Pienet tihulaiset voi laittaa elämän sekasortoon

 

Kotipiha

On aamu. Ihana raikas kesäpäivän alku. Istutaan tässä kotitalon länsipuolen siivessä, johon aurinko ei vielä paista. Ikkunan edessä on verkko ja viileä tuuli puhaltaa turkkiin sopivasti. Räksälintu yrittää haastaa minua leikkimään pihalle, mutta olen siihen liian väsynyt, onhan aamupalan ja aamulenkin jälkeen oikeus ja kohtuus nukkua pienenpienet päiväunet tai aamu-unet.

Aamuunet ruusupeitolla

Samalla kun minun turkista on tippunut vanhoja ikäloppuja karvoja ja olen saanut uuden, entistä ehomman turkin on minun pieneen koilanmieleenikin tullut uusia herkkyysalueita. Olen kasvanut aikuisikään, vaikka pieni sisäinen koilalapsi ei minusta koskaan lähde kuitenkaan käpälämäkeen. Olen elänyt elämäni Awa-siskon ja omien ihmisrakkaitten kanssa ja kerännyt sisälleni paljon jaettavaa. Ja vaikka onkin ollut aika kova oksennus-ripulitauti juuri näinä päivinä niin se ei ole ulkoistanut sitä hyvää mitä sisälläni on saanut kasvaa toisille jaettavaksi.

Toisena päivänä mietin sitä, miten pienet tihulaiset voi laittaa elämän sekasortoon tai ainakin kävelykelvottomaksi. Multakasasta hyökänneet mikroskooppisen pienet kärpäseläimet teki yllätyskeskityksen juuri maman kinttuun ja siitä seurasi että tuli turvonnut kokonaistilanne ja kuume yritti parhaansa mukaan parantaa ja hätistää jalan sisälle menneitä basiliskoja. Se oli melkoisen ruma näky, vaikka olikin minun parhaimman maman soma kinttu. Niin vaan voi käydä elämässäkin jos sinne päästää ilkeitä pikkukärpäseläimen kokoisia kurjuuksia niin ne voi turvottaa koko mielen ja ajatukset ja sillä kohtaa mieli ei muutu helposti virkeästi koska ne pieneliöt pitää siitä huolen. Minullakin oli pienenä nahkanpäällä kesäkelillä isoja patteja kun se inisevä itikka-eläin teki niitä ja mieli oli hyvin kutiseva ja kipeä monta iakakautta. Opin siitä, että mieluusti en mene itikka-aikana niitten suosimiin puskapaikkoihin pissiasioille. Nyt kun olen jo aikuinen, ei ne enää kykene satuttamaan minun paksummaksi kasvanutta nahkaa.

Minun mieli on täynnä auringonvaloa ja tiedän, että uusi kesä ei voi sadesäälläkään sitä sammuttaa. Jotenkin vain minä vaistoan, että lempeät muutoksentuulet puhaltelevat Huvikummun lähellä. Tässä me istutaan ihan vierekkäin, minä, mama ja Awa-sisko. Uskotaan unelmiin ja niiden mukanaan tuomiin arkisiin sovellutuksiin.