Olen viimeaikoina miettinyt huolenpitoasiaa. Vaikka olenkin aika omatoiminen ja yleensä hoidan perusasioitten toimittamisen ihan itse, niin kyllä vaan joskus tarvitsen toisen apua. Vaikka esimerkiksi en pääse eteisverkkoaidan yli loikkaamalla niinkuin Awa-sisko ja minua pitää auttaa. Kasvaakohan minun takajalat niin vahvoiksi että hyppäisin niin hyvin kuin sisko ja olisin maailman loikkavin koila?
Huolenpitäminen on elämisen edellytys. Joskus on vaan niin, että vaikka loikkaiskin aidan yli ja kaikki jalat liikkuis niin tarttee huolenpitoa siksi kun on mieli murtunut ja ihan kurtut tulee otsanahkaan. Silloin, jos tunnistaisi oireet, voi vaikka ojentaa tassun ja katsoa toista vaikkapa kylän surullisinta koilaa silmiin ja sanoa että tässä olis ripaus rakkautta ja sitten taas jaksais kulkea ainakin kotiin lenkiltä.
Minä haluaisin olla kaikille maailman ihmisille ja koilille ja kissoillekkin hyvä ja lipasta, mutta esimerkiksi kissat ei aina ymmärrä vaan sivaltaa niitten kynnellä, varsinkin Kalkkaros ja sitten se sähisee ja me ei tiedetä kumpi ohittais mistäkin puolelta. Sillon huomaa että lohdutushommat meni ihan vituralleen ja toinen ei vaan ymmärtänyt minun hyvää tarkoitusta. Siskon kanssa kun tunnetaan niin tiedetään milloin on huolenpidon tarve. Sillon sisko yleensä pesee minun korvat ja minä murisen hellästi. Sitten me mennään sykkyrälle eteisen tuoliin ja nukutaan lämmintä unta ja samalla hoidetaan toisiamme.
Tänään, kun käytiin ostamassa aitaverkkoa kissaeläinten sviittiin, niin nähtiin että sorsapariskunta meni tien yli. Ihan rauhallisesti ne laittoi räpylää toisen etieteen ja varmaankin ne oli menossa pesähommiin tien toiselle puolelle. Se mammasorsa meni ensin ja sitten se pappasorsa katsoi pysäyttävillä sorsansilmillä mamaa ja ihan kuin olisi sanonut että minun oman sorsarouvan yli et aja. Se piti huolta toisesta ja varmaankin niillä oli rakkautta siinä välissä koska oli huolenpitoakin.
Mama on ollut viimeakoina työmaalla oikein urakalla. Välillä se on ajanut sillä vilkkuautollakin ja se huutava laite ilmaantui toisena päivänä nukkumapöydälle. Se oli onneks vaan vähän aikaa ja siksi kun mama piti hetken huolta niistä hommista. Eilen saatiin jo ennakkovaroitus aamulla että oltais kotona koko päivä ja mama olis työmaalla huolehtimassa kipeistä. Me kyllä siskon kanssa tiedettiin että koilamummi tulis kyllä ja päästäis lenkille ja saatais herkkuja. Ja sitten päästäis syliin ja oltais siinä ikiaikoja tai ainakin niinkauan kun mummin syli väsyy. Meillä on käytössä tehostettu palveluasuminen kaikkine herkkuineen.
Ja muistatko, kun viimeksi mietin voimaantumisasiaa ja sitä että pitää olla tavotteita. Minullakin oli yksi ihan hento tavote ja se liittyi niihin missikisoihin. Nyt minulla taitaa olla maailman taitavin Koilakuiskaaja taluttamassa siellä kilpakentällä. Kun minua pelottaa niin uskon että saan huolenpitoa ja pelko häviää.
Katso sinäkin oisiko siinä lähituntumassa joku jolla on mielen otsa jollakin lailla kurttusellaan ja jos se vaikka tarttis huolenpitoa niin tartu toimeen ja ripaus rakkautta voi pelastaa sen toisen hengen. Ei minulla muuta nyt tälläkertaa. Jada
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti