Ystävyys-runo

 

 

 

Aamupissin jälkeen olin ihan jäässä,

juoksin polut kamalassa tuiskusäässä.

Nyt kun kotilämpöön pääsin varmaan

laitoin liikkumaan mun aivosolun harmaan.

 

Mietin sitä että mulla

ystäviä on ehtinyt jo monta tulla.

Rakkain tietenkin on todentotta

 pienenpieni Läme-Lotta.

 

Tämän Huvikummun talon ihmisväki

kyllä aika pian varmaan näki,

että Kalkkaroksen kanssa välit mulla

voivat vasta ajan kanssa hyviks tulla.

Pipsa-kissa ystävyyttään näyttää,

kun se nuuskasee ja puskuvoimaa käyttää.

 

Kaksi nukkelasta löysin kerran

kiikkutuolissa, kun niitten kanssa istuin hetken verran.

Vaikka vähän käytin hammasta sen toisen tassuun

katseli se minuun ihan niinkuin hassuun.

Ystäviä tuli heti meistä

vaikka ei se nukkelapsi vielä osaa edes seistä.

Toivon, että sinä joka luet tämän minun onnentunteen syvän

löytäisit myös siitä itsellesi kultajyvän.

Ystävyys ei katso kieleen eikä turkkiin

eikä sitä ollenkaan voi laittaa lasipurkkiin.

Mukava, kun ihmisystäväni olet siellä

tassutellaan yhtämatkaa hankikantosella ja lumisella tiellä.

 

 

Nukkelapset ja minä sopuisasti huilataan

 Läme-Lotta ja minä

 

Vaaleanpunainen kukka hampaanraossa

Ulkoiluasiat menossa

Miksiköhän noilla minun ihmisillä on työtä? Ne aina vaan lähtee ja minun on selvittävä yksin kotihommista silläaikaa ja Kalkkaros-kissa osaa jo hypätä voimakkaasti niitten kompostiaitojen yli ja olen jatkuvassa valppaustilassa ja minun hampaat. Se hiippailee ihan hiljaa ja sitten suuttuu kun ajan sitä takaa ja se hyppää korkeelle ja minä en vielä saa takatassuihin niin paljon voimaa että jaksaisin mennä perässä. Osaan jo hypätä niille nojatuolille joissa on minun peitot ja lupa. Ne on hyvät paikat. Toisesta näen ulkoilmaan ja toisen vieressä on kuuma paikka johon ihmiset laittaa niitä isoja tikkuja joita välillä salaa nakerran. Oikeestihan ne maistuu pahalle, ihan puulle. Kissa-eläinetn vessa-lapiokin on paremman makunen minun mielestä.

Niin ne ihmiset menee aina tyhön ja minä joudun odottelemaan ja odottelemaan. Välillä mama on kotona eikä se aamupissin jäkeen menekään minnekään. Ja sitten se joskus lähtee silloinkin kun nukutaan ihan lämpimästi. Se piipityslaite soitti taas yöaikana ja niin mama vaan meni ja minulta pääsi pieni pissi kun tuli ikävä. Se vaan sano, että mene nukkumaan ja sitten kaikki sen puhelimet ja piipittimet meni ulos ja lähti vilkkuautolla. En oikein osaa arvata minkälaiseen työpaikkaan se mama meni. Minun työtä on nukkuminen ja syöminen ja leikkiminen ja hampaitten harjoittaminen toimintakuntoon. Kun kasvan isoksi koiraksi voisin alkaa tekemään samaa työtä maman kanssa. Istuisin siinä vilkkuauton etuosassa ja tarkkiakisin tilanteen kehittymistä kuono tarkkana. Ja samalla voisin tutkia olisiko eri paikoissa jäänyt mitään herkkuruokaa vääriin paikkoihin ja söisin ne. 

En ehkä sittenkää alkaisi reskue-Jadaksi koska enemmän minua kiinnostaa luonnolliset asiat ulkoilmassa. Uskoisin, että minusta tulisi ehkä suuri metsästäjä paitsi en metsästä minun omaa Läme-Lottaa vaan vieraita siipieläimiä jotka pulputtaa ulkona. Ja kaivamalla voisin myös edistää eläinten kiertokulkua, joka voisi alkaa minun suusta ensin. Minulla on niin vahvat tassut että kun raaputan niillä niin ihminen ihan rääkäsee kun ottaa niin kovasti sen nahkaan. Ja niissä tassuissa on kynnet jotka laitetaan aina välillä poikki ja kun olen lauhotusasennossa ollut riittävän kauan ja en enää sählää niin silloin ne kynnet leikataan ja en enää tee niin pitkiä liukuja lattialla kun anturat pääsee ottamaan maahan. 

Olen tässä istumassa ennen syömistä

Olen viimeisinä aikoina opetellut tekemään meidän koti-ihmisten kanssa asioita kun ne pyytää. En vaan oikeen ymmärrä miksi en voi heti mennä ja hyökätä ruoka-aineitten kimppuun ja laittaa niitä hampaitten välistä eteenpäin. Ensin pitää lauhottua ja istua takajaloille. Sitten saa nostaa takaperän ylös ja maistaa. Eilen olin kelmillä tuulella ja en halunnut maistaa ja sanoin omalla kielellä jotakin mitä koti-ihmiset ei vieläkään ymmärrä enkä aio paljastaakaan mitä sanoin. Näytin se samanlaisen kissankarkotusilmeen ja isoimman hampaan kanssa. Ja sitten sen jälkeen söin. Sain makaroonilaatikkoa ja raksuja sen kanssa ja piimää. Ja sitten on kanssa se istuminen ennen kun mennään ulkoilemaan ja laitetaan nauha kaulaan. Olen huomannut, että on vaan parempi istua niin pääsee nopeammin uusien hajuelämyksien luokse takapihan metsikköön. Paitsi aamulla oli pissi jo melkein tulossa enkä olis jaksanut kuluttaa aikaa turhaan istumiseen. 

Meillä on myös semmonen hakemisjuttu. Aikuisihmiset heittelee kaikenlaisia minun tavaroita ja ei jaksa hakea niitä ja minun pitää. Haen ne koska se on kivaa ja niillä ihmisilläkin on kivaa ja ehkä vähiten siksi että saan hakupalkaksi jonkun herkun joka on raksu tai porkkana tai eilen sain jättiläisluun joka oli savun hajunen ja saatu siitä eläimestä josta se piimäkin välillisesti otetaan vähän niinkuin minäkin otin piimän esiastemaitoa minun oman emon mahanalusnappuloista. Ja kun oma emo hermostu minun ja Maurin ja muitten hampaisiin niin meidän täti antoi sitä nappulamaitoa meille niin siksi meistä tuli reippaita. 

Vaaleanpunainen kukka ennen kuin se meni hampaanrakoon

Ja kyllä minun on aika pakko kertoa että maistoin myös eilen kukkamaljakon kukkaa. Ensin pudotin sen kipon lattialle ja ne kasvikset oli helpommin saatavilla. Olin kuulema hellyyttävä näkymä kun menein minun saalis suussa syömään sitä ruokailupaikalle. Vaaleanpunainen kukka hampaanraossa, söpötti mama ja ei onneksi kerennyt käyttää sitä konetta joka räpsähtää ja jolla saa minun näkösiä kuviakin. En sitten kuitenkaan saanut sitä vaaleanpunaista kukkaa syödä kun se oli koriste. Koristeet on ihan turhia jos ne voi syödä. 

Nyt pitää lakata kirjoitus kun meinaa ajattelu pysähtyä kun on niin uniaika. Kuulin että toisten öitten perästä menen lääkäritätille ja se rokottaa. En osaa tietää mikä se rokotta on mutta olen valppaana koko ajan siksi ettei pääse tapahtumaan peruuttamattomia vahinkoja. Kerron kyllä myöhempinä kertoina mikä asia se oli ja jaksoinko olla reipas. Aina ei jaksa, välillä vaan tulee riehu ja sitten kun ei mikään auta niin menen lauhotusasentoon ja siellä on hyvä olla.

Päiväunille menemäisillään

Kauneus on minun mantelisilmissä

No mutta heippa taas kaikki ihmisystävät. Olen ollut oikein reipas ja kiireinen viimeisinä aikoina. Kasvamiseen on mennyt paljon enerkioita ja monta kupillista raksu- ja kaikenlaisia muita herkkua-aterioita. Sain uudet isot ruokakupit mutta ruokaa ihan samanverran kun ennenkin. Ja olen saanut ihan oikeita luita joista pidä erityisesti ja minun hampaat pitää ja mamakin kun en järsi sen luita. Viihdyn täällä kodissa aika hyvin ja tunnen sen nurkat varsinkin jos niissä nurkissa haisee ruoka-aineille. 

Olen tässä juuri heräämäisilläni ja aikalailla rauhallinen

Olen kovasti ihmetellyt sitä kissa-eläinten lelli-asiaa kun ne saa pissiä sisälle ja minä joudun menemään ulos ihan kamalaan kylmyyteen vaikka nyt pissi ei enää jäädy hetipaikalla. Ajattelin, että voisin käydä siellä samalla laatikolla kuin Kalkkaros ja Pipsa, mutta se ei vaan soveltunut ollenkaan noitten ihmisten mielestä. Ehkä siihen vaikutti se että nappasin sieltä laatikosta kakkoja ja uhkasin syödä ne. Nyt olen oppinut, että laatikolle ei vaan mennä, paitsi joskus ihan vähän salaa. Sitten kun olin sen kakaan napannu niin mama pesi minun kuonon ja suun kun ne kuulema haisi pahalle. En tykkää siitä vesipesusta ja taistelen kaikilla voimakkuuksillani sitä toimitusta vastaan.

Tässä olen minä luun kanssa

On myöskin koittanut se aika kun olen joutunut olemaan tässä Huvikummun talossa ihan yksin paitsi kissa-eläimet. Se oli aluksi aika vaikeaa ja pelotti, mutta nyt jo olen tottunut kun onhan minulla Läme-Lotta hampaitten välissä. Se on aika vahva kun kaikki sen sisäainekset ei ole pursuilleet ulos niinkuin Uppo-nallelle kävi. Haukkasin sitä ja ravistelin niin sitten se meni rikki. Se on nyt odottamassa ompelua pöydällä.

Ulkoilmaelämä on sitten kyllä aikalailla mukavaa paitsi aamulla kun on vielä lämpimänä unesta ja unihiekat on silmissä. Juoksen kovaa vauhtia pitkin puolenhehtaarinmetsän polkuja. Ja välillä pysähtelen kuuntelemaan kun joku ääni tulee jostakin. Haistelen kaikenlaisia eri hajuja siellä. Ne on aika ihania mutta en tiedä mikä niitä tekee. Eilenillalla olin juoksemassa kun tuli iso lumikasa vastaan, se oli kuukema nietos ja en päässyt sen yli vaikka kuinka yritin. Piti kääntyä takasin ja mentiin sitten lujaa kotiin kun tassuja paleli ihan kamalasti. Mamalla on tassunlämmittimet mutta minulle ei. Miksiköhän pienen koiran polkemisanturat muka kestää ilnan tassunlämmittimiä?  Kun kasvan isoksi haluan kyllä semmoset.

Kun oikein ajattelen enkä ole unessa niin minulle tulee uurteita

Olen ymmärtänyt että on olemassa erilaisia koira-eläimiä ja niissä vielä tyttö ja poikakoiria. Ihan kummallista. Minun Mauri-veli on poikakoira ja minulla on sitä vähän ikävä. Minä olen kuitenkin tyttö ja koska minun ihmis-sisko on kaunis niin silloinhan minäkin olen kaunis vaikka en olekaan ihminen. En oikein halua tulla miss-Mäntytieksi kun täällä on kauniita tyttökoiria ja en jaksa kilpailla enkä halua seistä niin kauan kun joku antaa luvan levätä. Haluan vaan levätä sitten kun olen riehutellut oikein kovasti ja on parempi mennä maman syliin lauhotusasentoon ja hikka menee sitten ohi.  Mutta olen miettinyt myöskin sitä että kuinka tärkeää osaa korvat esittää siinä kauneusasiassa. Minun korvissa on jo monta Kalkkaros-kissan tekemää taisteluvammaa ja toisessa korvassa melkein piparkakkureunus. Onko kaikkien paikkojen oltava ilman taisteluvammoja että voi olla kaunis? Luulisin että kauneus on minun mantelisilmissä.

Minun mantelisilmät näkyy tässä melkein kokonaan

Hitvinin luu, taisteluvammoja ja urautumista

Arvaa mitä teen?

 Niin ne vaan tuli semmoset ilmat, että olen voinut kävellä vielä pitemmälle kuin kylmän maailman reuna. Kaikenlaisia juttuja on sattunut ja aina välillä olen levännyt. Olen uskaltanut mennä kauas polkuja pitkin ja ette arvaa kun kakkasin sinne ulkoilmaan. Nyt olen jo iso koira! Tänäänkin aamulla herättiin ja syötiin ja mentiin samantien kävelylle. Mama näytti ihan kummitus-otukselta kun sillä oli se vaate jolla se nukkuu ja kaikkia muita vaatteita sen päällä ja uus kolmeneuron pipo. Hyppelin siellä kylmässä maailmassa, joka ei enää ollutkaan kun vähän kylmä ja meinasin jäädä jumiin sinne hangelle. Kun jalat kasvaa isommiksi niin sitten loikin ihan niinkuin ne pupu-eläimet ja nyt kyllä syön jo porkkanoita.

 

Elämä on vaan vähän tullut hyvemmäksi, kun nämä haisuliasiat alkaa tulla opituksi ja nytkin pissasin lehden päälle vaikka olisin voinut pissata oleskelupaikan punaiselle matollekin. Niin sitä vaan pieni koirakin urautuu ja kaikenlainen vauva-ajan luovuus menee hukkaan. Yö sitten olin vähän vaateliaalla mielellä ja halusin saada herkkupalan ihan nyt. Ja kun sitä ei alkanut kuulumaan ja ne ihmiset ei aina ymmärrä minun kieltä niin sanoin yhden sanan tavallisten koirien kielellä ja alkoipas tapahtua. Kaikki kääntyi tuijottelemaan ja ihastelemaan. Mitäs siinä nyt on ihmeellistä jos osaa useampaa kuin yhtä kieltä vai onko?

Minä, nalle ja hitvininluu

Kun olen jo kymmenen viikkoa vanha niin sain myös eilen luun, kun se on kuulema parempi hampaille kuin ihmisen käsivarren ja ranteitten nahka. Se oli hitvini-eläimestä, mutta ihan pieni ei sen jalan kokonen. Se maistu ihan hyvältä ja sain purra niin kovaa kun vaan jaksoin eikä kukaan vinkunu ja valittanu. Se kissa-eläin-Kalkkaros kyllä tuijotti sitä minun luuta ja varmasti olisi tullu jyrsimään jos olis uskaltanu mutta minä näytin sille hammasta ja kiukku-ilmeen ja se peräänty. Aina ei voi saada toisten juttuja paitsi minä kyllä haluaisin mielellään lainata kaukosäädintä.

Minun kiukkuilme Kalkkaros-kisulle

Ja yhtenä yönä oli käyny niin, että se Pipsa-kissa oli vinkunu portin takana siks kun se oli ennen minun kotiintuloa aina nukkunut alakerrassa ja nyt se halus taas. Kai se oli kyllästyny siihen yläkerran asuntoon ja siihen Kalkkaros-kisuun. En kuullu se vinkunoita kun nukuin sikeästi...tuota maman kainalossa. Kun siellä on niin lämmin. Sitten se oli ollu pakko päästää sen aidan yli ja se nukku koko yön saman aidan takana kuin minä enkä tiennyt mitään. 

Minä Kalkkaros-kisu ja erottava kompostiverkkoaita

Se Pipsa onkin joskus vähä minun kaverikin ja me pussataan aidan läpi. Kalkkaros ei kyllä pussaa, kun se pelkää minua ja näyttää ettei pelkäis ja menee karkuun ja joutuu kiipeliin keinutuolin viereen ja sitten se vaan sivaltaa sillä sapelikynnellä. Tänään kävi niin ja itkin ihan kamalasti ja puhuin minun kielellä. Meillä on kotona aika hyvä, kun pienet vammat tarkistetaan ihan kotihoitajien toimesta. Eikä me soitettu hätäkeskukseen vaikka ne joskus auttaa kipeitä pulujakin. Mama totes, että siinä oli haavoittunut korvanlehti. Tuli siitä vähän verta ja ne omahoitajat laitto siihen paperin ja se loppu melkein heti sattumasta. Se oli kyllä semmonen lapsuusajan taisteluvamma joita kuulema tulee kaikenlaisille taisteluosapuolille. On kai niitä tullut meidän perheen aikuis-ihmisillekin minun hampaista jotka on terävät. Mama jo jutteli että sen käsi näyttää neulatyynyltä paitsi ne raapasut on kisuilta. Minun lelullekin tuli taisteluvamma kun olin purupäällä ja siltä irtosi pää. 

Taisteluvammoja tulee kuulema elämän aikana nahkaan tai sydämeen. Nahkan vammoista jää korvaan jo toinen Kalkkaron tekemä arpi karvan alle. Minulle ei ole vielä tullut sydämeen isoja haavoja, kun kaikki on rakastanu minua ja sillon ei tule taisteluvammoja sinnepäin. Vaikka minun maitohampaista on lähtenyt ihmisystäviin taisteluvamman jälkiä niin uskon, että olen tehnyt niiden sydämellä hyvää vaikka olenkin joskus pissinyt ihan vauvana sen niska-pissin.

Tässä kuvassa minä katson kotirapulta turvasta kylmään maailmaan

Kasvaakohan minulle juuret ja siivet?

Pienen koiran elämän jokainen päivä on iso seikkailu.Ja taas on tapahtunut kaikenlaista enkä ymmärrä siitä paljon kaikkeakaan. Ilouutisena haluan kertoa, että suhde kissaeläimiin on aikalailla rauhallinen. Mitä nyt juostiin tänään kilpaa sen Kalkkaro-kisun kanssa ja se hyppäs pöydän päälle. Miksiköhän ne kissaeläimet saa mennä pöydälle ja isot ihmiset istuu jakkaralla ja syö ja minä en saa mitään herkkuja vaikka muut syö? Sillon aina ajattelen, että otan pieneen nyyttiin Läme-Lota ja raksuja ja ehkä nallen ja muutan takasin vauvakotiin. Nyt taas haluankin olla täällä, kun sain porkkanoita välipalaruuaksi. Ja kun nuo isot lumikinokset lähtee pois niin muutan pihalla lähellä pissapaikkaa kylmän maailman reunalla olevaan taloon.

Tässä talossa kylmän maailman laidalla asuu juuri nyt Muumit, mutta minäkin ehkä muutan sinne joskus

No kävin tänään myös häkissä ulkona. Se oli aika kammottava reissu. Ajattelin ensin että mennään vaan kylmään maailmaan pissille, mutta mentiinkin pissin jälkeen kopin kanssa kummallisen paikan sisälle joka lähti liikkeelle ja minua pelotti. Lauloin mamalle omalla kielellä, sillä basenjitten jodlauksella hirveimmän pelkäämislaulun minkä osasin. En päässyt lauhottumaan syliin ja se taisi olla minun elämän lapsuusvaiheen yksi kehitysriiseistä. Käytiin sillä reissulla kylläkin aika kivassa paikassa missä oli ruuan haju jokapaikassa ja oikein kivoja syli-ihmisiä jotka ei pelänny minun upouusia kasvaneita aika hirveitä kulmahampaita, joilla pureksin tänään mamaa ja se melkein itki. Siellä paikassa oli pullia seinillä ja ikkunan takana ja minä löysin sen paikan lattialta kaikenlaisia pikkujuttuja. Sitten kun minua oli valokuvailtu ja olin istunut runsaasti sylissä lähdettiin kuljettamaan minun isoa ihmisvelipoikaa jonnekkin paikkaan missä rintaranka saatiin pois lukosta, niin se veli sano, kun se tuli kotiin. En tiiä ollenkaan muuta kun kotioven lukon ja sen saa pois lukosta avaimella paitsi kun se on nyt vähän jäässä niin ei saa.

Minun uusi pesä jossa on tyttöjen värinen peitto ja jossa aina joskus mietin asioita

Oikeestaan olen miettinyt enemmän kuitenkin sitä, kun ihmiset antaa niiten lapsille juuret ja siivet. En ymmärrä ollenkaan, kun missä ne juuret oikein on? Mama sano että juuret meni poikki, kun ikkunan hyvänmakunen kasvis putosi vahingossa lattialle. Ne oli pahanmakusen multa-aineksen sisällä ja se kasvis seiso niillä. Kai minullekin niitä juuria on kasvamaisillaan, vaikka en kyllä osaa olla niin kauan paikallani että juurruttuisin niinkuin se kasvis. Meidän kodin isoilla ihmisillä ei kyllä näy juuria. Onkohan ne piilossa vai onkohan ne menny poikki sillon, kun joku on pudottannu ne ikkunalaudalta? Ja ne siivet kanssa. Hosu-kissalla on ainakin siivet, kun se on lentänyt kissojen taivaaseen, eihän sinne muuten voi päästä. Ja pienillä otuksilla jotka käy ruokailemassa ikkunan lähellä keikkuvassa jyväbaarissa on kanssa siivet ja ne lentää korkeelle kun Kalkkaros-kisu vähän väkättää niille. Ei minulla ainakaan ole siipiä vaikka nahka onkin ihan löysä että sinne kyllä mahtuis aika isot siivet. On ne niin isoja asioita, että tulee nälkä kun miettii ja pitää mennä syömään.

Ja niin vielä se paha asia. Kuulin sen tänään, että mamakin lähtee toisena päivänä kylmään maailmaan ja menee kauemmaksi kuin minun pissapaikka. Se menee tekemään työtä ja sen hauva-loma alkaa olla loppumaisillaan. Ja sitten minun pitää pärjätä kotioloissa ihan ilma syliä ja vaan ne kissa-eläimet on paikalla. Meillä on laitettu ovi toimimaan minun alakerta-asunnon ja niitten kissaeläinten asuvisen välille ettei kävis niin, etttä vahinkossa aletaan leikkimään kissa ja hiirtä. Ehkä minulle sillon juuri alkaa kasvaa niitä juuria ja osaan olla reippaasi kotona. Enpä tiedä, mutta jos ei kasva niin lainaan tuolta isolta viidakko-kasvikselta joku päivä, kun saan rauhassa tehdä kaivaustöitä.

Läme-Lotta

Minä ja Läme-Lotta

Vauva-ajan tutut hajut taakse jäivät,

kotimatkan jälkeen alkoi ihan kauheet

pakkaspäivät.

Pissi jäätyi melkein heti

ennenkuin se edes ehti tulla,

kiire juosta kotipesään oli pian mulla.

Kylmän tullen muistin lapsuuskodin lämmönlähteet oivat

rakkaat siskokoirat -veikot oivat.

Ruuan jälkeen mentiin aina tiukkaan nippuun

lämpö siirtyi pikkupennun nenänpäästä asti

hännän hippuun.

Nyt on oma pieni pesäkolo

perheväen kainalossa aika lämmin olo.

 Yhteisruoka meni aina kuuden pennun

hampaanrakoon,

nyt saan kaiken eikä mitään panna

kissa-eläimen kanssa jakoon.

Eipä taida teistä tietää kukaan,

että lapsuuskodin mamma laittoi salaa mukaan,

pentukodin tuoksun rakkaan

kätkettynä pienenpieneen Läme-Lottaan.

Oikeasta hajusta tuntee sen ystävän

Juupa juu nyt on taas paljon asiaa etten meinaa pysyä tässä nahassani josta isot aikuiset sanoo että se on löysällä. En oikein ymmärrä miten se on jotenkin kummallista kun olen jo pienen elämänaikani ajalla nähtyt myös nais-ihmisiä joilla on nahka samallalailla löysällä ja se kuuluu vuosiensaaton asiaan. Ehkä joskus löydän yhteisen nimittäjäasian pikku-basenjivauvan ja löysän kurttuisen aikuis-ihmisen välille. Nyt pidän oman nahkani ja joka ruokailukerralla pyrin täyttämään sitä isolla voimalla.

Niin eilen oli ihan kummallisen outo päivä. Aamu oli ihan tavallinen. Samat jutut kuin muinakin päivinä, en enää taida niistä kertoa kun ne näköjään kuuluu kaikkien arkeen ne ruoka ja ruuan jatkojalostautumis ja ulkoistamisasiat. Sensijaan olen edistynyt kissa-eläinasioissa ainakin kymmenen senttiä. Ollaan otettu sitä kisaa kuka tuijottaa pitkempään toista silmään ja toinen voittaa kisan. Nuo kissa-eläimet sitten jaksaa tuijottaa ja minä haluaisin kuitenkin välillä leikkiä ja tuijotus loppuu siihen. Senverran vielä niistä arkiasioista, että kissa-eläinten vessa tuli takasin alakertaan ja ruokapalvelukin näyttäisi siirtyneen samalle tiskille kuin minulla. Se sopii kyllä mainiosta, sillä ne possu-kissat yleensä jättää raksumuruja lattialle ja minulla on suurempi nenä kuin niillä ja haistan herkut ja syön ne heti suihini. En tiedä haluaako ne kuitenkaan asua minun kanssa kun niillä on se oma sviitti siellä yläkerroksissa.

Eilinen päivä oli aika erilainen sitten päiväunien jälkeen. Olin nauttinut aamupalasraksu-maksamakkara-aterian ja lounaspalasenkin ja mennyt nukkumaan omaan pesään, joka oli siirretty toiseen huoneeseen. Haistelin jonkulaista käryä, mutta en vielä ymmärtänyt, että asioilla on aina jonkunlainen merkitys. Olin valvonut ihan koko aamupäivän koska minun perheen toinen iso lapsipoika oli tullut kotilomalle ja halusin leikkiä sen kanssa ja kokeilla hampaitani siihen. Mamaa on ihan turha purra enää kun se heittäytyy ihan veltoksi ja minusta tuntuu että olen saanut saaliin ja sille on käynyt aika hiljaisesti. Siksi sitä ei ole jännä pureskella. Ihan vähän vaan villasukista.

Maman hajuiset sukat

No siinä kun nukuin niitä aikapitkiä päiväunia, kuuntelin varovasti kun alkoi kuulua erilaisia ääniä. Ne ei ollut koti-ihmisten ja välillä ne tuli ihan lähelle unipesää ja siinä ne sirkutti. Avasin toista mantelisilmääni senverran että näin että niitä on monta ja niillä ei ollut herkkuja ainakaan näkyvillä. Ajattelin että on parempi vaan näyttää nukkuvalta niin ne ei nappaa koska ne ei arvaa että olen herännyt oikeesti. Siinä ne vaan jakso odotella ja tuijottaa, minun olisi melkein tehnyt mieli lähteä niitten kanssa leikkimään mutta ajattelin seurata tilanteen editymistä. 

Nukun tässä kisupeiton alla joka on minun värinen

Niitten kädet haisivat jollekin ruoka-ainekselle ja melkein lipasin yhtäkin. Niinkauan jaksoin odotella, mutta sitten tuli pissahätä ja oli ihan pakollista nousta etsimään autopokkarisanomalehteä olohuoneen nurkasta. Ja voi juku sentään. Enhän minä sitä lehteä löytynyt kun kaikissa nurkissa istui aikuis-ihmisiä. Eikä niitten edes tarvinnut pissata ja silti istuivat lehtien päällä. Olin vielä unestä hämärällä tuulella ja jalat kulkivat vähän siksakkia kun tassuttelin areenalle. Se oli melkein kuin olisin ollut sirkuspaikan leijona temppuilemassa. Kaikki huomasi vain minut ja taisin saada koko viikon etestä rapsutuksia ja sain pusutella kaikkia halukkaita ja rohkeita jotka ei pelännyt minun suuria metsästäjän hampaita. Oli siellä pienempiä lapsi-ihmisiäkin ja tunsin että en ollut ainoa vauva siinä porukassa. Oli oikeastaan mukava paistatella siinä pusujen ja sirkutusten loisteessa. Joku taisi kyllä sairastua sen reissun jälkeen koirakuumeeseen. En tiedä vielä mikä se on mutta se kuulosti aika pahalta.

Ja oletkos koskaan miettinyt miltä tuntuu katella pienenä suuria ylöspäin? Näkee vaan paljon jalkoja ja erihajuisia sukkia ja vaatteenhelmoja. Oli niin kiva, kun välillä ne erimalliset ihmiset uskalsivat tulla sieltä korkealta alas minun luo ja sillon ne ei näyttäny ollenkaan niin pelottavilta ja aikuisilta. 

