 |
| Arvaa mitä teen? |
Niin ne vaan tuli semmoset ilmat, että olen voinut kävellä vielä pitemmälle kuin kylmän maailman reuna. Kaikenlaisia juttuja on sattunut ja aina välillä olen levännyt. Olen uskaltanut mennä kauas polkuja pitkin ja ette arvaa kun kakkasin sinne ulkoilmaan. Nyt olen jo iso koira! Tänäänkin aamulla herättiin ja syötiin ja mentiin samantien kävelylle. Mama näytti ihan kummitus-otukselta kun sillä oli se vaate jolla se nukkuu ja kaikkia muita vaatteita sen päällä ja uus kolmeneuron pipo. Hyppelin siellä kylmässä maailmassa, joka ei enää ollutkaan kun vähän kylmä ja meinasin jäädä jumiin sinne hangelle. Kun jalat kasvaa isommiksi niin sitten loikin ihan niinkuin ne pupu-eläimet ja nyt kyllä syön jo porkkanoita.
Elämä on vaan vähän tullut hyvemmäksi, kun nämä haisuliasiat alkaa tulla opituksi ja nytkin pissasin lehden päälle vaikka olisin voinut pissata oleskelupaikan punaiselle matollekin. Niin sitä vaan pieni koirakin urautuu ja kaikenlainen vauva-ajan luovuus menee hukkaan. Yö sitten olin vähän vaateliaalla mielellä ja halusin saada herkkupalan ihan nyt. Ja kun sitä ei alkanut kuulumaan ja ne ihmiset ei aina ymmärrä minun kieltä niin sanoin yhden sanan tavallisten koirien kielellä ja alkoipas tapahtua. Kaikki kääntyi tuijottelemaan ja ihastelemaan. Mitäs siinä nyt on ihmeellistä jos osaa useampaa kuin yhtä kieltä vai onko?
 |
| Minä, nalle ja hitvininluu |
Kun olen jo kymmenen viikkoa vanha niin sain myös eilen luun, kun se on
kuulema parempi hampaille kuin ihmisen käsivarren ja ranteitten nahka.
Se oli hitvini-eläimestä, mutta ihan pieni ei sen jalan kokonen. Se
maistu ihan hyvältä ja sain purra niin kovaa kun vaan jaksoin eikä
kukaan vinkunu ja valittanu. Se kissa-eläin-Kalkkaros kyllä tuijotti
sitä minun luuta ja varmasti olisi tullu jyrsimään jos olis uskaltanu
mutta minä näytin sille hammasta ja kiukku-ilmeen ja se peräänty. Aina
ei voi saada toisten juttuja paitsi minä kyllä haluaisin mielellään
lainata kaukosäädintä.
 |
| Minun kiukkuilme Kalkkaros-kisulle |
Ja yhtenä yönä oli käyny niin, että se Pipsa-kissa oli vinkunu portin takana siks kun se oli ennen minun kotiintuloa aina nukkunut alakerrassa ja nyt se halus taas. Kai se oli kyllästyny siihen yläkerran asuntoon ja siihen Kalkkaros-kisuun. En kuullu se vinkunoita kun nukuin sikeästi...tuota maman kainalossa. Kun siellä on niin lämmin. Sitten se oli ollu pakko päästää sen aidan yli ja se nukku koko yön saman aidan takana kuin minä enkä tiennyt mitään.
 |
| Minä Kalkkaros-kisu ja erottava kompostiverkkoaita |
Se Pipsa onkin joskus vähä minun kaverikin ja me pussataan aidan läpi. Kalkkaros ei kyllä pussaa, kun se pelkää minua ja näyttää ettei pelkäis ja menee karkuun ja joutuu kiipeliin keinutuolin viereen ja sitten se vaan sivaltaa sillä sapelikynnellä. Tänään kävi niin ja itkin ihan kamalasti ja puhuin minun kielellä. Meillä on kotona aika hyvä, kun pienet vammat tarkistetaan ihan kotihoitajien toimesta. Eikä me soitettu hätäkeskukseen vaikka ne joskus auttaa kipeitä pulujakin. Mama totes, että siinä oli haavoittunut korvanlehti. Tuli siitä vähän verta ja ne omahoitajat laitto siihen paperin ja se loppu melkein heti sattumasta. Se oli kyllä semmonen lapsuusajan taisteluvamma joita kuulema tulee kaikenlaisille taisteluosapuolille. On kai niitä tullut meidän perheen aikuis-ihmisillekin minun hampaista jotka on terävät. Mama jo jutteli että sen käsi näyttää neulatyynyltä paitsi ne raapasut on kisuilta. Minun lelullekin tuli taisteluvamma kun olin purupäällä ja siltä irtosi pää.
Taisteluvammoja tulee kuulema elämän aikana nahkaan tai sydämeen. Nahkan vammoista jää korvaan jo toinen Kalkkaron tekemä arpi karvan alle. Minulle ei ole vielä tullut sydämeen isoja haavoja, kun kaikki on rakastanu minua ja sillon ei tule taisteluvammoja sinnepäin. Vaikka minun maitohampaista on lähtenyt ihmisystäviin taisteluvamman jälkiä niin uskon, että olen tehnyt niiden sydämellä hyvää vaikka olenkin joskus pissinyt ihan vauvana sen niska-pissin.
 |
| Tässä kuvassa minä katson kotirapulta turvasta kylmään maailmaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti