Ollaan istuttu monta kertaa Maman kanssa tähän koneen viereen ja oltu melkein kirjoittaa, mutta sanoja ei vaan ole tullut. Olisin voinut kuiskailla siitä miten ryöstin namiaskin, pureskelin vinkueläimen silmän joutessani irti tai vain katselin tarkkana, kun kotitiellä kulki erimallisia ihmisiä. Niin tapahtuu joka päivä. Arjen perusjuttuja. Meillä on kyllä tapahtunut kaikenlaista, mutta juuri siksi olen niin sanaton.
Istutaan usein illan viiletessä meidän kodin vintti-ikkunan vieressä ja katsellaan kun sataa sitä ja sataa tätä. Aamulla avataan rullaverho ja katsotaan onko omenapuussa jo kukkia, siinä jonka oksa ylettyy ihan vintti-ikkunalle asti. Sisko menee aikaisemmin jo nukkumaan ja se on meidän yhteistä laatuaikaa, minun ja Maman. Illalla kääriydytään pörröisen viltin alle koko lauma paitsi Pipsa-kisu kun se voisi olla vaarallista ja katsellaan isosta televisiosta mielellään Herkule Poirottia tai eläinohjelmia. Arkena me nukutaan kunnolla että jaksetaan lenkkeillä kun Mama tulee kotiin. Arki on niin parasta, unta ja ruokaa ja liikuntaa ja sopivasti kehittävää työskentelyä.
 |
| Awa-sisko on taas peiton alla |
Ihmisten asiat ovat joskus aika monimutkaisia ja turhan satuttavia. Onhan meilläkin ollut aikamme, kun siskon kanssa riideltiin ja tapeltiin ja pureskeltiin toisiamme. Mutta ollaan nyt kavereita eikä muistella menneitä. Pitää sanoa, että täällä meidän omassa kotona ei juuri nyt tuskailla monimutkaisten satuttavuuksien kanssa, meillä on ihan kaikki välit kunnossa. Kaikilla ei ole.
Ja ollaan porukalla itketty myöskin sitä, että meidän ystäväkoila on niin sairas, että senkin koti on Sateenkaarisillalla.
Edellisessä tarinassa kerroin niistä asioista, jotka eivät kuulu ollenkaan normaaliin ja tavalliseen arkeen. Sitikani on nyt muuttanut uuteen kotiin ja me ajetaan nykyisin Sininen Salama kakkosella. Siinä on niin paljon tilaa, että meidän häkit mahtuu kyytiin turvallisesti ja vaikka muittenkin häkkejä.
Silloin kerroin myös, että minun oikealla ihmismummolla, joka aina sanoi minua Kettu-Kataiseksi, sattui niin kovasti sydämeen, ettei enää jaksanut edes hengittää. Tuli se päivä, kun kyyneleistä ei tullut loppua, vaikka kuinka yritin parhaani mukaan niitä kuivata. Mummo meni taivaaseen. Siksi me ollaan oltu niin sanattomia ja surullisia, kun ei enää koskaan tule mummon syliä ja rapsutuksia.
 |
| Tämä kukka on minun oikealle ihmismummolle |
En ehkä täysin ymmärrä ihmisen surua, mutta tunnen sen nahoissani. Minua ei ole varmaankaan synnytetty missikisoihin tai juoksuhommiin. Se on jonkun muun tehtävä. Minusta tuli jo ihan pienenä lohduttaja ja kyyneleitten kuivaaja. Minulla on ollut haavoja ja tiedän miltä tuntuu kun sattuu.
Huomenna paistaa taas aurinko, niin se mies lupasi sääohjelmassa. Elämä jatkuu ja vaikka on pilviä niin on valoa. Huomenna mennään pitkälle lenkkireissulle ja huilataan oman kodin pihakeinussa ja syödään tuoreita voikukan nuppuja. Ilo asuu kuitenkin ja kaikesta huolimatta meidän sydämissä.
Rakkaudella Jada
