Pienet tihulaiset voi laittaa elämän sekasortoon

 

Kotipiha

On aamu. Ihana raikas kesäpäivän alku. Istutaan tässä kotitalon länsipuolen siivessä, johon aurinko ei vielä paista. Ikkunan edessä on verkko ja viileä tuuli puhaltaa turkkiin sopivasti. Räksälintu yrittää haastaa minua leikkimään pihalle, mutta olen siihen liian väsynyt, onhan aamupalan ja aamulenkin jälkeen oikeus ja kohtuus nukkua pienenpienet päiväunet tai aamu-unet.

Aamuunet ruusupeitolla

Samalla kun minun turkista on tippunut vanhoja ikäloppuja karvoja ja olen saanut uuden, entistä ehomman turkin on minun pieneen koilanmieleenikin tullut uusia herkkyysalueita. Olen kasvanut aikuisikään, vaikka pieni sisäinen koilalapsi ei minusta koskaan lähde kuitenkaan käpälämäkeen. Olen elänyt elämäni Awa-siskon ja omien ihmisrakkaitten kanssa ja kerännyt sisälleni paljon jaettavaa. Ja vaikka onkin ollut aika kova oksennus-ripulitauti juuri näinä päivinä niin se ei ole ulkoistanut sitä hyvää mitä sisälläni on saanut kasvaa toisille jaettavaksi.

Toisena päivänä mietin sitä, miten pienet tihulaiset voi laittaa elämän sekasortoon tai ainakin kävelykelvottomaksi. Multakasasta hyökänneet mikroskooppisen pienet kärpäseläimet teki yllätyskeskityksen juuri maman kinttuun ja siitä seurasi että tuli turvonnut kokonaistilanne ja kuume yritti parhaansa mukaan parantaa ja hätistää jalan sisälle menneitä basiliskoja. Se oli melkoisen ruma näky, vaikka olikin minun parhaimman maman soma kinttu. Niin vaan voi käydä elämässäkin jos sinne päästää ilkeitä pikkukärpäseläimen kokoisia kurjuuksia niin ne voi turvottaa koko mielen ja ajatukset ja sillä kohtaa mieli ei muutu helposti virkeästi koska ne pieneliöt pitää siitä huolen. Minullakin oli pienenä nahkanpäällä kesäkelillä isoja patteja kun se inisevä itikka-eläin teki niitä ja mieli oli hyvin kutiseva ja kipeä monta iakakautta. Opin siitä, että mieluusti en mene itikka-aikana niitten suosimiin puskapaikkoihin pissiasioille. Nyt kun olen jo aikuinen, ei ne enää kykene satuttamaan minun paksummaksi kasvanutta nahkaa.

Minun mieli on täynnä auringonvaloa ja tiedän, että uusi kesä ei voi sadesäälläkään sitä sammuttaa. Jotenkin vain minä vaistoan, että lempeät muutoksentuulet puhaltelevat Huvikummun lähellä. Tässä me istutaan ihan vierekkäin, minä, mama ja Awa-sisko. Uskotaan unelmiin ja niiden mukanaan tuomiin arkisiin sovellutuksiin.

Kun pienten tassujen kahinaa ei tullutkaan

Nyt alkaa olla melkein kesä vaikka sataakin ja on kylmä. Minun sisällä on liikkunut monenlaisia ajatuksia, se kertoo varmaankin siitä, että olen aikalailla elämää kokenut ja monenlaista nähnyt. Vaikka olenkin vasta aika pieni ja nuori niin ymmärrän sydämen asioista melkoisen paljon. Olen niihin erikoistunut. Voin nähdä jos jollakin on murhe kuoren alla ja kyynel vuotamaisillaan vaikka kuinka sillä olis hampaat yhdessä ja pidättelis. Näen sen kaiken sen toisen silmistä koska ne on peilit ja ikkunat. Jotkut joskus laittaa verhot niitten ikkunoitten eteen ja sitten yrittää kurkistella sieltä ulospäin. Ihan yksin ja itku vaan lisääntyy kun se ei pääse ulos. Näitä ajattelin, kun katsoin minun oman Awa-siskon kuvaa, jossa sillä oli murheellinen verho-ilme.Se oli sitä aikaa kun sisko ilomielellä odotti tapaavansa Robinin ja niille olis tullut etäsuhde ja joulunlapsia. Sitten tuli se kohta, kun sanottiin että ne kaikki suunnitelmat pannaan pakettiin ja narulla kiinni ja unohdetaan. Silloin siskon mieli meni surumielisesti kiinni ja sain vain kurkistella niitten verhojen rakosesta sisälle ja laittaa tassun hellästi siskon tassun päälle. Ei me puhuttu, oltiin hiljaa vaan ja sisko itki hiljaa sisäänpäin. Siksi minun sisällä alkoi kasvaa runo ja nyt kun pian on kaikkien äitien päivä niin ajattelin sen kirjoittaa ylös.

 Rakas Awa-sisko, olet nähnyt neljä kesää.

Odottanut hetkeä, kun rakentamaan voisit alkaa ikiomaa pesää.

Meni vuosi, meni monta,

odotuksen aika oli loputonta.

Siihen kuului elämisen riemujuhlaa

onnellinen paljon rakkautta tuhlaa.

Tuli murhe, tuli uuden alku meille,

lähdit silloin elämisen pikkuteille.

Kasvoit elämässä kohtaan uuteen,

katsoit rakkaus silmissäsi tulevaisuuteen.

Sydän pakahtui kun 

minun Awa-sisko rakastui.

Haavekatse, kaikki verhot auki lensi silloin

pienten tassunkahinoita mietti illoin.

Toisen päivän iltana se murhe nurkan takaa tuli

kaikki haaveet tuskamöykyksi vaan sisällä sen suli.

Katsoin lähellä kun kipu sulki verhot,

ei auttanut siihen tuskaan vertaistukikerhot.

Nyt on mennyt aikaa uuteen kesään saakka

vieläkään ei siskon silmistä oo täysin poissa taakka.

Olen siinä lähellä ja rakkautta annan

osan rakkaan taakoista niin mielelläni kannan.

Korvaamaton, rakas Awa-sisko vierelläni.

Kylki ihan minun kyljessäni.

Elämä se kyllä sua kantaa,

tiedä vaikka kuinka suuren ilon nurkan takaa antaa. 

Osaan vaikeaan niin ajan kanssa uskon 

taivut sovinnolla.

rakkaudella pikkusiskosi

                                             

                         Jada

Minun sorsarouvan yli et aja

Olen viimeaikoina miettinyt huolenpitoasiaa. Vaikka olenkin aika omatoiminen ja yleensä hoidan perusasioitten toimittamisen ihan itse, niin kyllä vaan joskus tarvitsen toisen apua. Vaikka esimerkiksi en pääse eteisverkkoaidan yli loikkaamalla niinkuin Awa-sisko ja minua pitää auttaa. Kasvaakohan minun takajalat niin vahvoiksi että hyppäisin niin hyvin kuin sisko ja olisin maailman loikkavin koila? 

Huolenpitäminen on elämisen edellytys. Joskus on vaan niin, että vaikka loikkaiskin aidan yli ja kaikki jalat liikkuis niin tarttee huolenpitoa siksi kun on mieli murtunut ja ihan kurtut tulee otsanahkaan. Silloin, jos tunnistaisi oireet, voi vaikka ojentaa tassun ja katsoa toista vaikkapa kylän surullisinta koilaa silmiin ja sanoa että tässä olis ripaus rakkautta ja sitten taas jaksais kulkea ainakin kotiin lenkiltä.

Minä haluaisin olla kaikille maailman ihmisille ja koilille ja kissoillekkin hyvä ja lipasta, mutta esimerkiksi kissat ei aina ymmärrä vaan sivaltaa niitten kynnellä, varsinkin Kalkkaros ja sitten se sähisee ja me ei tiedetä kumpi ohittais mistäkin puolelta. Sillon huomaa että lohdutushommat meni ihan vituralleen ja toinen ei vaan ymmärtänyt minun hyvää tarkoitusta. Siskon kanssa kun tunnetaan niin tiedetään milloin on huolenpidon tarve. Sillon sisko yleensä pesee minun korvat ja minä murisen hellästi. Sitten me mennään sykkyrälle eteisen tuoliin ja nukutaan lämmintä unta ja samalla hoidetaan toisiamme.

 Tänään, kun käytiin ostamassa aitaverkkoa kissaeläinten sviittiin, niin nähtiin että sorsapariskunta meni tien yli. Ihan rauhallisesti ne laittoi räpylää toisen etieteen ja varmaankin ne oli menossa pesähommiin tien toiselle puolelle. Se mammasorsa meni ensin ja sitten se pappasorsa katsoi pysäyttävillä sorsansilmillä mamaa ja ihan kuin olisi sanonut että minun oman sorsarouvan yli et aja. Se piti huolta toisesta ja varmaankin niillä oli rakkautta siinä välissä koska oli huolenpitoakin.

Mama on ollut viimeakoina työmaalla oikein urakalla. Välillä se on ajanut sillä vilkkuautollakin ja se huutava laite ilmaantui toisena päivänä nukkumapöydälle. Se oli onneks vaan vähän aikaa ja siksi kun mama piti hetken huolta niistä hommista. Eilen saatiin jo ennakkovaroitus aamulla että oltais kotona koko päivä ja mama olis työmaalla huolehtimassa kipeistä. Me kyllä siskon kanssa tiedettiin että koilamummi tulis kyllä ja päästäis lenkille ja saatais herkkuja. Ja sitten päästäis syliin ja oltais siinä ikiaikoja tai ainakin niinkauan kun mummin syli väsyy. Meillä on käytössä tehostettu palveluasuminen kaikkine herkkuineen. 

Ja muistatko, kun viimeksi mietin voimaantumisasiaa ja sitä että pitää olla tavotteita. Minullakin oli yksi ihan hento tavote ja se liittyi niihin missikisoihin. Nyt minulla taitaa olla maailman taitavin Koilakuiskaaja taluttamassa siellä kilpakentällä. Kun minua pelottaa niin uskon että saan huolenpitoa ja pelko häviää.

Katso sinäkin oisiko siinä lähituntumassa joku jolla on mielen otsa jollakin lailla kurttusellaan ja jos se vaikka tarttis huolenpitoa niin tartu toimeen ja ripaus rakkautta voi pelastaa sen toisen hengen. Ei minulla muuta nyt tälläkertaa.  Jada