. Meidän Pipsa-pojalle se ei ole ärjy koska se on meidän värinen ja sisko luulee sitä sukulaiseläimeksi, luulen. 

Kuitenkin tänään niinä tunteina kun odottelin Mamaa työmaalta kotiin, mietiskelin monenlaisia asioita. Vaikka sitä, että tavallisesti tulee vaan silkkaa pissiä ja nyt myös niitä samoja merkkiaineita kun ihan kokaikinen syksyaika minun elämässä. Sisko vielä pihistelee ja sen merkkiaineet ei ole vielä näkyvillä. Tiedän senverran, että ne liittyy vauvakoiliin ja poikakoiliin ja perhe-elämiseen. Olen jo ihan aikuinen ja en ymmärrä miksi en vielä ole voinut olla mammakoila jolla olisi lauma ihania kääröjä joka nukkuu päällekkäin ja juo maitoa mahan alta.

Joskus Mama kuiskuttelee meille että ollaan siskon Awan kanssa sinkkusiskot ja minä en millään ymmärrä mitä se taas tarkottaa. Se on kiva ässäsana mutta siihen se sitten jääkin.Yritettiin tänään päivällä siskon kanssa avata moista yhtälöä ja todettiin lopuksi että sen tarvitsee tarkoittaa vaan sitä, että poikakoilat ei pesi meidän Huvikummun nurkissa. 

Siinä Awa-sisko ja sen poikaystävä Robin

Siitähän se sitten lähti. Se ajatus. Awalla oli joitakin aikoja sitten suuri toive tulla äidiksi ja sillä oli myös poikaystävä Robin. Se oli komea, minäkin tapasin reissuilla sitä. Mutta se oli vaan Awan oma ja siihen ei voinut muut kajota. Olen joskus kertonut, että vauvakoila-asiat piti unohtaa sairausasioitten vuoksi. Ja sitten se pahin tapahtui. Robin muutti sateenkaarisillalle Mrs Kalkkaroksen ja Hosu-pojan, ne on meidän kissaeläimiä, luokse ja Awa siskon ikävä oli mahdottoman suuri. Se teki valinnan, ettei enää haluaisi ketään muuta sille paikalle sen sydämen parhaimpaan lokeroon. 

Tässä ehkä vanha kuva mutta siinä meillä on housut. Jotka on nyt syöty.

Voi myöskin olla niin, että niitä poikakoilia pyörii ympärillä ihan ruuhkaksi asti, niinkuin minulla, koska ole aika suloinen ja minuun lakastutaan ihan kamalan helposti. Minusta on kiva nuuskia niitä ja olla kaikkien kaveli, mutta luulen, että elämä on ihan paljon helpompaa ihan rinsessa-sinkku-tyttökoilana. Ihmisilläkin voi olla paljon kavereita ja ystäviä ja joskus joillakin oikein näteillä ja kivoilla ja kun osaa iskeä silmää, vaikka kuinkapaljon valinnanvaraa. Ei kuitenkaan kannata ollenkaan tehdä tyhmiä päätöksiä ja valita joukosta vaikka kaikkein rikkainta tai kiharatukkaista tai sitä kun osaa kietoa sormenympärille. Tai meillä koililla sitä uljainta susikoilaa tai söpöintä villakoilapoikaa. Sinkkuelämä voi olla oikein mukava vaihtoehto jonka voi aina kumota ja alkaa ei-sinkuksi. 

Ja joskus se vaan taitaa olla väistämätön tosiasia. Ai milloinka sitten. Esimerkiksi silloin, kun ei satu seutukunnalla elämään yhtään varteenotettavaa poikakoilaa. Tai ehkä on, mutta niitä ei uskalla mennä nuuskimaan. Se tarkottaa sitä, että ei tee mieli alkaa syömään yhteistä luuta eripäistä ja sitten joutuu väistämättä siihen kohtaan kun pitää miettiä kumpi saa sen lopun luun. Siihen tosiasiaan vaan ajautuu ja huomaa, että se ei olekkaan hassumpi olotila. Me ollaan opittu siskon kanssa erilaisia asioita. Joku sano, ettei vanha koila enää opi tavoille. Me ei olla ollenkaan vanhoja, ollaan parhaassa tyttökoilan iässä ja Mamakin on. Me opitaan vielä, mutta luultavasti on niin että ne poikakoilat ei opi ja se on ärsyttävää ja siitä seuraa että sinkkuelämä on väistämätön tosiasia. Kunnes toisin todistetaan. Mitäs mieltä sinä olet ?

Tänään ei ylitetty uutiskynnystä

 

Minulla on vakava ilme kun mietin

Me taas ollaan tässä, minä ja Mama ja Awa-siskokin ihan hipasumatkan päässä. Tänään on lounatuuli laulanut niin, että on pitänyt ottaa oikein tanakka etukenoasento ettei tuuli vie. Onneks se pihakoivu jo kaatui siinä edellisessä myrskyssä niin voi olla turvallisella mielellä. Ja jos kaatuu lisää puita niin ne pilkotaan ja poltetaan kylmänä talvipäivänä Huvikummun hellanuunissa. Siinä on aika mukava köllöttää kun on niin lämmintä kuin serkkujen luona Kongossa. 

Lounatuuli on laittanut lehtiä polulle

Tänään meille ei ole sattunut mitään joka ylittäisi minkäänlaista uutiskynnystä, ei edes sitä maalausta kaipaavaa olkkarin kynnystä, jota olis aika kiva järsiä. Ollaan hiippailtu tuolla ulkoilmassa tuulen armoilla ja saatu lukuisia vainuja ja viestejä. Sitten meille tuli aamulla uusi sänky kottikärrykuljetuksena. Harmi vaan kun ei keretty kuvaamaan sillä sängyn sisäksi kolonnassa kulki kaksi turvakoilaa. Ja sitten meillä on ihan kaikille riittävä uniloota ja me ollaan tyytyväisiä. Luulen, että se privaattikuljetus sai osakseen pieniä hymyjä tai joku tosikkoihminen varmaan ei ymmärtänyt. 

Ollaan siskon kanssa villavaatteissa valmiina lähtöön

Siitä oikeastaan päästään siihen asiaan mikä on ollut ajatuksena juuri tänään. Ja se on se, että onko minun raksukuppi puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä? Minäkin ymmärrän, että maailman lasten, koilista puhumattakaan, raksukupit on liian usein ei puoliksi mitään vaan ne on ihan typötyhjiä. Ne on luurangon näköisiä kun ei ole edes leipäpalasta jota laittaisi hampaitten taakse mahaan ja sieltä voimaksi kaikille solukoille. Ja vaikka kuinka auttaisi, laittaisi luunsa jakoon, niin kaikkia ei voi pelastaa. Ja sitten se ikävä juttu on se kun sattumalta kuulee, kun joillakin ei vaan koskaan ole asiat hyvin. Vaikka olisi kuinka monta luuta ja raksupussia ja rapsutuksia ja ihmisillä ruokaa ja työtä ja koti ja terveyttä ja kaikkea niin siltikään ei se riitä kun se kuppi on niin puoliksityhjä. 

Ja olen myös tavannut koilakaveleita ja ihmiskaveleita jotka on vähän kateellisia toisille kun niillä on olevinaan elämässä kaikki ja enemmänkin ja sillä kateellisella ei omasta mielestä mitään. Ajatellaan vaikka että toisella koilalla olis tosi lämmin turkki ja minulla ei ole ja pitää pukea ainavaan päälle vaatteita. Olisin vähän kade sille toiselle enkä ollenkaan ymmärtäisi, että siellä turkissa voi asua kaikenlaisia kirppuja piilossa ja punkkieläimiä jotka vahingoittaa. Näen vain sen ulkopuolen enkä ollenkaan voisi ymmärtää asiaa kokonaisessa laajuudessa. 

Kun katselen jo aikuiskoilan mantelisilmillä tätä maailmaa, ymmärrän että kesän jälkeen tulee kirjavat vaahteranlehdet ja lounatuuli ja pohjoistuuli ja pakkanen ja lumi. Sitten taas sulatellaan lunta ja tullaan kesään ja ollaan taas yhtä aikakautta vanhempia. Tänään kuulin kun ihminen kertoi vihaavansa syksyä ja pimeää ja märkää ja vähän kaikkea. Silloin varmaankin olisi pitänyt syntyä vaikka Jupiterille tai Plutolle koska maan ihmisten ja eläinten vaan on parasta sopeutua siihen syksyaikaankin. Mieti miten valo näkyy kirkkaana pimeässä syksyillassa ja kirsuun tulee niin hyvä tuoksu kun mennään iltapissille tienvarteen. Tai miten kirkkaina näkyy kuu ja kaikki tuhannet tähdet kun on ihan pimeä taivas. Niin silloin kun on hankalaa tai vaikeeta tai sattuu on vähänkuin syksy ja pimeää. Jotenkin vain silloin ne tähtiystävät ja hyvänhelmet erottuvat ja ne vaan lohduttaa. Se voi olla vaikka ystävä joka laittaa viestin pissireissun varrelle ja toivottaa jaksamisasioita. Tai sitten se voi olla joku kun tulee rapsuttamaan ja antaa suukkoasian ihan yllättäen ja sillon minä lipasen sitä. Tai ihmisellä se voi olla vaikka työkaveri joka lainaa sen kahvimaitoa kun Mamalta on jäänyt kotiin. Tai se voi olla ne parhaimmat työkaveri-ihmiset kun on ollut niin kova työpäivä että kotiintullessa oksettaa ja päätä särkee ja romahtaa sohvalle nenä Kettutyttöjen kainalossa. Yritän nyt vain selittää, että on paljon helpompi elää sen puolitäyden kupin kun puolityhjän kanssa. Siinäkohdalla se asenne vaan niinkun ratkasee. Synkistely tuo mukanaan vaan lisää synkistelyä ja sinne pimeään on aika vaikeata saada näkyviin tähden valoa. 

Nyt ulkona jo laski aurinko. Kotiin laitettiin valoja eikä säästetä sillä kohtaa sähköä. Saan olla ihan minä vaan. Arpieni kanssa ja omien virheitteni kanssa. Oltaisko pikkuvaloja toisillemme. Suukkoja ja halauksia ja voitais vaikka jakaa se puoliksi täysi raksukupillinen.

                                                                                  Tähtisilmä Jada

 

Porukkaitkuksi meni siivouspäivä

Nyt oli se aamu kun meidän Huvikummussa nukutaan pitempään ja me ei siskon kanssa tingitä aamuraksuja ennen kahdeksaa ja kissaeläinkin pääsääntöisesti pitää vinkumiset sisällään. Niin tehtiin tänäänkin. Muuten normihommat, raksut ja kissanraksut ja sen vessan siivous ja maidot ja insuliinit. Sitten me mentiin taas nokosille koska väsytti. Mama ei menny kun se ajo Sitikaniautolla kangaskauppaan ja haki vaatekankaita vieraille koilille. Meillä on kuulema hyvät vaatteet eikä tartte uusia talviaikanakaan. Olis ollu vaan niin nätit kuosit että melkein toivon ettei kukaan ulkopaikkakuntalainen serkku ole asustetta vailla. Ja sitten se alkoi.

Kyllähän meillä siivotaan ja imurikone ulvoo välillä, mutta olisittepa nähneet sen sotkun mikä oli linjalla eteinen-vessa. Ihan kamala. Me pysyttiin tiukasti olohuoneessa ja koilanunessa. Vessassa siivottiin kaikki kaapit ja ulos kantautui kaikenmaailman roinaa kassikaupalla. Myöskin meidän raksupussi, se jättiläispussi vaihtoi asemapaikkaa toiseen kaappiin. Vissiin Mama luulee ettei me löydettäis sitä. Hah. Eteiskaapeista löytyi minun vauva-ajan vaatetusta ja kaulapantoja ja kaikkea aika hempeetä. Mama muisteli niitä aikoja ja laittoi JuhaTapion kovemmalleen ette alkais itkemään. Ja ennen sitä siivoushirvitystä oli uuniin mennyt oliivileipä ja sen perässä lihapata ja niistä ei herunut meille mitään. Aika epäreilua minun mielestä. Siinä ei paljon luut lämmitä. Ja hässäkän hieman rauhoituttua alkoi sen piipityskone huutamaan ja silloin Mama sanoo meille, että olkaa kiltisti ja se tulee pian takaisin. Se on silläkohtaa Viidakon Notkein Norsu kun hyppää vihreisiin housuihin ja sen paitaan ja Sitikani hurahtaa käyntiin pihassa ennenkuin ehditään sanoa vastalausetta siskon kanssa. Aina se on tullut takaisin outoja hajuja vaatteissaan. Se on kuulema harrastus. Naapurin täti on laulukuorossa ja Koilamummi käy jumppahommissa harrastamassa. Mama harrastaa hoitamista. Huokaus. Me inhotaan siskon kanssa sitä piipityskoneen ääntä ja tänään meinas tulla hässäkkä. Mama tais saada osumankin kun me säikähettiin sitä ääntä. Ehkä minulle on jäänyt raumoja niistä ajoista kun Mama ei vain harrastanut vilkkuhoitoasioita vaan se oli niissä töissä.

Siitä siivoushommasta vielä. Tänään puolikkaalla silmällä huomasin, että vanhojen tavaroitten poistaminen ei olekaan niin helppoa. Paitsi neljävuotta vanha hiusvaha tai yhtävanha kielorasva tai tyhjentynyt muurahaisentuhoaine. Tänään taisi olla aika päättäväinen päivä, roskalaatikkoon lähti keltaiset tennarit joissa oli reikä pohjassa ja paljon muutakin mistä saattoi kuvitella että jos vielä tarttis. Minun tai Awa-siskon tavaroita ei mennyt roskiin. Ei edes niitä pieneksijääneitä pantoja sinne laitettu. Ne on kaapissa, enkä tiedä mitä siellä odottelevat. 

Kun näitä juttuja tässä yhdessä pohditaan niin minun viisas Awa-sisko taas laittoi pään kallelleen ja tiesin, että sillä on joku opetus minulle. Se huokasi ja sanoi: " Kuule pikkusisko, joskus täytyy luopua asioista jotka haluaisi pitää ikuisesti luonaan. Aina ei voi valita. Joskus se et ole sinä, joka siivoaa sitä elämän peilikaappia tai vaatekaappia. Joskus käy vaan niin että sieltä vaan siivoutuu pois asioita joista et millään olisi halunnut luopua. " Sisko nosti sen kuonon ylöspäin ja laittoi korvat ihan levälleen. Tiesin että sen mielessä oli juurikin niitä luopumiskohtia. En uskaltanut kysyä enempää, koska näin vaan sen myllerryksen mikä kävi siskon mielessä. Sitten se jatkoi: " Aina silloin, kun elämästä joutuu antamaa jotakin rakasta ja tärkeää pois, tulee siihen paikelle jotakin mistä et tiennyt mitään. Joskus se poisotettu unohtuu ja häipyy mielestä. Joskus taas sen ei pidäkkään hävitä. Surullisena luovutit ja sitten aikojen päästä olet oppinut elämään sen kanssa että niin kävi." Siinä kohdalla oli siskon silmäkulmassa kyyneliä ja Mamalla ja minäkin aloin itkeä. Porukkaitkuksi meni siivouspäivä. Sitten me putsattiin naamat kyynelistä ja mentiin Maman syliin ja nukahdettiin sinne.

                                                                             Jada

Ehkä vielä saan uuden vainun

Täällä minä taas huhuilen. Ihan unen rajamailla , mutta kuitenkin niin kamalasti tajuissani, että voin kertoa sinulle kuulumisia. Ulkona on ihan niin pimeää kuin peitonalla keskiyöllä. Katulamppu näyttää vähän valoa että osaa kulkea tiellä tai ajaa tai pyöräillä. Kun illalla käytiin pissilenkillä tuli kuonoon ihan tuttu haju ja se on talventulonennehaju. Niin, oikein luit. Ennen valkoisen kylmän lumiaineksen tippumista alkaa maasta tulla minun mielestä hyvä aromi. Ja sitten päästään myös lehtikasoihin riehumaan ja tietty merkkiaineita tulee ja pitää laittaa housut jalkaan paitsi minä söin omani viimevuonna. Nyt pitää henkästä.

Maman kukkaset menee veteliksi ja roikkuu ja omenanraatoja on puun alla liiankanssa eikä me haluta siskon kanssa syödä niitä paitsi pienenä minä söin. Nyt syön vain herkkuluita ja Koilamummin namiraksuja.

Minun asia ei ole oikeastaan kamalan pitkä tai edes pitkäveteinen. Huomasin tänään vaan kummallisen jutun. Ja se liittyy ihan ihmisiin joita tapaan jokapaikassa. Useimmat kulkevat vain ohi ja eivät jätä minkäänlaista merkkihajua tai edes tuoksua jälkeensä. Ne vain menevät ja samantien unohdan ohikulkijan kokonaan. 

Sitten on niitä maailman ihania, jotka aina kun tavataan tuoksuvat niin hyvälle ja joka kerta minun ja siskon hännät heiluu niinpaljon kuin pystyy ja tänään minä sanoin hau, vaikka basenjiit ei osaa haukkua. Olin niin onnellinen. Ja sitten sain paljon halirapsutuksia. Ja vietettiin ihan pieni hetki ja oltiin taas onnellisia. 

Sitten on niitä ihmisiä, jotka ovat olleet siinä ihan lähituntumassa, lenkkipolkujen varrella enkä ole ollenkaan huomannut tai haistanut. Ja sitten vaan yhtäkkiä juuri senkaltainen ihminen kulkeutuu niin lähelle meidän vakireittiä ettei uutta tuoksua voi olla tuntematta. Hämmennyin niin, että jäin katsomaan mantelisilmilläni ja jäin lähestulkoon sanattomaksi. Se tuoksu jäi nenääni asumaan ja ehkä vielä saan uuden vainun. Toivon niin.

Olen onnellinen pikkukoila ihan kainalossa ja ihan unessa. Jada

Kenenkään sydäntä ei saa särkeä

Vaikka edellisestä ajattelusta onkin vain niin vähän aikaa, on minun pakko nyt juuri avautua. Tänä tuulisena myrskypäivänä kun pihavaahterastakin tippui oksa keskelle kotipolkua. Ei onneks auton katolle. Niitä oksia on kyllä vielä paljon jäljellä ja voivat saada kaikenmaailman tuhoja aikaiseksi. Ja oikeastaan minun ajatukset ja myrskytuuli liittyy oikein hyvin yhteen.

Aika usein kun haluan tuottaa ajatuksia, on aihe ihan tästä Huvikummun sisältä lähtöisin, ainakin melkein aina. Nyt katselen täältä turvapaikasta ja kirjoitan siitä mitä näen myrskyn lisäksi ulkopuolella oman kodin. Tunnelmat ovat kyllä tuttuja, vuosia sitten niitä tutkittiin vahvasti ja itkettiin ja muristiin ja tehtiin kaikkea mitä silloin tekee kun sattuu. Ja nyt on semmonen juttu, että me koilat ei toimita niin kuin kohta kuulet.

Siispä, ollaan jouduttu seuraamaan ihan lähituntumastakin sitä kuinka joskus kovin rakkaat toisilleen päättävät sanoa sopimuksen irti ja satuttaa toista. Me koilatkin kyllä lakastetaan esimerkiksi minä lakastan Jorgepappaa vaikken ole aikakausiinkaan sitä nähnyt. Minun silmät säihkyy kun ajattelen sen nimeä. Ihmisillekkin käy niin ajoittain ja ne säihkyy ja rakentaa pesän niinkuin vaikka naakat tai varikset tai supikoilat. Siellä ne elää sovussa ja tykkää toisesta hellästi. Voi olla että jostakin sinne kotipaikkaan eksyy joku väärinymmärryksen tai kiukun lähettämä mörköpeikko joka toimittaa sumua ja hämärää muuten kirkkaaseen kotielämään. Niistä ei puhuta ja arjen väsytykset ja juoksut saa kyllästymään ja olemaan enemmän vaiti. Sillon me koilatkin voidaan huomata että jotakin on tekeillä. Siihen saumaan sitten iskee salama ja alkaa salaisuuksien verkon kutominen. Se salama lennättää siihen paikkaan kaikkein parhaimman ihmisen joka ymmärtää ja kuuntelee ja alkaa lakastamaan. Se oma onkin ihan tyhmä ja mitätön ja rakennettu kotipesä alkaa tuntumaan ahdistuksen paikalta. Molempien sydäntä raastaa ja kaivertaa paitsi toisella on se ymmärrys siinä lähimaastossa ja sen aika menee lopulta siihen, että kukaan ei saisikaan tietää siitä kolmannesta ihmisestä, koska sitten syntyisi täysi sota. Ja niinhän se vaan menee, että loputtomiin ei kukaan jaksa salaisuutta kantaa. Ja loputtomiin ei kukaan jaksa olla pelkkä apujoukko. 

Kaikki me valitaan polkumme ja tiemme ja vaikka moottoritiemme. Ja joskus se kinttupolku on mahdottoman kapea. Mekin siskon kanssa pyritään menemään mahdollisimman keskellä ettei punkit ja märkä heinä pääse kiusaamaan. Siinä kulkuväylällä kun mennään niin minusta olisi vaan tärkeää olla niin rehellinen kuin vain koila voi olla. Ei mitään muttia eikä jossitteluja. Kun tulee asioita joita pitäisi perhekunnassa ja varsinkin kahden aikuisihmisen välillä selvittää, niin se vaan pitäisi aloittaa heti eikä jäädä muhituttamaan niinkuin Maman paholaisenhillolle tehtiin. Sillon ne asiat vaan mutkistuu ja sekottuu ihan hillomössöksi josta ei enää erota tomaattia paprikasta. 

Ja oikeastaan se tämän minun vuodatuksen yksi tärkeistä asioista on se, että kun joskus joutuu tekemisiin mössövaiheen ihmisen kanssa, on kaikista viisainta antaa niitten ihan yhdessä sopia asiat ja jatkaa porukalla tai sanoa sopimus irti kokonaan. Sen jälkeen vasta kannattaa miettiä että ottaisko kädestä kiinni ja tykkäis tai kuuntelis. Sillon kun ihminen on niin tunteellinen voi kaikki pahat asiat tulla ilmoille vaikkei tarkoittaisikaan. Ja sinä kolmas rukka sen sitten uskot ja sotket itsesi isoon hämähäkinverkkoon jossa lopulta kaikki voivat huonosti. Salaisuudet tulevat ennenmmin tai myöhemmin julki. Kenenkään sydäntä ei saa särkeä olemalla itsekäs. Siinä sattuu lopulta omaankin sydämeen.

Jään kuuntelemaan myrskyä. Toivon kaikille paljon hyvää elämää, vähänniinkuin koilanelämää. Arjenharmaaseenkin suukkoja ja paljon ymmärrystä.

Nyt olen puhunut. Ja lähden myrskylenkille turvallisella mielellä t. Jada

Anteeksi annan mutta en unohda

Nyt näyttäisi silta, että kesäaika on tullut takaisin tänne meille sadeilmojen keskelle. Tai ainakin luulen niin koska eilen ja tänään jouduttiin pitkillä lenkillä laittamaan kielet läähätysasentoon ja juomaan vesikupista kotiutumisen yhteydessä. Ei ollenkaan haittaa. Vaikka oikeastaan ei tarttisi inistä pienistä sateista ja lammikoista koska toisissa maissa menee vedetkin taloihin sisälle kun tulee enemmän vesipisaroita kuin täällä. Ja hellerajakin on kuulema mennyt rikki. Niin, en kyllä tiedä mitä sekin taas tarkottaa, mutta kai se taas ehjääntyy kun pakkanen tulee. 

Jouduttiin me olemaan hetkinen kahdestaan siskon kanssa kun Mama meni polkupyörällä ruokailemaan Vanhan myllyn luo joen rannalle. Kun se tuli kotiin niin sen vaatteissa oli aika hyvä herkkuruuan haju ja meille ei ollut tuliaisia ollenkaan. Se ei ollut ollenkaan reilua. Raksut saatiin ja vettä. Se siitä.

Yhteinen intressi

Meillä täällä Huvikummussa elämä kulkee tasaisen turvallista rataa. Ollaan siskon kanssa pysytty terveinä eikä ole suunniteltu mitään erikoisjuttuja tai yllätyksiä. Nytkin vetelehditään olkkarin soffilla. Sisko veti viltin päälleen ja nukahti. Minä istun Maman sylissä ja sanelen ja se kirjottaa. Samalla minä ajattelen pikkukoilan aivoilla suuria asioita.

On taas ollut yksi juttu, mitä olen miettinyt aika paljon siinä samalla kun lepään. Luulen, että se asia saattaa koskea myös ihmisiäkin. On nimittäin niin että joskus tapahtuu asioita joita sitten joutuu harmittelemaan ja katumaan ja murehtimaan. Mieti vaan, enkö olekin oikeassa? On sanottu tai tehty jotakin semmosta, että on loukattu toista tai joku toinen on tehnyt niin minulle. Minulla ja Awa-siskolla on ollut välillä sovinnonköyhyyttä ja ollaan keskusteltu asioista vähän liiankin rumilla sanoilla ja terävillä hampailla. Niistä olet lukenutkin, en niihin enää tarkkasanaisesti palaa, mutta välillä sattui niin nahkaan kuin sydämeenkin. Kun haavat parantu arveksi ja vähitellen hävis oli pikkusydämessä mörkö joka muisti ilkeydet. 

Awa-rakas

Koska sisko on rakas ja tärkeä ja ikiystävä kuiskasin sille silloin että saat anteeksi. Ja sisko anto minulle anteeksi kun minä tein reijän minun nyrsyhampailla sen peppuun. Ei siinä kaikki. Se anteeksihan on vaan sana. Kerran sitten kysyin minun Awa-siskolta joka on maailman viisain ja suurihampaisin basenjikoilasisko, että mitä se nyt sitten tarkoittaa kun antaa anteeksi. Se varmaan alkoi heti ajattelemaan jotakin meidän elämän draamakohtausta ja katsoi minua lempeästi ja ja laittoi tassut päällekkäin niinkuin sillä on tapana kun ajatuksia alkaa syntyä. "Anteeksiasia on jotenkin vaan aika suuri asia. Ensin joku pyytää sinulta anteeksi ja joskus on vaan niin ettei edes pyydetä. Joudut miettimään tapahtumien kulun ja sen miten se ikävä asia on satuttanut. Joskus voi olla että haava on ihan oikea hampailla tehty. Joskus se on semmonen sielunhaava tai mustelma, jonka voit vaan tuntea siellä nahan sisällä. Siellä se kiehuu ja laitat hampaat irveen ja tunnet suurta loukatuksi tulemista, sielunnahkaan sattuu. Fiksun koilan kuitenkin kuuluu antaa anteeksi tai ainakin lausua se taikasana. Ja sitten kuitenkin murahdat, että en kuitenkaan koskaan unohda. Voiko silloin elää onnellisesti siskon tai jonkun muun kanssa kun sydämessä asustaa en milloinkaan unohda kiukkumörkö? Sisko-pieni, suurinta rakkautta on, kun tulee se kohta elämässä, jolloin sinua on jollakin tavalla satutettu tai loukattu ja saat antaa anteeksi. Todelliseen anteeksiantoon kuuluu koko mörön unohtaminen. Ja hyvä elämä yhdessä voi jatkua niinkuin meillekkin on käynyt."

