Oltiin kaukana kotoa. Minä ja mama. Sisko jäi koilamummin ja Näpsä-ajokoiran kanssa huilaamaan ja silläaikaa niistä tuli tosi hyvät kaverit. Siis Awa-siskosta ja Näpsästä. Päiväunet ne nukku ihan vierekkäin. Aika hyvä juttu. Aamulla ihan kamalan aikasin menin häkkiin ja startattiin liikkeelle. En muista matkasta oikeestaan muuta kuin ne viimeisen tien hyytävän mutkaiset pätkät. Melkein rallitie. Mama kertoi myöhemmin, että matkalla oli myös tunneleita ja yhden toista päätä ei näkynyt kun ajo sisään toisesta päästä. Niin me oltiin menossa basenjikoirien kisoihin jossa valittiin erilaisia parhaita.
Minun häkki laitettiin seinän viereen toisten häkkien lähelle. Se oli lepopaikka jos halus huilata. Paikalle tuli monenlaisia koilia ja ne oli kuitenkin basenjeita. Me myös juteltiin joittenkin kanssa ja kuuntelin myös ohikulkiessa monenlaisia juttuja häkkien uumenista. Yksi tuli minun lähelle ja näytti hampaita ja murinoi. Kuitenkin sen häntä tervehti minua iloisesti. Ymmärsin sen sanovan ettäkato miten kauniit hampaat minulla on. Siinä oli vaan murina-aksentti. Jotkut halus vähän nuuskia ja vaihdettiin hiljaa muutama sana. Jotkut valitteli sitä, että ruoka-ajat ei oikein täsmää, jotkut kertoivat pitkistä häkkimatkoista kotikonnuilta. Jollekkin kisat olivat ties kuinkamonennet ja se kertoi, että aina ei voi voittaa. Ja olihan siellä myös semmosia juttuja joissakin häkeissä ettei viitti kertoa. Aina ei huvita ja sekin tuli kuulluksi. Monenlaista tarinaa, jota narujen päässä roikkuvat ihmiset eivät murinoitten ja muun metelin seasta ymmärtäneet lainkaan. Näin se vaan oli.
Sitten me tavattiin Koilakuiskaaja, joka tuli eri suunnasta kuin me. Minä ilahduin kovasti, koska tiesin että huolenhäivät loppuivat siinä kohtaa. Mentiin harjottelemaan missikävelyä ja seisontaa. Olen parempi siinä kävelyssä. Mieluusti istuisin mutta pitää vaan seistä. Opettelen sitä koko ajan mutta pylly aina haluaa istua. Sitten me jouduttiin oikeasti juoksemaan ympyrää ja kolmiota ja seisomaan ja se tuomari-mummi kokeili minun mahaa ja luita ja päätä ja hampaitakin. En purru, en edes suunnitellut. En edes murissut. kaiken loikkimisen jälkeen me saatiin punanen nauha joka tarkotti erinomaista. Kannoin sitä ylpeänä hihnassa. Sitten tuomari-mummi alkoi sanella pikakirjottaja-tytölle arvosteluja ja hän sanoi että olen bitch. Sillä kohtaa meinasin saada tunteen lämpiämään. Niin tuhmalla nimellä minua ei ole vielä koskaan sanottu. Myöhemmin mama rauhoitteli, että se tarkoittaa vaan tyttökoilaa, ei muuta eikä ole silläkohtaa paha nimi. No me kuunneltiin Koilakuiskaajan kanssa sen sanelua ja saatiin sitten oikein paperille kirjattuna kaikki mukaan. Koilakuiskaajan taskut oli muuten nameja täynnä ja sain niitä kun reippaasti osasin työskennellä.
Muutkin bitchit juoksivat sen temppuradan läpi ja sitten meistä loppukisaan päässeitä osoitettiin sormella. Minua ei osoitettu ja pääsin huilaamaan pelikentältä. Siinä kisassa oli paljon voittajia. Ne sai raksupusseja ja ruusukkeita ja pokaaleja ja kaikenlaisia muistomerkkejä. Minä sain punaisen nauhan hihnaan ja hyvän mielen.
Kotiintulon jälkeen olin ihan kamalan väsynyt, vaikka nukuin koko kotimatkan. Kisapaikalla luin ison määrän viestejä, kuuntelin monta tarinaa, opettelin rauhoittamaan mieleni suuressa metelissä ja ihan vähän itkin maman perään kun se meni muualle hetkeksi. Pienelle koilalle suuri kokemus.
Tällä kertaa sain punaisen nauhan. Se oli minun palkinto. Joku kilpakentillä matkaa tehnyt sanoi, että aina ei voi voittaa. Minäpä olen erimieltä sen kanssa. Voitto ei ole aina suurin raksupussi tai kiiltävin mitali. Joskus se on omien rajojen ylittäminen ja siitä selviäminen. Joskus se on toisen voitosta iloitseminen ja sillon voi jakaa sen voittajan kanssa vaikka näyteraksupussin namit puokkiin. Voittamista on myös se, että saa rakkaan vastaanoton, vaikka tulee catwalkilta vain nauha hihnassaan. Voitto on sekin kun kaiken jälkeen saa namin ja rapsutuksen niiltä hyviltä käsiltä joihin olen oppinut luottamaan.
Ethän sinäkään sure jos et tälläkertaa voittanut tavaroita tai mitaleja. Oli jonkun toisen vuoro. Huomenna se voit olla sinä tai vaikkapa minä. Elämä on yllätyksiä täynnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti