Haavoilla mutta silti rakkaus ei kuoleentunut

Jouluodotus ja joulunaika alkaa olla ohitettu. Jostain syystä tänä juhla-aikana minulla on ollu surullinen ja huono mieli. Kaikki oli ihan täydellistä joulua varten laitettu. Kaikki ihmisvelit ja sisko oli tullu Onnibusseilla Huvikumpuun ja kinkku haisi niin hyvälle uunissa. Ja sitten vaan tuli riita jostakin pikkuasiasta jota ei kukaan enää muista ja loppu onkin sitten oma ja kovin kipeä tarinansa. 

Me haavotuttiin kaikki. Pieniä nihtamia ja minulle se kaikkeinsuurin haava kaulalle, siskon hampaan kokoinen. Ja me melkein kaikki itkettiin. Paikkailtiin vuotavia käsiä ja korvia ja tassuja. ja sitten oli myös haettava lääkkeitä minulle kun haava alkoi haisemaan likaviemärille. Kiltti Elina-lääkäri hoiti minua ja sain antibioloottilääkkeen lisäksi ihan naminmakuisia kipulääkkeitä joita siskokin sai kun sen korvaan sattui koska minun hammas osui siihen. 

Ja sitten me alettiin Awa-siskon kanssa vihottelemaan toisillemme. Muristiin ja näytettiin torahampaita. Siskosta tuli pelottava ja minä vähän katsoin sitä peloissani. Ja loppujenlopuksi meillä ei oikeasti ollut mitään syytä vihanpitoon. Se homma vaan lipes käsistä ja oltiin pattitilanteessa. Meidät oli pakko sitoa eripuolille ettei kosketa toisiamme. En kuvaile enempää tapahtumia koska haluan ne oikeastaan unohtaa.

Tilanne oli ihan patti paitsi ulkona oli eri juttu. Käveltiin ihan sovussa lenkkiasioilla ja nuuskittiin yhteisiä herkkuhajuja. Kotiovi kun aukesi niin sillon se vaan alko. Yhdeltä lenkiltä tullessa huomattiin, että Koilamummilla oli valot ja se oli tullut reissusta kotiin. Kaarrettiin suoraatassua nököttämään oven taakse ja riemuittiin kun nähtiin. Ja me mentiin sisälle Koilamummin kotiin ja Awa-sisko heilutti pienesti sen kippurahäntää. Me istuttiin mummin sylissä vuorotellen ja saatiin rapsutuksia ja helliä supatuksia ja nameja. Siinä eteisen lattilla oltiin ainakin yksi tuntikausi tai enemmän ja oltiin onnellisia. Kotiin tullessa vähän kyllä muristiin ja välit vähän kiristy. Sitten myös toisen päivän lenkin jälkeen mentiin suoraapäätä mummille. Ja saatiin taas terapiaa ja pikkuhiljaa ilo palasi meihin sisälle ja kotona uskallettiin jo nuuskia toista ilman murinoita ja hammasnäyttelyä. Mama ihan varovasti huokas ja huomispäiväksi virittelee vielä verkkoaitoja kun ollaan tyttöporukalla kotona ihan kahdestaan.

Tässä me ollaan maman puhuttelussa

 Uskoisin niin että ihminenkin saattaa joskus alkaa murinan ja riitelyn ihan pienestä, vaikka kinkun hajusta tai mistä vaan. Riidellään ja satutetaan vaikka ei oikeastaan enää muisteta mikä oli se alkuperäissyy koko rähinälle. Silloin tarvitaan jotain mitä ei tiedä kun vasta sitten kun tilanne on päällä. Meille se jokin oli oma ja rakas Koilamummi, joka muutti hellällä halauksellaan ja olemassaolollaan eripuran rakkaudeksi ja turvasylillään meidät taas siskon kanssa toistemme parhaiksi kavereiksi. Koilamummi on meidän oma Koilakuiskaaja.

Haavoilla mutta silti rakkaus ei kuoleentunut

Jadan joulukortti

 Meillä oli juuri oikein suuri riita. Käytettiin hampaita ja nyt meillä on molemmilla niin paha mieli. Minä olen yläkerrassa ja sisko alakerrassa. Joskus vaan ei jaksa sitä kaikkein läheisintä ja pinna vaan raksahtaa poikki. Nyt me nuollaan meidän haavoja ja parannutaan pikkuhiljaa. Ja joulukin on juuri parhaimmilleen tulemassa. Ehkä me voidaan antaa toisillemme anteeksi ja jatkaa matkaa yhtätassua. Rakastan minun siskoa.

Me toivotetaan Awa-siskon kanssa sinulle oikein hyvää ja onnellista joulua.

Ja myöskin Suuremmoisen mielenkiintoista uutta vuosikautta 2015.

Mamakin toivottaa.

Itsenäinen vai itsepäinen

Olen taas miettinyt. Basenjin kieli on aika yksinkertaista. On vain niin vähänlaisesti sanoja jotka kannattaa opetella. Sanoja ei taivutella eikä väännellä erikoismuotoihin vaan ruoka on ruokaa ja nami on nami ja kaikenlisäksi ne on vaan muodossa nyt. Ehkä myös uni kuuluu tärkeisiin sanoihin. Olen kolmevuotisen eämäntaipaleeni aikana joutunut kohtaamaan ihmisenkielen sanomattoman kaaoksen. Minun pieni ajatteluni ei vaan jaksa ottaa naputustulvaa vastaan vaan nappaan sieltä ne avainsanat, ymmärräthän?

Tänäaamuna kun mama kaivoi ison kankaan kaapista, siirtyi ulos räntäsateeseen hinaamaan tuota sinivalkoista ylös suuren tangon nokkaan olin ymmälläni. Miksi ja miksi? En laittaisi tassuani vapaaehtoisesti tuonne märkien lumimöykkyjen joukkoon. Selvitys maan itsenäisyydestä meni ohi kuin herkkuluu jonka sisko nappasi. Oli ihan pakko ottaa selvää moisen toiminnan taustoista. Ei mama ihan höpsö vielä ole ja siksi tiesin että jotakin tässä oli sitten taustalla. Siispä yhdessä siirryimme tutkimaan itsenäisyysasiaa.

On niin paljon samanlaisia sanoja kuin itsenäisyys. On itsepäisyys ja itsekkyys ja itsekeskeisyys. Pienen on vaikea ymmärtää niitä ja taas jouduin turvautumaan siskon suureen ymmärrykseen. Awa-sisko kertoi että itsepäisyys on juuri niin sitä että juputtaa aamulla yläkerran nukkumahuoneessa peiton alla vaikka mama pyytää heräämään ja alakertaan ruokailemaan. Silloin ei edes se tuttu sana anna motivaatiota lähteä liikkeelle. Se on niin itsepäistä. Sisko liikahtaa heti kun pyydetään. Minä en aina jaksaisi. Itsekkyys ja itsekeskeisyys on kuulema melkein samajuttu. Se on vähän niinkuin "Terveiset minäminä-maasta". Ajatuksissa melkein vain oman elämänkulun ympärillä pyörähtely ja unohtuu, että sen herkkuluun voisi jakaa toisen kanssa eikä ainavaan närsiä sitä itse. Oikeesti siellä itsekkyyden Minäminä-maassa on aika yksinäistä loppujenlopuksi. Olen vähän joskus ollut vissiin itsekäs mutta nyt kun ymmärrän niin pyrin lopettamaan moisen seikkailun ihan minimiasteelle.

Awa-sisko valvoo kun minä nukun. Siihen voi aina luottaa

 Ja sitten tämänpäivän uusi sana oli itsenäisyys. Suuressa sanakirjassa sanottiin siitä näin: "Itsenäisyydellä voi olla eri asteita, jolloin osa asioista on omassa päätäntävallassa, kun taas joissakin asioissa joudutaan noudattamaan jonkun muun sanelemia tai yhdessä laadittuja ehtoja." Niinpäniin. Minun vinkkelistä katsellen tuo lähestulkoon tarkoittaa ehkä sitä, että kun ollaan vaikka lenkillä niin teen kakka-asiat ihan niinkuin minun maha haluaa eikä niinkuin mama haluaisi. Ja sitten taas on esimerkiksi ruoka-asiat joissa yleensä, jos ei lueta mukaan ryöstöretkiä, joudutaan siskon kanssa tyytymään jonkun muun ruokakuppiin laittamiin raksu ja muihin ruoka-aineksiin. Ja vaikka me siskon kanssa ei kovin ehdoista tykätäkkään niin odotetaan melkein kiltisti kupin äärellä kun sanotaan että saa ottaa tai suojatiellä komentoa "Saa mennä" 

Uskoisin että tuo siniristinen kangas tangon päässä on merkki siitä että me ollaan täällä kotimaassa itsenäisiä. Meillä on iso joukko asioita jotka suojelevat elämänkulkua ja estävät hallitsemattoman kaaoksen syntymisen. Kuitenkin ollaan itsenäisiä ja vapaita niinkuin sininen järvi ja valkoinen lumi. 

Huokaus. Olen taas oppinut jotakin uutta ja rakastan siskoani ainavaan enemmän. Siinä se taas vahtii minun unta ja juuri pesi suttukorvani. Olen niin itsenäinen mutta minulla on rakas Iso-sisko joka jaksaa valvoa ja pitää huolta. Turvallista sini-valkoista päivää sinulle rakas kaveri siellä. Pidetään ainavaan huolta toisistamme.

 terveisin Jada

Talttahampaat tippui isot torahampaat tuli

Tiedättekö ihmiset kuinka raastavaa on kasvaa ja kehittyä ja tajuta olevansa hipomassa aikuisikää. Ja kuitenkin mieli on niinkuin lapsella ja melkein ymmärryskin. Merkkiaineitten aika on ohi ja me ei siskon kanssa tapeltu juuri lainkaan. Minulle ei tullut yhtään haavaa ja sisko on pessyt minun korvat joka ilta. Se on niin kiltti. Ja niin tyyni ja rauhallinen. Se on kait jo löytänyt oman sisäisen rinsessansa ja on tasapainoissa sen kanssa. Minä taas olen ajatellut tai luullut koko pienen ikäni, että olen maailman kaunein ja paras rinsessa jota kukaan ei oikeastaan voi vastustaa. Nyt sitten huomaan että maailma on rinsessoita pullollaan ja minä olen yksi muitten joukossa. Olen haaveillut ja suunnitellut elämänpolkua pari askelta eteenpäin ja tälläkertaa huomaan että kaikkein kauneinta laulua myöten suunnilleen kaikki menee uuteen harkintaan ja arviointiin. Joskus on vaan niin, että pitää vaan lakata miettimästä ja tekemästä suunnitelmia niin ei harmita kun ne menevät harakoille. Kuulostan varmaan aika apealta, mutta laitan kaiken siihen piikkiin mistä merkkiaineet ja aikuisuuteen kasvaminen tulevat. 

Minun kaikkein rakkain Awa-sisko hymyilee

Mietin usein sitä lapsuusaikaa

Silloin kaikki uusi oli niinkuin jännää taikaa.

Talttahampaat tippui isot torahampaat tuli.

Vauvapyöreydestä iso osa silloin suli.

Silloin luulin koko maailma on minun omaa

rakentelin siitä innoissani kaunista ja somaa.

Kesän jälkeen tulee syksy harmain

sekin valkeni niin ihanliian varhain.

Mistä valo sinne pimeen viereen loistaa.

Siihen minun sisko Awa aina jaksaa toistaa:

" Olet minun valo rakas sisko pieni.

Kanssas kuljen varmaan koko tieni.

Suunnitelmat muuttuu aika kulkee.

Meidät hyvä rakkaus syliin sulkee.

Olkoon vaikka säkki katulampun päällä,

kirkas rakas valo olet ihan joka säällä."

 Ihmisystävä jos kasvat harmaan murheenalla.

Ilonmurut juoksee jossain kaukomaailmalla. 

Ole sinä ilo, murhemöröt kauas häädä.

anna käsi, salli toisen siihen paikkaan jäädä.

 

Tässä me ollaa rakkaasti siskon kanssa

 terveisin Jada

Yhdessä samalla kartalla.

 

Olen tässä Koilamummin mökkirannassa häkkieläimenä

Toisenapäivänä kuulin kun joku kysyi että oletko kartalla? En ymmärtänyt alkuunkaan mitä mahtoi olla kummallisen kysymyksen takana. Meillä on kotona Hartolan kartta josta mama ennenvanhaan katsoi kun lähti keikka-asioille. Sitten meillä on myöskin Afrikantähtikartta jolla pelataan lautapeliä ja salapoliisipelikartta myös. Kännykkää voi viritellä myös karttahommia ettei eksy vääriin paikkoihin. Mama kyllä eksyy vaikka sillä on puhuva kartta, mutta sitten kuitenkin löytää perille.Voisin sanoa että olen kyllä joskus ollut ihan oikeasti Afrikantähtikartalla mutta olen joutunut poistumaan siitä kun toiset pelas. 

Ymmärrän kuitenkin koska olen jo melkein kolmevuotta, että tässä kartta-asiassa oli kyseessä elämää suuremmat jutut ja tietysti kysyin siskolta, koska se vaan on niin viisas. Se yritti selittää päivällä kun oltiin kahdestaan kotona, että kartalla olo tarkoittaa sitä että tietää missäkohdalla on suunnilleen menossa omassa turkinsisäisessä elämässä ja ulkoisessakin. Tai jos on kysymys vaikka ruokasäkin sijainnista tai muitten herkkujen niin pitää muistaa niitten koortinaatit että löytää ne vaikkei olisi kohteessa juuri silloin. 

Omassa elämässä en oikein tiedä missä kohtaa karttaa olen tälläkertaa. Minulla on merkillinen olo kun alan kasvamaan aikuiskoilaksi vaikka olen ihan pieni koila vielä. Merkkiaineita on putsattava jatkuvasti ja pinna ihan pienesti kilahtaa välillä siskolle. Oikeestaan kyllä vaan vähän juttelen isommasti. Sisko on varmaan sijoittunut kartastoon niin hyvin että se vaan jakssaa kuunnella minun kilahteluja ja vaan murahtaa varmanhellästi aikaajoin.

Siskon kanssa ollaan lähestulkoon kartalla

Välillä tunnen, että olen eksynyt tuntemusten viidakkoseudulle. Siinä seison enkä tiedä tuleeko puskan takaa leijona, paitsi asuuko ne edes viidakossa, vai sisilisko. Mama kertoi minulle että pikkukoilan sydämessä on se kompassi jolla voi ottaa suuntaa kun maasto on aikalailla vierasta ja pimeä uhkaa tulla ennenkuin ehtii löytää turvapaikan. Minulla on lempeä sydän vaikka osaankin murista. Sen kompassi on usein johdatellut vuosikausien aikana joita olen saanut elää ja siskollakin on samalainen kompassi. Tiedän myös sen että Maman sydämessä oli silloin kompassinneula minun suuntaan, kun meitä siskojen ja velipoikien kanssa jaettiin uusiin kotiin. Sen sydän heti tiesi, että olen juuri kaikkein oikein. Me oltiin yhdessä samalla kartalla. 

Olen jo senikäinen, että toivoisin kompassin ja kartan kertovan myös suunnan missä puskan tai kulman takaa tassuttelee vastaan se kaikkeinrakkain poikaystäväkoila. Sisko vieläkin vaan miettii Robinia ja sen kompassi ei millään osaa muuttaa neulansuuntaa uusille ilmansuunnille. Silloinkun oppii tuntemaan itseään pikkuhiljaa turkinsisäisesti tai nahkansisäisesti on ainavaan enemmän kartalla. Ymmärtää että erilaiset mäet ja mutkat ja puskat kuuluvat elämiseen. Toisilla on paljon metsätaipaleita ja toiset seilaavat veden päällä. Sekään ei ole helppoa koska pinnanalla voi olla haikaloja tai mustekaloja tai sukellusveneitä. Ja onneksi on ne tutut aamupissipaikat johon ei tartte kompassia.

Synkkä aarniometsä jonne voi vaikka kadottaa puhelimen ja sitten löytää sen.

Tai valtava vesi jossa ui pelottavia sorsaeläimiä

Oletko kuitenkin miettinyt sitä, että jos aina kulkee kartan reitillä eikä eksy siltä milloinkaan, voikin menettää paljon suuria asioita, seikkailuita, herkkupaloja ja ikimuistoisia oppimisenpaikkoja. Joskus reitiltä eksyessään voi vaikka vahingossa törmätä siihen toiseen eksyneeseen. Ja yhdessä voi vaikka sitten taas löytää metsäpolulle uudelleen.

Se on rakentanut meistä hiljaa onnellisia.

 Nyt on lokakuu ja Muumilaaksossa on ikkunavalot näyttämässä tietä satunnaiselle ohikulkijalle joka on ehkä eksynyt. Vaikka Mörkö kurkkiikin ikkunasta Haisulin ja Pikku Myyn kanssa, ei tartte pelätä. Ne on hyviksiä ja vartioi koko Huvikummun asukkaitten rauhaa. Vaikka meillä kyllä täällä sisätiloissa on niin että jos vähänkin risahtaa niin Awa-sisko singahtaa liikkeelle ja tarkistaa että kaikki on kotona hyvin, turvallista ja kunnossa. Minä yleensä kaivaudun vaan syvemmälle peiton alle ja olen varma että sisko hoitaa homman. Sillä on isommat hampaatkin. On niin hyvä kun joku pitää huolta.

Tuonne pimeään syysiltaan on laitettava myös heijastinliivit päälle. Jos ei niin tee voi joutua yliajetuksi kun on näkymätön koila. Joskus mietin myös sitä, että päivälläkin vois laittaa jonkinlaiset vilkkuliivit että tulis huomatuksi. Oletko koskaan ajatellut että olet ollut melkein näkymätön vaikka liikut kaikkien näkyvien lihaksiesi kanssa toisten joukossa. Se tarkoittaa sitä, että jostakin syystä olet toisille kuin ilmaa ja näkymätön. Muista silloin, että ne eivät ymmärrä, että olet sisältä timantteja ja kultaa ja menettävät suuren aarteen tyhmyyksissään. Älä luovuta, vaan tassuttele kaikkine takkukarvoinesi tai vaikka ilman karvoja uljaasti eteenpäin. Joskus vaan ulkokuoresta ei voi nähdä sitä mitä toinen on joutunut elämässään kokeilemaan. Niinkuin esimerkiksi minä ksylitolinameja ja pienenä kevätkohtauksen, hirveitä uudenvuoden paukkupommeja. Awa-sisko ei koskaan voi saada pieniä koilavauvoja ja se kantaa sitä sen suuressa hyvässä sydämessä murheena ikiajat. Silti se rakastaa elämää ja kaikkia ja me yhdessä ollaan voimakkaita. Se on rakentanut meistä hiljaa onnellisia. 

Oltiin tänään aikapitkällä lenkillä ja huomasin, että läjäpäin lehtiä oli kulkeutunut maahan. Ihan haaskausta ajattelin. Mutta sitten minun pienessä päässäni alkoi tulla runo ja tässä se on. Luulen että se jotenkin liittyy siihen että on aaltokasvoistenvanhuksien viikko. Minusta on aina semmonen viikko. Rakastan niitä jotka ymmärtää enemmän kuin arvataankaan ja tietää vaikka ei sanotakkaan. Muutakin kuin sen että pikkukoila rakastaa siivumakkaraa ja erilaisia jääkaapin herkkuja.

Pienestä se onnikoitti

syksynlehti laulun soitti.

leijaillessaan maahan asti

hymyili se kamalasti.

 Kaikki luulee loppu tuli

ennen kunees lumi suli.

Lehden elämällä aika

siinä juuri on se taika.

Pienen alun silmu peittää 

lehti puhkee voltin heittää.

Tuulet kestää, myrskysäätkin.

Joskus rakeet kylmät jäätkin.

Taivas värjää, tekee ruskan.

Unohtaen menneen tuskan

Syksymekossaan jo ehti

maahan leijaili se lehti.

Olen täällä uutta kannan 

voiman tulevalle  annan.

Elin elämän ja kaiken annoin

parhaani sun etees kannoin.

Oksan pieni silmu kiittää

mennyt hyvä uuden kasvuvoimaks riittää. 

Semmonen runo sieltä tulla tupsahti. Nyt tämä pikkukoila menee untenmaille siskon viereen. Paitsi ekaks sisko pesee mun korvat ja se on kammottavan ihanaa. Olkaa kilttejä toisillenne. Suukko.  

                                            Jada

Jos oksentaisin tuomarsedän syliin

Syksy sai kai meistä selkävoiton

unen jälkeen tunsin mahassani aamunkoiton.

Iltapuuro muuttui liemikakaksi tän kerran

jaksoi odotella tuloansa vaan himpun verran.

Siskon maha möyri kaksi päivää

nyt jo näkyy putken päässä kakanlopun häivää.

Viilit kävi hampaan takana vaan hetken aikaa,

herkkulammikossa oli musta jotain kummaa taikaa.

Muistuu mieleen ksylitolikarkinryöstöretki.

Nyt ei ole lähestulkoon yhtä paha hetki.

Lenkkipolun jokut pienet herkkumurut

tai se torstaipäivän luu toi vatsanpurut. 

Mahavaivan kanssa ei voi missikisaan mennä

sieltä keskenkaiken ei vaan puskanjuureen ennä.

Tai jos oksentaisin tuomarsedän syliin

toimittais se varmaan minut lähiseudun kyliin.

Täällä istun sylissä ja toivun varmaan pian.

Maman pyykkikone pesee kyllä kaiken lian.

Matot rullattunaa seinän luokse asti,

siivoushomma sujuu silloin mukavasti.

Reissusuunnitelma kotipäiväks vaihtui,

pian harmiolo jokaiselta haihtui.

Tärkeää on taaskin ihan terveeks tulla

nyt kai lähestulkoon parempi on olo mulla.

Mikä tärkeintä on elämässä?

Omat rakkaat ihan vierelläni tässä. 

Suukkoruusukkeita saadaan, voittajina noustaan tästä. 

Olen onnellinen pikkukoila sylinlämpimästä.

Jokasyksy minulle tulee samat ikävät

  

Tässä me istutaan rakosellaan olevan ikkunan lähellä ja nuuskitaan viilentynyttä ilmaa. On ihan pimeetä ja säästelijäisyyssyistä katulamputkaan ei vielä anna valoja. Kesällä nenään tulvi kaikenlaisten kasviksien kuten ruusun tuoksua ja jasmikkeen mutta nyt tuntuu enemmänkin olevan ilmassa niitten jäännösten hajuja. Ei ole enää ruusunkukkia eikä sireeneitä eikä maman unikoita ja kehäkukkia. On vaan pari perunanvartta ja muutamia papukasveja. Ja niistä ei lähde kesän tuoksua. Viimeaikoina vesi on tulvinut taivaasta maanpäälle. Kastellut kaikki paikat kutenesimerkiksi nurmikon joka on liian pitkä kun sitä ei ole leikattu kun on satanut ja leikkuri reistailee. Ja me ollaan yritetty auttaa siskon kanssa syömällä heiniä mutta se ei kuulema oikein sovi kun sitten oksentaa. 

Papunen

Omena

Olen elänyt monenmonta, no ainakin kaksi syksyntuloaikaa ja jokakerta paitsi silloin ensimmäisellä kun en tiennyt mitä on tulossa, se on järkyttänyt minun herkän puoleni ihan totaalismaisesti. Pimeys hyökkää päälle ihan niinkun Muumilaakson kummitus ja vesi kastelee turkin kokaisen sopukan. Siskolla samat mietteet. Viileys ja lopulta kylmä laittaa hennot basukintut tärisemään ja puetaan päälle villapaitaa ja muuta lämmikettä ja toiset koilat hymyilee kun niillä on itsessään turkit. 

Minulla on ikävä kesää. Lämpimiä iltoja ja kävelylenkkejä kukkientuoksujen keskellä. Minulla on kanssa ikävä auringovaloa ja lämpöä, sitä kun se lämmittää turkin oikein kuumaksi ja vaan saa lekotella siinä, ihanniinkuin Kongon serkut tekee. Minulla on ikävä sitä, kun ollaan kotona kaikki eikä kukaan mene aamulla työmaalle vaan saadaan lekotella pitkään ja mennä aamupissille lämpimälle nurmikolle. Ja joskus en oikein tiedä ikävälle edes nimeä kun se tulee. Jokasyksy minulle tulee samat ikävät.

Suuri lämmin ja me siskon kanssa

Taidan kuitenkin jo tietää senkin että kohta laitetaan valoja ulos ja mennään kohti ihanaa tonttujen ja enkeleitten aikaa. Tässä kohdassa minulta pääsi pitkä huokaus, rakastan niin kovasti tuota aikaa jonka nimeä ei voi vielä sanoa. Nyt tuntuu taas paremmalta. En aijo jäädä surkeilemaan tänne pimeään ja märkään vaan aijon ehdottaa mamalle, että laitetaan keittiönuuniin valakeat ja villasukat jalkaan ja kynttilänvaloa. Yleensä kyllä ne ekat tulet on ollu aikamoinen esitys kun savut kiemurtelee hellanlevyjen välistä ja palovarotin kiljuu ja sitten tuuletetaan. Aina sama juttu. Joku ei vissiin koskaan opi lämmityshommia. Kuitenkin jo toisella kerralla tulee lämmintäkin. Ja ehkä saadaan valkoista lunta ja kaivetaan kinokseen polku joka johtaa Koilamummin luokse.

Nyt minun ikävä jo vähän helpotti ja taidan kaivautua siskon ja maman viereen yläkerran vinonkaton alle lämpimän peiton alle. Kiitän hiljaa kesästä ja tästä syksystäkin. kaikista rakkaista. Sinustakin.                 Unisin terveisin Jada

Minä ja Mama ja Awa-sisko ja Pelle-kaveri

Kesäruusu

Punaturkkinen Kettutyttö jolla on mantelisilmät

Täällä Huvikummussa on ollut pitkä kuuma kesä. Niitä alkuvaiheen vesisateita ei enää kukaan muista ja sitä kun meinas palella. Nyt alkaa kuulostaa vähän siltä, että vaikka vieläkin turkkiin paistaa lämmin suuri valo taivaalta, niin ollaan menossa kohti viileämpiä aikoja koska yöllä ulkona on niin sysypimeää että pelottaa. Olen jo oppinut sen, että niin siinä käy. Ollaan eletty vähän niinkuin serkut Kongossa, lämmintä ja lämmintä ja kuumaa. Meille on tarjottu mahdollisuutta vilvottautua vedessä, mutta olen aika epäkohteliaasi kieltäytynyt moisesta tarjouksesta. Kun ollaan menty lenkkiasioille, on kieli usein tullut roikkumaan ulos suusta kun on tullut niin hiki. Kesäkausi on kuitenkin kaikkein paras. Lämpö on Kettutytön paras ystävä. Talviajasta en nyt sano mitään, se tulee sitten joskus ja siitä lisää tuonnempana. 

Minä huilaan pitsipeitolla

Awa-sisko ja sen poikaystävätyyny

Kesäaikaan on kuulunut koko porukan lomailua ja ystäväkoilien tapaamista ja parit missikisat. Kuitenkin se on pääsääntöisesti ollut nukkumista, ruokaa ja kakkaasioita. Ja tietenkin me tykätään siskon kanssa olla häkkieläiminä ja reissata Sitikaniautolla. Kesän jälkeen mama meni uuteen työpaikkaan. Nyt se ei enää mene viikonloppuna töihin paitsi joskus keikalle ja illalla meidän ei ollenkaan tartte olla yksin kun iltavuoroja ei ole. Näyttäis siltä että se mama tykkää olla siinä uudessa työmaassa, senverran ilonen se on ollut työpäivän jälkeen kun ollaan tavattu. 

Tässä on aika kesäisiä kuvia meistä siskon kanssa. Vesi on ihan lähellä mutta me ei menty uimaan kuitenkaan koska se on märkää. Ja toisessa kuvassa me ollaan MatkaKettuja aina valmiita lähtemään reissulle.

No olen minä taas ajatellutkin vaikka on kuuma. Katseltiin juuri videokuvia suuresta maailmankoilakisasta ja siellä oli niin monta kaunista koilaa. Eri merkkisiä ja toisilla ei edes ollut karvaa. Ne juoksi kauniisti ja sulavasti ja totteli kun niitten ihmiskaverilla oli nami toisessa kädessä. Sillon kun on kilpailu, niin aina vaan oikeesti yksi voi sen kisan voittaa. Ja jonkun pitää sanella se järjestys. Minusta olisi aika vaikea sanoa kuka on kaikista kaunein, se pörröturkkinen karhukoila vai shiibakoila vai basenji tai mikävaan. Siinä kisassa valittiin loppumittelöön joku ja lopulta sitten niistä kaikista valitaan koko suuren areenan kaunein. Se saa kunniaa ja mainetta ja ruusukkeen ja pokaalin ja toivottavasti paljon raksuherkkuja. Silläkohtaa olisi oikein hyvä jos kaikki muut osaisivat olla iloisia sen yhden kanssa. 

Kuitenkin on semmonen asia, että kaikki me ollaan kauniita. Vaikka kaikki kulmat ja hännän kippura-aste ei olisikaan säädetyn rajoissa niin meissä jokaisessa asuu kauneus. Joskus se majailee aika rumienkin raamien sisällä. Se pitää vaan alkaa näkemään sieltä. Kun minä katselen peilistä omaa kuvaani näen punaturkkisen Kettutytön jolla on mantelisilmät. Haluan oppia uskomaan myös sen mitä ei peili kerro. Minulle on sanottu, että olen kaunis luonne ja rakastan koko maailmaa. Avoin sydän joka käy innolla kohti uusia haasteita ja niin pian on lohduttamassa murhemielistä. Haluan olla kiitollinen siitä että kauniissa mantelisilmissäni asuu rakkaus ja lempeys. Se on kauneinta minussa. Mikähän sinussa on kaikkein kauneinta? Mietihän sitä ja anna sen asian senkun vaan kauniisti loistaa. Se saa toisetkin ilomieliseksi se voi lohduttaa ja se rakentaa hyvän paikan meille kaikille olla ja elää.

                                                     toivoo Jada

Perheen salaisuus

Tämän kaiken reissaamisen ja häkkieläinajan ja missiseisontojen välituolla olen alkanut miettimään omia juuriani. Niin justiin ihan juuria. Mistä minä olen tullut ja miksi minusta on tullut juuri tämänmuotoinen ja missä minun perhe oikeastaan on? Suuria kysymyksiä ja luulen, että olen ehkä löytänyt vastauksiakin itsenäisen mietinnän avulla. En ole voinut kysyä siskolta kun sillä on eri juuret vaikka se onkin sisko. liian monimutkaista mutta totta.

 

Minä vauvakoilana

Synnyin sinne Nova-äidin lapseksi. Minulla on samanaikais-siskoja ja velipoikia minun lisäks viisi. Kaikkein eniten tunnen Jamil-veikkaa ja se on niin rakas. Ja sekin on niin totta, että omaa isi-Jaroa en ole milloinkaan nähnyt paitsi peilistä, koska näytän kuulemma isiltä. Minun äidillä on mustavalkoinen turkki päällä. Sitten kuitenkin siellä kodissa oli Winnie-täti joka antoi meille maitoa kun Nova-äitiä ei huvittanu. Se oli minun lapsuusajan koti, josta muutin tänne Huvikumpuun otto-perheeseen. Siskokin tuli tänne omia teitään ja nyt me ollaan sitten perhe, minä Jada, Awa-sisko ja mama. Mama kertoi, että ennenkuin Nova-äiti tai jaro-isi oli syntyneetkään, oli mamalla pikkulapsiperhe, minun ihmisvelit ja -sisko. Ne on lentäneet eripuolille ja välillä nähdään ja ne kuuluvat muut ajat etänä meidän perheeseen.

Kyllä se on vaan niin, että tilanteet muuttuu ja perhekkin voi olla monenlaisen muotoinen. Yksilöihminenkin voi olla naimisissa sen työn kanssa esimerkiksi ja siinä on sitten heti perhe. Meidän kaikki herneet syöneet supitkin pitävät tiukasti yhtä ja niillä on aikamoinen perhe. Tien yli aikasemmin mennyt sorsaperhe marssi toistensa jalanjäljissä vaikka vaaraa uhmaten. Toisilla perheillä on pikkulapsia ja murkkulapsia ja teinilapsia tai ei lainkaan lapsia niinkuin Awa-siskolla. Tämä alkaa mennä nyt aikalailla sekavaksi ja yritän pienen koilan kaikella ymmärryksellä saada kaikesta ajattelusta kiinni punaisen langan joka kirkastaisi ajatuksen perheestä.

Tässä me pidetään toisistamme huolta

Luulen ja melkein ymmärrän, että perhekuntalaiset pitävät huolta toisistaan. Mama kertoi että vuosikausia sitten pienempi ihmisveli ja mama oli menossa ulkosaunaan toisessa kodissa ja veli kompastu maahan sen saunatakin nauhoihin. Mama autto sen ylös ja puhalsi haavaan ja matka jatkui. Sitten ne meni lauteille ja ihnisveli joka oli varmaan vasta kolme vuotta, sano mamalle: Minä lakastan sinua. Siinä on varmaan se salaisuus. Sillon kun toinen kaatuu niin toinen auttaa ja puhaltaa ja rakastaa niin että se heikompikin pärjää ja mennään yhtämatkaa. Saunatakin nauhat olis kyllä syytä solmia hyvin. Minusta tuntuu, että meidän perheeseen sopisi oikein hyvänlaisesti pieni baseji-vauva-tyttö. Olen siitä varovasti maininnut yhteisissä keskusteluissa täällä kotona. Sisko on myöntyväinen asialle, mutta mama on sanonut, että tarvittaisiin toinen huoltaja, että selvittäisiin siitä pikkuvauva-ajasta kaikkine pissilammikoineen ja kommelluksineen. Siksi toivonkin, että se huoltaja alkaisi pikkusen nopsasti ilmaantumaan näköpiiriin, että voidaan saada uusi sisko.

Vielä kaikkein lopuksi ajattelin laittaa kaikki minun ihmisystävät haasteen paikalle. Me pikkukoilat kyllä uskalletaan näyttää kaikenlaiset tunteemme hampailla tai lipasulla, mutta ihmiset on niin kummia kun ne ei osaa aina. Ja kuitenkin olis aika onnellisnen asia jos sanottaisiin välillä toisillemme hyviä asioita. Jos sinulla vaikka olisi joku joka on kaikkein tärkein niin sanoisit sille että rakastat ihan niillä sanoilla. Tai jos on niin että et ihan niin paljon tykkää niin voisit käyttää jotakin laimeampaa versiota, vaikkapa olet minulle kovin tärkeä tai olet rakas tai ihan mitä vaan mikä saa toisen ihmisen silmät loistamaan ja suun hymyyn ja onnelliseksi. Näppäile vaikka tekstiviesti tai toimita se perille sättihommilla jos et satu juuri olemaan ihan vieressä. Silloin voi mainiosti kuiskata vaikka korvaan.  Me tehtiin niin tänään kun käytiin ei Koilamummin vaan toisen mummin luona silmätippojen tiputusreissulla ja sen silmät loisti onnellisina senkin jälkeen kun tippakiilto oli poistunut. Ottaisitko haasteen vastaan?

Muistathan sen

On ollut oikein lämmin ja auringonpaisteinen päivä. Ilmanalassa ei suuremmasti ole valittamista. Ei olla tapeltu siskon kanssa tänään eikä moninakaan päivinä viimeaikoina paitsi kerran. Mama on ollut kotona vaikka sen pitäis olla töissä mutta sen käsi on sairas. Muut kohdat sillä toimii ja me ollaan siskon kanssa ilosia kun se on meidän kanssa kokopäivän, vaikka asiat tuleekin tehdyksi vasemmalla kädellä.

Tänään me saatiin aika ihania vieraita. Kun ovi aukeni ja me siskon kanssa tajuttiin, että siellä on meidän hyvät ystävät niin alettiin ulvomaan ja tepastamaan ja jodlaamaan ja hännät heilu. Se oli niin hyvä yllätyshyökkäys ettei kukaan usko. Rauhotuttiin sitten ehkä hetken päästä ja kaksi niistä vieraista lähti pihalle ajamaan heinänleikkuukoneilla koska heinät oli pitkiä pihassa ja ne oli niin kilttejä ja mamalla oli käsi kipeä. Se oli tosi rankka homma kun on melkein Kongon helle. Mutta ne vaan jatko ja jatko ja lopulta neinät oli poikki odottamassa sitä että voidaan ottaa niistä haukkapalaa lenkkihommien välillä. Sitten ne kaikki rakkaat tuli sisätiloihin ruokailemaan koska pihalla oli paarmaeläimiä ja itikkahirviöitä ja me saatiin siskon kanssa luut. Minun oli pakko silläkohtaa ottaa nokkaunet koska väsytti ja sisko jäi päivystämään tilannetta. Se on niin reipas ja tunnollinen isosisko. 