Voi ihana Awa-sisko. Rakastan sinua enemmän kuin milloinkaan. Anteeksiantaneena ja saaneena ja unohtaneena. Kiitos Jada

Tunteita ja tuoksuja - keskellä Mannerheimintietä

Olen tässä ihmissiskon rinsessatuolissa

Ette arvaa kun minulla oli vähänpaljon hauska päivä tänään. Vaikka aamulla haiskahti sylttytehtaalle, kun Mama pakkasi vain yhden ruokakupin ja raksut ja luut päydänkulmalle. Ajattelin, että nyt jää toinen pikkukoila ilman ravintoa ja sehän ei olisi mitenkään käynyt päinsä. Ainakaan se en olisi minä. En nähnyt, että Maman kettukassiin oli sujahtanut luu minullekkin. En vielä silloin tiennyt, että Awa-sisko pääsee Koilamummin kanssa viettämään laatuaikaa koko päiväksi ja minä lähden katselemaan suurta maailmaa, ihan sinne meren laidalle asti. 

Siinä sitten nökötin auton takapenkin häkkiputkassa matkalla sinne jonnekkin. Parin uikutuksen jälkeen hyydyin ja päätin panna maate. Ei jaksa vinkua kun siitä ei ole hyötyä. Ajettiin tuttujen paikkojen ohi. Nukuin silloin, vaikka Mama huudatti radiota kamalan kovallaan ja veisasi mukana jotakin aikuista naista. Loppumatkasta jo heräilin ja tiirailin ikkunasta suuria taloja, paljon isompia kuin meidän Huvikumpu. Ja nostureita ja sitten tuli jo vettäkin. Kuulin, kun Mama tuhahti navikointilaitteen sisällä olevalle tätille, että tuli sakkokierros kun ei kertonut täsmällisesti milloin pitää kääntyä.

Matkailuhäkissä

Sinne me sitten tultiin Runikkaan, niin se Mama sanoi ja ihmisveli oli vastassa. Mentiin sen kotiin ja juoksin kaikki huoneet ja nurkat läpi kun tarkistin.

Minä ja ihmisveli

 Sieltä sitten taas häkkiin ja ajettiin ihmissiskon luo Ruuneperinkadulle.

Ihmissisko

Ja sitten tulikin jo kamala nälkä. Porukalla ensin kipiteltiin Töölöön rannalla ja siellä oli poskihanhia ja paljon ihmisiä ja vähän koilia. Ei yhtään basenjiita nähty. Ne linnut oli aika suttasia kun oli kakannu koko nurmikon. Ja sitten oli jo niin nälkä että mentiin pitsapaikan ovesta sisään ja oltais otettu eväät mukaan mutta ei ne antanu. Se kiltti tarjoilijatäti sanoi että koilatkin on tervetulleita ja kaikki murut oli just lakastu pois. Mama ei kuitenkaan innostunut ajatuksesta koska olen niin nopea nappaamaan esimerkiksi pitsanpaloja ja vaikka naapurinpöydästäkin. Kiitettiin kauniisti ja luvattiin tulla toisten ilman minua. Se oli aika paha. Sitten oli jo ihmisillä niin nälkä että ne käveli nepalinkieliseen ruokapaikkaan ja sieltä sai tilata herkkuruokia mukaan. Iso kassillinen niitä olikin. Kaikenlisäksi siellä tarjottiin teetä paitsi minulle. Sitten mentiin ihmisvelin luo ja minä sain luun kun muut söi kanaherkkuja riisipedissä. 

Sitten levättiin ja huilattiin. Siellä ulkona oli muuten niin kamalasti kaikenlaisia viestejä ja instakrameja ja sähköposteja ja messengerejä että millään ehtinyt niitä kaikkia lukea. Ja kun olen tottunut kulkemaan Hartola raitilla ja pysähtymään kun tulee valkoisia viivoja katuun, niin sillätavalla tein nytkin. Ja vähän pelotti ne junat kun meni keskellä tietä ja oli vihreitä. Pääsin onneksi välillä syliin turvaan.

Maman syliturvapaikassa

Silti oli aika jännittävää ja ihmeellistä mennä muualle kuin Keskustielle tai Laaksotielle. Ymmärsin että maailma ei lopu nelostien kohdalla tai Tainiovirralla. Ja elämä ei kaadu siihen, että karviaiset loppuu puskan alaoksilta. 

Kuulkaapas ihmiset. On niin tärkeää muistaa, että meidän ympärillä kasvaa paljon hyviä asioita ja iloa. Joskus kun murehuttaa niin meinaa unehtua ihan vaan kyyhöttämään niitten omien kapeitten aitojen sisäpuolelle. Enkä ollenkaan tarkoita että heinät olisi jotenkin parempia siellä suuressa kaupungissa. Ei siellä edes näkynyt heiniä paitsi joitakin kuivia johon joku oli jo pissannut. Oman pihan heinät on parhaita tuoreena tai vähän kuivaneena. Tarkoitan, että kurkistellaan vaan rohkeesti aidan yli ja kiivetään. 

Onneksi kotiin on kuitenkin lyhyt matka ja Mama ei ottanut kuin yhden sakkokierroksen kun ei taas kuunnellut sitä navikaattoritätiä. Mutta nähtiin ainakin yksi ylimääräinen Prisma sillä lenkillä.

Nyt otan iltaviilin ja menen siskon kanssa unille. Huomenna kun ollaan kotona niin kerron sille koko tarinan.

                                                                     väsynyt ja onnellinen Jada

Elämän aarrearkku-runo

Luulin että runon aika olis ihan loppu,

mutta nyt vaan tuli ihan hoppu.

Ajatuksista niin tehdä runojuttu

monille sen vissiin on niin kovin tuttu.

Viimeajan uutisissa Pokemonit tuli esiin.

Luulen niiden vallan jääneen entisaikain kesiin.

Toiset löytää Pikatsuita jalankulkutieltä,

minä taas en edes yrittänyt sieltä.

Vaatekaapin kätköstä se yllättäen eteen pomppas

Awa-sisko sitä sitten tassunkääntein komppas.

