 |
| Minulla on vakava ilme kun mietin |
Me taas ollaan tässä, minä ja Mama ja Awa-siskokin ihan hipasumatkan päässä. Tänään on lounatuuli laulanut niin, että on pitänyt ottaa oikein tanakka etukenoasento ettei tuuli vie. Onneks se pihakoivu jo kaatui siinä edellisessä myrskyssä niin voi olla turvallisella mielellä. Ja jos kaatuu lisää puita niin ne pilkotaan ja poltetaan kylmänä talvipäivänä Huvikummun hellanuunissa. Siinä on aika mukava köllöttää kun on niin lämmintä kuin serkkujen luona Kongossa.
 |
| Lounatuuli on laittanut lehtiä polulle |
Tänään meille ei ole sattunut mitään joka ylittäisi minkäänlaista uutiskynnystä, ei edes sitä maalausta kaipaavaa olkkarin kynnystä, jota olis aika kiva järsiä. Ollaan hiippailtu tuolla ulkoilmassa tuulen armoilla ja saatu lukuisia vainuja ja viestejä. Sitten meille tuli aamulla uusi sänky kottikärrykuljetuksena. Harmi vaan kun ei keretty kuvaamaan sillä sängyn sisäksi kolonnassa kulki kaksi turvakoilaa. Ja sitten meillä on ihan kaikille riittävä uniloota ja me ollaan tyytyväisiä. Luulen, että se privaattikuljetus sai osakseen pieniä hymyjä tai joku tosikkoihminen varmaan ei ymmärtänyt.
 |
| Ollaan siskon kanssa villavaatteissa valmiina lähtöön |
Siitä oikeastaan päästään siihen asiaan mikä on ollut ajatuksena juuri tänään. Ja se on se, että onko minun raksukuppi puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä? Minäkin ymmärrän, että maailman lasten, koilista puhumattakaan, raksukupit on liian usein ei puoliksi mitään vaan ne on ihan typötyhjiä. Ne on luurangon näköisiä kun ei ole edes leipäpalasta jota laittaisi hampaitten taakse mahaan ja sieltä voimaksi kaikille solukoille. Ja vaikka kuinka auttaisi, laittaisi luunsa jakoon, niin kaikkia ei voi pelastaa. Ja sitten se ikävä juttu on se kun sattumalta kuulee, kun joillakin ei vaan koskaan ole asiat hyvin. Vaikka olisi kuinka monta luuta ja raksupussia ja rapsutuksia ja ihmisillä ruokaa ja työtä ja koti ja terveyttä ja kaikkea niin siltikään ei se riitä kun se kuppi on niin puoliksityhjä.
Ja olen myös tavannut koilakaveleita ja ihmiskaveleita jotka on vähän kateellisia toisille kun niillä on olevinaan elämässä kaikki ja enemmänkin ja sillä kateellisella ei omasta mielestä mitään. Ajatellaan vaikka että toisella koilalla olis tosi lämmin turkki ja minulla ei ole ja pitää pukea ainavaan päälle vaatteita. Olisin vähän kade sille toiselle enkä ollenkaan ymmärtäisi, että siellä turkissa voi asua kaikenlaisia kirppuja piilossa ja punkkieläimiä jotka vahingoittaa. Näen vain sen ulkopuolen enkä ollenkaan voisi ymmärtää asiaa kokonaisessa laajuudessa.
Kun katselen jo aikuiskoilan mantelisilmillä tätä maailmaa, ymmärrän että kesän jälkeen tulee kirjavat vaahteranlehdet ja lounatuuli ja pohjoistuuli ja pakkanen ja lumi. Sitten taas sulatellaan lunta ja tullaan kesään ja ollaan taas yhtä aikakautta vanhempia. Tänään kuulin kun ihminen kertoi vihaavansa syksyä ja pimeää ja märkää ja vähän kaikkea. Silloin varmaankin olisi pitänyt syntyä vaikka Jupiterille tai Plutolle koska maan ihmisten ja eläinten vaan on parasta sopeutua siihen syksyaikaankin. Mieti miten valo näkyy kirkkaana pimeässä syksyillassa ja kirsuun tulee niin hyvä tuoksu kun mennään iltapissille tienvarteen. Tai miten kirkkaina näkyy kuu ja kaikki tuhannet tähdet kun on ihan pimeä taivas. Niin silloin kun on hankalaa tai vaikeeta tai sattuu on vähänkuin syksy ja pimeää. Jotenkin vain silloin ne tähtiystävät ja hyvänhelmet erottuvat ja ne vaan lohduttaa. Se voi olla vaikka ystävä joka laittaa viestin pissireissun varrelle ja toivottaa jaksamisasioita. Tai sitten se voi olla joku kun tulee rapsuttamaan ja antaa suukkoasian ihan yllättäen ja sillon minä lipasen sitä. Tai ihmisellä se voi olla vaikka työkaveri joka lainaa sen kahvimaitoa kun Mamalta on jäänyt kotiin. Tai se voi olla ne parhaimmat työkaveri-ihmiset kun on ollut niin kova työpäivä että kotiintullessa oksettaa ja päätä särkee ja romahtaa sohvalle nenä Kettutyttöjen kainalossa. Yritän nyt vain selittää, että on paljon helpompi elää sen puolitäyden kupin kun puolityhjän kanssa. Siinäkohdalla se asenne vaan niinkun ratkasee. Synkistely tuo mukanaan vaan lisää synkistelyä ja sinne pimeään on aika vaikeata saada näkyviin tähden valoa.
Nyt ulkona jo laski aurinko. Kotiin laitettiin valoja eikä säästetä sillä kohtaa sähköä. Saan olla ihan minä vaan. Arpieni kanssa ja omien virheitteni kanssa. Oltaisko pikkuvaloja toisillemme. Suukkoja ja halauksia ja voitais vaikka jakaa se puoliksi täysi raksukupillinen.
Tähtisilmä Jada
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti