Yhdessä samalla kartalla.

 

Olen tässä Koilamummin mökkirannassa häkkieläimenä

Toisenapäivänä kuulin kun joku kysyi että oletko kartalla? En ymmärtänyt alkuunkaan mitä mahtoi olla kummallisen kysymyksen takana. Meillä on kotona Hartolan kartta josta mama ennenvanhaan katsoi kun lähti keikka-asioille. Sitten meillä on myöskin Afrikantähtikartta jolla pelataan lautapeliä ja salapoliisipelikartta myös. Kännykkää voi viritellä myös karttahommia ettei eksy vääriin paikkoihin. Mama kyllä eksyy vaikka sillä on puhuva kartta, mutta sitten kuitenkin löytää perille.Voisin sanoa että olen kyllä joskus ollut ihan oikeasti Afrikantähtikartalla mutta olen joutunut poistumaan siitä kun toiset pelas. 

Ymmärrän kuitenkin koska olen jo melkein kolmevuotta, että tässä kartta-asiassa oli kyseessä elämää suuremmat jutut ja tietysti kysyin siskolta, koska se vaan on niin viisas. Se yritti selittää päivällä kun oltiin kahdestaan kotona, että kartalla olo tarkoittaa sitä että tietää missäkohdalla on suunnilleen menossa omassa turkinsisäisessä elämässä ja ulkoisessakin. Tai jos on kysymys vaikka ruokasäkin sijainnista tai muitten herkkujen niin pitää muistaa niitten koortinaatit että löytää ne vaikkei olisi kohteessa juuri silloin. 

Omassa elämässä en oikein tiedä missä kohtaa karttaa olen tälläkertaa. Minulla on merkillinen olo kun alan kasvamaan aikuiskoilaksi vaikka olen ihan pieni koila vielä. Merkkiaineita on putsattava jatkuvasti ja pinna ihan pienesti kilahtaa välillä siskolle. Oikeestaan kyllä vaan vähän juttelen isommasti. Sisko on varmaan sijoittunut kartastoon niin hyvin että se vaan jakssaa kuunnella minun kilahteluja ja vaan murahtaa varmanhellästi aikaajoin.

Siskon kanssa ollaan lähestulkoon kartalla

Välillä tunnen, että olen eksynyt tuntemusten viidakkoseudulle. Siinä seison enkä tiedä tuleeko puskan takaa leijona, paitsi asuuko ne edes viidakossa, vai sisilisko. Mama kertoi minulle että pikkukoilan sydämessä on se kompassi jolla voi ottaa suuntaa kun maasto on aikalailla vierasta ja pimeä uhkaa tulla ennenkuin ehtii löytää turvapaikan. Minulla on lempeä sydän vaikka osaankin murista. Sen kompassi on usein johdatellut vuosikausien aikana joita olen saanut elää ja siskollakin on samalainen kompassi. Tiedän myös sen että Maman sydämessä oli silloin kompassinneula minun suuntaan, kun meitä siskojen ja velipoikien kanssa jaettiin uusiin kotiin. Sen sydän heti tiesi, että olen juuri kaikkein oikein. Me oltiin yhdessä samalla kartalla. 

Olen jo senikäinen, että toivoisin kompassin ja kartan kertovan myös suunnan missä puskan tai kulman takaa tassuttelee vastaan se kaikkeinrakkain poikaystäväkoila. Sisko vieläkin vaan miettii Robinia ja sen kompassi ei millään osaa muuttaa neulansuuntaa uusille ilmansuunnille. Silloinkun oppii tuntemaan itseään pikkuhiljaa turkinsisäisesti tai nahkansisäisesti on ainavaan enemmän kartalla. Ymmärtää että erilaiset mäet ja mutkat ja puskat kuuluvat elämiseen. Toisilla on paljon metsätaipaleita ja toiset seilaavat veden päällä. Sekään ei ole helppoa koska pinnanalla voi olla haikaloja tai mustekaloja tai sukellusveneitä. Ja onneksi on ne tutut aamupissipaikat johon ei tartte kompassia.

Synkkä aarniometsä jonne voi vaikka kadottaa puhelimen ja sitten löytää sen.

Tai valtava vesi jossa ui pelottavia sorsaeläimiä

Oletko kuitenkin miettinyt sitä, että jos aina kulkee kartan reitillä eikä eksy siltä milloinkaan, voikin menettää paljon suuria asioita, seikkailuita, herkkupaloja ja ikimuistoisia oppimisenpaikkoja. Joskus reitiltä eksyessään voi vaikka vahingossa törmätä siihen toiseen eksyneeseen. Ja yhdessä voi vaikka sitten taas löytää metsäpolulle uudelleen.