Mietin sitä koirakuumeasiaa

Kuulin sitten illalla, että ne kaikki ihmiset oli tullu maman juhlimiin ja siksi minun koti oli pullollaan ystävä-ihmisiä. Laitoin niihin ihmisiin kaikkiin minun oman hajumerkin niin tunnistan ne sitten myöhemminkin ja tiedän että siinä on ystävä vaikka en muistaisikaan minkäväriset sukat sillä oli eilen. Huomasin, että erikorkuiset ja malliset ja ääniset ihmiset voivat olla kaverieta. Muotoseikoilla ei ole väliä silloin kun siitä oikeasta hajusta tunnistaa sen oikean ystävän.

Yhteinen kieli alkaa maksamakkaralla

Eilinen päivä meni niin nopeasti, koska minulla oli paljon tärkeitä asioita toimitettavana. Esimerkiksi piti juosta ja syödä ja käydä maailman reunalla tekemässä pissireikä ja leikkiä sen isoista ihmisistä kaikista isoimman mutta kuitenkin lapsimman kanssa. Minusta oli myös erityisen kiva kun se leikkikaverin tyttöystävä on minun kaveri. Kaiken homman välillä kävin sylissä lauhottumassa. Sinne on välillä ihan pakollista päästä, että jaksaa taas tassutella tässä kylmässä maailmassa. 

Olen oppinut jo juoksemaan niin, että menen lujaa kaikkien esteitten välistä ja kääntyminen menee joskus vähän pitkäksi kun lattia luistaa. Sitten yksi asia joka ei ole minusta ihan mukava, kun se estää minua tekemästä mitä haluan. Se on ne aidat, joista aikaisennin sanoin. Eilen mama oli niitten kissojen kanssa yläkerrassa niitten yksityisessä asunnossa, kun ne pelkää minua. Olin alakerrassa. Ja en halunnut vaan olla siellä ja sitten kiipesin niitten aitojen yli. Ihan helppoa, kun vaan yrittää kovasti. Mama sanoo aina, että pitää olla tavoitteita ja minulla on nyt tavoite tulla niitten kissa-eläinten kanssa kaveriksi. Siihen voi menna aika monta yötä ja päivää ja ruokataukoa.

Tässä kuvassa on ne kissa-eläimet. Ne ei oikeesti ole noin nätisti paitsi sillon kun en ole paikalla. Ja ne ei halunnu hymyillä kuvassa koska ne on aika loukkaantuneita, kun tulin niitten kotiin ja niitten oli pakollista muuttaa vaan yläkertaan vessansa kanssa. Se toinen kisu on samanvärinen kuin minä ja siinä on valkostakin. Vois ajatella, että se olis minun isä ja se toinen olis minun äiti, se Kalkkaros-kisu. Mutta ei niin ei ja olen oikeasti aika ilonen, että minulla on oikea koira-äiti ja -isä, vaikka en asukkaan niitten kanssa. Terveisiä vaan isille ja äitille <3 (tämä on lipasun merkki ). 

Olen miettinyt, sillon kun ollut muilta touhuilta aikaa, että mikä se on kun haittaa sitä, että toinen ei tykkää toisesta? Vaikka kuinka menee lähelle ja tarjoaa tassua ja ihan vähän hammasta. Se toinen vaan kattoo viirusilmillä tai ihan palloilla niinkun se punanen iso-Pipsa tekee ja sitten se hyppää lattialle maman sylistä ja jälelle jää isot naarmut maman käsissä ja mahassakin. En kyllä aina ymmärrä näitä isoja ihmisiäkään. Niitten suusta lähtee kummallisia sanoja ja minä osaan vaan basenjin-kieltä joka on ihan helppoa. Kisutkin puhuu kummallisesti. Eilenkin illalla se Kalkkaros tuli melkein yöllä huutelemaan aidan taakse isolla äänellä. Iso mamakaan ei ymmärtänyt sen kieltä sillon. Yleensä se ymmärtää, vaikka se ei olekaan kielissä kovin taitava. Se kisu sai yöpalaa ja minä en saanu ja sitten menin pissalle ja nukahin takasin omaan pesään. 

Kai se on vaan niin, että kun talossa asuu kolmenlaista kieltä puhuvia, jodlaavia ja naukuvia otuksia, on yhteisen kielen löytyminen työskentelyn takana. Opettelen parhaillaan ihmisenkielen tärkeimpiä sanotuksia...ruoka, lelu, herkku, pissi, lauhottuminen ja jos ne sitten hyödyttävät minua niin opin ne kyllä. Ja kissa-eläimet saisivat kanssa opetella vähän minun kieltä eikä vinkua niitten omia juttuja pelkästään. 

Tässä isossa kuvassa olen lauhottumassa

Vaikka me ollaan niin erilaisia, esimerkiksi minä olen nopea ja isot ihmiset antaa ruokaa ja kissa-eläimet laiskottelee täysihoidossa rappusien takana, uskon, vaikka olen kaikista pienin, että voidaan olla ystäviä kaikista esteistä ja aidoista huolimatta. Kielimuuristakin. Minun isokokonen haave on, että pääsisin yläkerroksiin ja voitaisiin yhdessä järjestellä juttuja kisujen kanssa yllätykseksi isoille ihmisille kun ne tulee töistä. Ja oltais niitten kissa-eläinten kanssa sama jengi, jolla on yhteisiä päämääriä ja haaveita ja suunnitelmia. Esimerkiksi ryöstää alakerroksen ruokakaappi jossa kaikkien meidän ruokalaatikot sijaitsee. Voisin vaikka johtaa sitä operaatiota kun olen siinä aika hyvä.

Siinäpä se nyt sitten on. Kielikylvyssä tässä olen ja pidän huolen, että kaikki muutkin saavat kylpeä ja oppia jodlauksen salaisia äänteitä. Ymmärtäkää tekin kaikki isot ihmiset joka paikassa se, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin sinä ja joku voi olla vaikka rumempikin ja siitä voi silti tykätä ja vois opetella edes yhden kauniin sen toisen kielisen sanan. Kun tapaan seuraavan kerran kissaeläimet niin yllätän ne naukasemalla jotakin oikein maukasta, sanon niille vaikka maksamakkara, kun me kaikki tykätään siitä. Kokeileppas sinäkin vaikka maksamakkara keskustelun-aloituksella, siitä voi seurata ikuinen ystävyys.

Minä äänestän hampaillani

Se kylmämaailma senkun vaan jatkuu ja kaikki muut siellä käy pitkästi paitsi minä. Tänään kävin vaan tuossa maailman nurkalla jossa on jo iso rivi minun pissoja. Olen tänään lepäillyt pesäkolossani ja sylissä tietty kanssa ja huomasin kuinka väsyttävää on ajatella asioita ja samalla metsästää vinkukanaa. Kokeilkaa vaikka ihan oikeesti toimittaa asioita yhtäaikaa. 

osaan sanoa aaaaaaa

Minusta on isolla kiireellä kasvamassa oikea suuri metsästäjä jota ainakin nyt pelkää ne kissat ja vinkukana ja kummitätin tuoma possu. Mama sai kuin saikin napattua kuvan juuri siltä kohdalta kun olin kamalimmillani. Koko iso teräviä piikkihampaita täynnä oleva suuni oli siinä ihan kokonaisesti auki. Jos vaikka menisin vaikka hammaslääkäriin niin osaisin avata suun ihan suureksi. Eikä kukaan oikeesti tiedä, että kuvassa  haukottelen makeasti ennen päivätorkuille menoa.

Niistä hampaista tuli justiin mieleen, että isot ihmiset ja vilkkuvalolaatikko josta kuuluu ääniä puhuvat koko ajan äänestämisestä. En ole ymmärtänyt mikä se on ja voiko sitä syödä tai edes puraista, mutta taisin oivaltaa jotakin kun tänään kokeilin hampaitani ison ihmisen tassuun jossa oli kiva pehmeä päällys ja sillon se iso sano, että taidat nyt äänestää hampaillasi. Ja se jota äänestetään siitä tulee päällikkö ja se hoitaa isokokoisia asioita. Minä taisin tänään äänestää mamaa niillä hampailla. Tuleekohan siitä nyt sitten päällikkö vai mikä? 

Siinä kuvassa on myöskin veikan tassut takana. Ja sillä oli kyllä kanssa pehmeät tassunpäälliset ja oikeastaan nätimmät kuin mamalla, mutta silti en sitä äänestänyt kun kokemus ja tunnemuisti sanovat, että mama saattaisi hyvinkin olla yhtä pehmeämielinen ja meillä saattaisi olla sama mieli sylissä nukkumisesta. Sen viimeisen takia äänestys meni niin. Ihan pienestä ne asiat on kiinni, ruuan murusesta, sylipaikasta, sen maman hajuisesta unirätistä, pidetyista lupauksista ja siitä että se on vaan minulle sopivaa pomoainesta.  Ja varmasti äänestän sitä uudella kierrolsella myös minun hampailla ja kaikilla niillä tulevillakin kierroksilla ja tulevilla hampailla. Kohta minun maitohampaat alkaa tippumaan ja tulee rautahampaita. Ja niillä sitä vasta voikin äänestää.

Olen aikalailla ihmetellyt myös sitä kun joku voi äänestää jaloillaan. Niillähän voi vain juosta karkuun tai satuttaa niitä muita. Olisin nyt sitä mieltä, vaikka olenkin ihan pieni vaarallinen rämerottien kauhu, niin äänestäkää te isot ihmiset omilla pikkuhampaillanne ja valitkaa kaikkien joukosta niinkuin minäkin valitsin. Sylipaikka ja unirätin lempeä tuoksu.