Aarrekätköstä se niin vain eteen astui, 

joskin eteislattialla märkiin tassuvesiin kastui.

Sillan myötä päästään jutun juoneen asti kiinni,

vaikka Pokemonkin on se aika fiini.

Joskus sieltä monen vuoden matkan takaa 

asioita joil on vielä mistä jakaa. 

Se voi olla vanha Pokemonipyyhe taikka Karviskissapeitto

taikka unohdetun namipussin nenäneteen heitto.

Se voi olla vielä kauan sitten unohdette hyvä sana.

Katse, kosketus ja suuri rakkausvana.

Joskus pienen elämäni aarrearkkuun kurkkaan

se on sijoitettu elämänihuoneen yhteen nurkkaan.

Hän kun eväät mulle matkan aluks antoi

vaikeet matkat sylissänsä kantoi.

Siksi olen sekun juuri olen tässä

näissä tassuissa ja koko elämässä.

Nyt voi päiväuni tulla.

Tämä sanottava oli mulla.

Jada 

Rakkausarpi on aina sydämen muotoinen

 

Minä ja Läme-Lotta

Tässä me taasen istutaan iltaa, minä ja Mama. Awa-sisko on jo mennyt nukkumaan ja sen tuhina kuuluu peittovuoren alta. Minäkin meinasin jo nukahtaa, mutta päätin kuitenkin haluta ison sylillisen rakkautta ennen yöunia. Siksi istun sylissä ja tunnen lämpimän olon. Kurkistin Mamaa silmiin ja lipasin sitä ja siinä se sitten oli. Siinä minun lipasun alla häämötti se arpi, jonka kolosta ne siivet leikattiin pois. Ilman sitä merkkiä ei kukaan voisi arvata mitä on tapahtunut. 

Pienessä, joskin jo aikuistuneessa mielessäni pohdiskelin sitä, että enhän ole minäkään jäänyt vaille ikuisia arpia. Muistan oikein hyvin ne muutamat kerrat, kun meillä siskon kanssa ei ole menneet nallekarkit tasan ja seurauksena on ollut aika kamalia tappeluita. Niin, ei uskoisi kun meitä katselee vaikka ulkona liikkumassa missiaskelilla pitkin kylän raittia. Niin vaan on ollut ja niistä kerroista on jäänyt eri paikkoihin pieniä kohtia jotka paljastavat tapahtuneen. Niitä haavoja on paranneltu ajan ja antibioottien kanssa. kaikki arpia ei näekkään kuin vain katsomalla oikein läheltä. Ihan niinkuin me nyt. 

Näiden satutus ja rähinäarpien lisäksi on niitä arpia kun tulee silloin kun pitää korjata jotakin. Vaikka semmonen juttu kun kavelikoilalle tahtiin sterilaattorileikkaus ja se ei enää voi saada vauvoja. Silloin se haava muistuttaa jostakin asiasta joka vaan on pitänyt korjata leikkausveitsen kanssa. Esimerkiksi otetaan siivet pois tai laitetaan sydämeen uusia putkia. Niitä arpiakaan ei yleensä voi päättää haluta, ne vaan tulee vastaan ja jää olemaan nahkan päälle. Ja niinkuin sanoinkin juuri että ei kukaan tietäisi nahkan sisäisistä operaatioista ellei arpi paljastaisi. 

Sitten minun mielestä on myös arpia jotka eivät ollenkaan näy vaikka kuinka katsoo. Ne on tulleet sinne sielun kylkeen kun joku on nakellut tai haukkunut ilkeitä asioita vaikka sinusta. Siellä ne saattaa kirvellä pitkänkin aikaa ja kuohua. Pikkukoilalle voi tulla sielunarpi vaikka siitä että sille huudetaan kovaa ja rähjätään tai napataan. 

 Ja sitten ne parhaat arvet minun mielestä tulee siitä kun välitetään toisista ja kerrotaan se niille. Vaikka semmonen kun lenkkihommissa suukotin vierasta tätiä ja se hymyili. Sille tuli rakkausarpi. Tai sitten sanon siskolle että rakastan sitä vaikka se on joskus tehnyt sen torahampailla kirveleviä taisteluhaavoja. Ja voihan olla, että jonakin päivänä löydän  maailman ihanimman basupojan jota vain katsomalla syntyy rakkausarpi. Se on aina sydämen muotoinen.

Ei minulla enää muuta ja nyt menen nukkumaan. Hyvää yötä. Jada

Raportti Huvikummun eläinsairaalan akuuttiosastolta

Voi ei. Pitää taas koota ajatuksia paperin nurkkaan tai tietokoneiston näytön paikalle. Täällä meillä Huvikummussa aina välillä on niin rauhallista mutta tapahtumarikkautta ei voi välttää. Yleensä se olen minä tai Awa-sisko kun suunnitellaan hässäköitä, mutta nyt tälläkertaa vaan elämä muutti Huvikummun täysihoitolan eläinten akuuttisairaalaksi.

Tiedäthän sinä minun aika hyvän ystävän Pipsa-kisun. Sen joka asustaa kissojen sviitissä ja nauttii aivan erityiskohtelua tässä yhteisössä, muunmuassa sisävessa ja seisova pöytä. Sillä on ollut aina välillä vaikeuksia sen pissiasioitten kanssa. Jostakin, ehkä hiekkalaatikon pohjalta tai mistä lie tullut hiekkaa sen pissin joukkoon ja pissausputkistoon ja sitten ne vaan on menneet ikäänkuin tukkoon ja pissi lakkaa liikkumasta. Se kertyy mahan sisällä olevaan pussiin, jota kiristää ja tulee erityisen kipeä olo. Ja sitten se lakkaa syömästä ja juomasta ja muuttuu erityisen apeaksi ja menee sen sviitin sängynaluslaatikkoon tuijottelemaan takaseinää. 