Awa-sisko nukahti kun sen vartiovuoro loppui

Sitten niitten ystävien piti lähteä niitten koteihin hoitamaan niitten omia koilia. Se oli juurikin oikein koska ketään ei saa jättää heitteille liian pitkikski ajanjaksoiksi ettei tule ikävä ja nälkä. Tänään kuului soittimesta laulu jossa sanottiin....elämän nälkä istuu olkapäällä. En oikein ymmärrä kenen nälkä istuu siellä, minulla se tuntuu mahassa ja se on ihan oikean raksuruuan tai luun tai herkun nälkä. Ihmisten laulut on joskus ihan kummallisia. Muutamien nukuttavien öitten jälkeen minun olisi taas kerättävä kaikki rohkeus ja itsetunnot ja marssittava missikisojen catwlkilla. En ymmärrä aina tuota mamaa kun se ostaa tiketit niihin kisoihin nettikoneella eikä kysy minulta ollenkaan mitä haluaisin. Onneksi siellä samassa paikassa on poikakoilien missikisat kanssa ja Jamil-veikkakin on siellä ja minä tunnen oloni turvalliseksi. Ja myöskin siksi minua ei pelota kuin vähän koska Koilakuiskaaja lähtee sinne pelottavimpaan kehäpaikkaan minun kanssa. Olen siitä kovin iloinen.

Kaikkien näitten hyvien ja kauniitten asioittan vieressä kulkee murheellisia tapahtumia. Joku laittoi ison panoksen tehopyssyyn ja niin monta ihmistä kuoli silmänräpäyksessä kun lentokone putosi kappaleina taivaalta. Ja tänään ihan tuossa lähipaikkeilla vähänmatkanpäässä ajoi kaksi autoa nokkien kanssa yhteen ja niitten kuljettajat ei enää heränny. Niistä tuli enkeleitä niin nopeasti että ehtiköhän ne ollenkaan sanoa hyviä sanoja niitten kaikkein rakkaimmille ennen murhetta. Ei koskaan voi tietää milloin tapahtuu se lähtemisen kohta ihmisellä tai koilalla. On vaan näin hyvänä ja onnellisenakin päivänä muistettava sanoa rakkausasioita niille joille kuuluu. Me sanottiin niitä tänään siskon kanssa meidän vieraille. Ja nyt kun unihiekkaa on jo silmät puolillaan sanon sinulle joka olet näin kauas jaksanut lukea, että olet minulle ja siskolle ja mamalle hyvin tärkeä ja rakas. Muistathan sen.

Tämä kaikkein kaunein ruusu on sinulle minun ystäväni

Sielunpuolenmustelmien tekemiseen ei yleensä käytetä hampaita

On pakko kertoa että me tapeltiin siskon kanssa. Meillä oli vähän pientä erimielisyyttä ja sitten meidän hampaat vaan osu toisiimme ja sitten alko rähinä. Mama irrotteli meitä toisistamme ja minä jouduin aidan taakse suuntana alakerta ja sisko jäi nuolemaan sen haavoja yäkertaan kissojen sviitin viereen. Minä nuoleskelin alakerrassa.Sitten rauhotusajan jälkeen me mentiin vielä extralenkille kylänraitille niin että ajatukset ja mieli tuulettuu kunnolla ja kiukku häviää. Se otti aika kovalle se kiukkumieli ja se kun satutin siskoa. Tärisin vielä aika pitkänaikaa koko tapahtuman jälkeen

Voi myöskin satuttaa niin ettei jää hampaanjälkiä näkyviin. Joskus joku voi tehdä sieluun mustelmia. Minullakin on yksi joka on vielä aika kipeä. Se tuli sillon missikisoissa kun en osannu olla kaikkein parhaimmassa missiseisonnassa niin yksi toinen koila kun osasi sanoi minulle basenjien kielellä että pysy pois täältä ruipelo. En sillon kertonut kenellekkään mutta nyt kerron ja toivon, että voin unohtaa ne sanat ja mustelma sielun sisällä alkaa paranemaan. Tavalliset mustelmat on värillisiä ja niistä huomaa kun ne on poisssa. Sielupuolen vammat on aika näkymättömiä ja niitten tekemiseen ei yleensä käytetä hampaita.

On ihan sama onko ihminen tai pikkukoila sillon kun satutetaan sieluun tai nahkaan niin se sattuu. Siksi vaan halusin vielä ennen nukkumaanmenoa nopeesti kertoa, että pyysin siskolta anteeksi ja lipasin sen haavaa jonka tein. Niin ei jää olemaan sisäisiä vammoja sielunpohjalle. Ulkopuoliset haavat paranee kun niihin laittaa pepanteenia. Oliskohan ollenkaan mahdollista että voitais kaikki yrittää olla tekemättä niitä vammoja minnekkään. Ja jos on rähinäpäissään tullu sanottua basenjin tai vaikka ihmisenkielellä pahoja asioita toiselle niin vois pyytää anteeks ja tarvittaessa vaikka jättää tutulle lenkkireitille pissanmuotoisen tekstiviestin tai ihminen vois vaikka laittaa kännykällä sydämiä tulemaan lisäksi. Ja lopuksi vois vaikka halata. 

 

    Hyvää yötä t. Jada

Jada ja ruskeasilmäinen Samuel

Olin jo unohtanut miltä tuntuu tassutella kylänraitilla ja miltä tuntuu, kun ilmoilla ei ole muuta meteliä kuin viivi-linnun huutelu ja taivaanvuohen määkinät. Tultiin tänne meidän punaselle torpalle toisena päivänä ja se oli nuuskimalla selvä. Tuttu paikka ja lepo. Täällä voi myös levätä, koska some ei ole ulottanut lonkeroitaan suuremmin kulkureittien varsille. Haisteltavana ei ole kaikenlaisia kiukkupissoja ja jätöksiä. Täällä ei paljon koilia kuleksi. Sekin naapurin iso, tosi iso jättiläiskoila on mennyt sijaiskotiin kun poliisi tykkäs että humalassa ei voi kasvattaa koilaa ja pitää siitä huolta. Sen isäntä kun on ammatiltaan kännikala, niin mama sanoi. Aina se ryyppää ja ajaa raktorilla sillonkin raitilla.

Ollaan kävelty aika pitkiä lenkkejä kauniissa aurinkoilmassa. Jotkut sanoo, että vaan sataa. Ei meillä kyllä sada vaan aurinko on nytkin taivaalla valkosten pilvihattaroitten kanssa. Pohjoistuuli eilen vähän viilensi ilmanalaa mutta meillä oli ihan hyvä mieli ja lämmintä, koska laitettiin tuli takkauuniin ja sieltä tuli myöskin makkaran hajua. Meille ei tarjoiltu. Saunakin lämpesi mustalla savulla ja sieltä kuului sihinää kun mama heitti vettä kuumien kivikasojen päälle. Muistan kun pienenä kävin myös saunassa ja siellä joutu vesivyöryjen alle kun piti myös lämmittelyn lisäksi peseytyä. Annan mieluummin siskon pestä esimerkiksi minun korvat koska se ei käytä märkää vettä siinä toimituksessa. 

Ollaan saatu loikkia niityllä ja metsäretkelläkin käytiin yksi yö sitten. Siellä oli jännittäviä suurten villipetojen hajuja maastossa. Yöksi ollaan hiivitty maman kainaloon katselemaan hiipuvaa takkatulta ja nukuttu siihen. Paitsi ensimmäisenä yönä sisko oksensi kun oli syönyt niin paljon lehmille tarkoitettua heinää niityllä. Minä en syönyt kuin vähän ja oksensin ihan pienen oksennuksen.

Samuel jolla on niin ruskeat silmät

Tänään meille tuli vieraita. Tiedettiin että sieltä tulisi ihmisystävän lisäksi myös Samuel. Hän on aikuispoikabasenji ja Alman isi. Niin se vaan loikkasi sieltä auton häkistä suoraan minun pieneen sydämeen. Se on niin turvallinen ja rauhallinen ja sillä on ruskeissa silmissä oikein hellämielinen katse kun se tervehti minua.

Niityllä

Sitten me saatiin mennä niitylle ja kävelylle ja me myös vähä leikkipainittiin, ryöstin myös sujuvasti yhden ruokapalan Helena-tätin lautaselta, kun sen huomio oli kiintynyt muihin seikkoihin. Awa-sisko melkein kokoajan katteli sivusta.

Kermavaahdottimen huikaiseva aromi

Nyt kun se Samuel meni omaan kotiinsa ja minä jäin tänne isojen metsien keskelle korpimaisemaan, tuli ihan ikävä. Ja samalla olen vähän ajatuksissakin sekaisin kun Jorgehan vei minulta vasta tassut alta ja nyt Samuel hyppäsi minun sydämeen sisään autonhäkistä. Voiko niin ollakkaan. Sisko hymyili vieressä ja ei sanonut mitään. Taisi vaan ajatella Robinia. Mama silitti minua hellästi ja suputti korvaan, että vaikka jalat onkin menny alta ja joku on hypänny sydämeen, täytyy myös kuulua sydämessä ihan hellä tiukujen kilinä, sillon tietää että siinä se sitten on. Niine hyvineni minä nukahdin ja näin unta niistä Helena-tätin tuomista herkkuluista joita ei olla vielä saatu syötäväksi. Siskolla oli hymy huulilla ja kuulin ihan hiljaista tiukujen helinää.

Sillä reisulla rinsessa rakastui

Vaikka onkin jo aika myöhä ja iltaviili syöty ja pissilläkin käyty ja itikatkin tökki nahkaa niin minun on vaan pakko vähän kirjottaa kun on asiaakin ja lomaa vielä jäljellä. 

Käytiin tänään taas siellä maailman suurimmassa ja parhaimmassa juoksupihassa. Ajettiin Citikani-autolla perille asti ja kyllähän se tuntui hyvin kulkevan, kun mama törsäs kamalanpaljon eurorahoja sen huoltohommiin. Ilmakin oli hyvä ja ei hiostanu turkkia eikä hytisyttänykkään. Saatiin ihan rauhassa nukkua omassa häkkilokerossa koko matkan. En kyllä ehtinyt nähdä kun yhden kunnollisen herkkuruokaunen, kun oltiin jo perillä.

Laumalla juuri lähdössä liikkeelle

Me tavattiin siellä tuttuja ja rakkaita ihmisiä ja koilia. Ne oli ne samat poikabasut kun aina ennenkin. Ekaks pitää sanoa Jamil-veikka koska se vaan on minun ihan oma velipoika ja me leikittiin vinkueläimellä ja kisailtiin ja sain myös tutkia sen suuremmat hampaat. Jamil on kasvanut vahvaksi ja vantterakssi. Tunsin olevani ihan hento pikkusiskokoila siinä vieressä ja tuli turvallinen olo. 

Me aina halattaan velin kanssa kun ei olla nähty aikoihin

Ja sitten katsoin velin hampaat kun ne on kasvanu aika isoiks

Siskokin oli mukana, tietenkin, koska Näpsäajokoila ei ollut naapurissa niin se halus lähteä mukaan. Ja sitäpaitsi Awa-sisko ei ole voinut millään unohtaa sen Robin-poikaystävää, vaikka niitten vauvakoilahanke kariutuikin näkymättömiin tosiseikkoihin. Niillä oli ihan selvästi havaittavissa yhteistä säveltä ja ne kulkikin välillä kimpassa ja suputteli salaisia suunnitelmia toisilleen. Ei sitä niinvaan ihmisen käskystä lopu ikuinen rakkaus basujenkaan elämästä. 

Tässä on Awa ja Robin suputtamassa

Ja sitten siellä oli myös Jörge-pappa. Ja siinäkohtaa tulikin sitten ihan ylläyts. Enhän minä ole ollenkaan ajatellut että minä, joka olen kaikista siskoistani kaikkein pienin ja rääpälein, voisin tässä elämänvaiheessa astua samaan ansaan kuin Awa-sisko. Niin siinä vaan kävi. Kun Jörge käveli portista asvalttipihaa pitkin uusille laattavirityksille ja siitä nurmikolle, niin minulta meni tassut alta. En koskaan ollut osannut ajatella että rakastuisin kippurahäntääni myöten tuttuun ja turvalliseen Jörge-kaveriin. Mahassa oli vähän samanlainen olo kuin sillon kun on hotkinu mansikkakakkusiivun ja se on vähän liian iso pala sulatettavaksi ja haluaa heti ulos. Niin siinä vaan kuulkaa kävi ja piste. Täällä minä nyt olen ihan kamalan kaukana ja lähettelen vaan huokauksia sinne matkojen päähän.

Jörge taputtaa minua hellästi sen tassulla ja Jamil-veli tarkkailee tilannetta vieressä

Ei minulla muuta tälläkertaa. Ja nyt pohdiskelen vaan täällä unenrajamailla sitä, että onkohan Jörgenkin mahassa liian suuri mansikkakakkupala joka ei sula sitten millään.

                                                                              terveisin Jada