Ollaan aika hyvät kaverit

No, nyt sitten kävi taas niin. Ja ihan yllättäen. Yleensä Pipsa-kisu ennakoi ripottelemalla vaaleanpunaisia pissilammikoita ympäriinsä ja siitä tietää alkaa varautumaan. Nyt ei tullut pissilammikoita vaan se mokoma lopetti vaan kaikki arkielämän toiminnat. Mietippä itse miltä tuntuu kun et voi saada pissiä tulemaan tai kakka-asioita. Ja sitten toisaalta kun ei maistu ruoka ja juominenkin on työlästä. Kaikkihan menee sitten pieleen ja elämä valuu käsistä ennenkuin huomaakaan. Ja ei ole kysymys kuin arjen peruhommista ei kamalista bakteeriterroristeista.

Pipsa-kisu ja tiputusletkut

No sitten Mama laittoi Pipsa-kisun häkkiin ja ne lähti lääkärille. Arvaan että Pipsa tiesi mitä sitten seuraa. Mömmönokoset ja pissi otetaan pois ohuella pillillä ja sitten pakkolääkkeitä ja siinä kaikki. No tuli ne kotiin ihan säädetyssä ajassa ja Pipsa meni huilaamaan sen sviittiin. Koko päivänä tai iltana tai yönä sitä ei nälättänyt eikä pissittänyt ja aamulla kukonlaulun aikaan se oli ihan voimaton. Mama hiipi sviittiin ja siellä ne olivat ruokanurkkauksessa molemmat kun me muut herättiin. Mama istui ja siltä tuli itkuja ja Pipsa makasi sen ruokakuppien välissä ihan velttona. Huokas vaan välillä. No taas koppiin ja lääkäri-Elinan luokse. Ja samat hommat kuin eilenkin. Paitsi että se pissiputki laitettiin ompelulangalla kiinni koska on viikonloppu ja lääkäri jossakin Asikkalan puisten rattaitten takana. Siinä letkussa on nyt korkki ja sitä tyhjennetään aina välillä. Luojankiitos sanoi Mama kun pissi ei ollut enää punaista. Pipsa oli vaan aika vaisu ja hiljainen vaikka nukutuslääkitys oli jo haihtunut lääkäriaseman kattoon. Ei maistunut ruoka eikä juominen kelvannut. Sen tassuun oli laitettu tiputusletku ja suolavettä tippui sen suonistoon. Lääkäri laittoi kaikenlaisia lääkkeitä Pipsalle että se paranisi. Samalla Mama sai käskyn mennä syömään ja hakemaan itselleen päänsärkypillereitä kun sille oli tullut yhtäkkiä silmien takana jyskyttelevä ilkeä kiputila. 

Kun ne Mama ja Pipsa-kisu oli lähdössä melkein kotiin, tuli verinäyteasemalta koetulosvastauksia. Ja siellä se sitten oli. Sokeriasiat oli ihan päin poskellaan. Kisuilla ne verisokerit nousee, kun ne ressaa vaikka lääkärireissulla tai kun ne kuivaa kun ei juo, mutta se vastaus oli enemmän ja sitten otettiin pari askelta taaksepäin. Pissinäytekkin vielä sieltä hanasta. Elina-lääkäri sanoi että siihen tarvitaan yhdenlaista lääkettä parantamaan tilannetta. 

Mama kertoi että siellä verissä mukana kiertää sokereita, kun on syönyt ja ihminen valmistaa insuliiniainetta joka nappaa ne sokerit sieltä kuljetusjärjestelmästä ja nakkelee niitä soluille, että ne pärjää. Kisun solut oli pattitilanteessa kun evästä ei tullut ja kaikki herkut pyöri vaan sillä liukuhihnalla. Niin se on ihan yksinkertaisesti sanottuna, Ja sen sairausasian nimi on diabetes mellitus. Yök, kuulostaa aika makealta.

Nyt sitten on peruttu minun ja Maman reissu basenjitten missitapahtumaan ja kasvattaja-mamman herkkupöydän ääreen. Meillä on täällä akuuttisairaalan sivuhaaraosasto Huvikummun yläkerran sviitissä. Minun oma pehmohäkki on potilaan käytössä. Nyt parhaillaan se nukkuu ja sai hetki sitten sen nesteytetyn aterian ruiskulla suoraan suuhun. Sitten sillä roikkuu punttisalilaitteen nokassa nestepussi josta tippuu hiljaksiin kirkasta ainetta sen tassun suoneen. Ja sitten sen pissit lasketaan pakastuskuppiin. Sviitin pöydällä on lääkitystä, jota sille annetaan sen nahkan läpi ja suuhun ja suonen sisälle. Viikonlopun ajan meidän kotisairaala on tehohoidon erikoisyksikkö. Meidän mama-sairaanhoitajalla on osasto hallinassa ja meillä on myös aikaparas lisähoitaja, jota ilman asiat olisi vaikeampi saada sujumaan. Sen lisäksi on konsultaatiolääkäri ja turvallinen mieli että kaikki mahdollinen tehdään. 

Eläinsairaalan akuuttiosaston sairaanhoitaja-Mama ja kisu

Että niin meillä tänään. Ollaan kuitenkin kaikki kovin iloisia kun Pipsan häkistä kuului juuri ääni, joka tulee kun sen raksuherkkuja litistetään hampaanvälissä. Kuljemme kohti uusia parempia päiviä. Jokaiselle ne on oikein luetut ja lähtö paremmille hiirimaille tai Sateenkaarisillalle tai Taivaisiin tai ihan miten haluat, tulee juuri silloin, kun sen aika on.

                                                                                                                 Jada