Ehkä vielä saan uuden vainun

Täällä minä taas huhuilen. Ihan unen rajamailla , mutta kuitenkin niin kamalasti tajuissani, että voin kertoa sinulle kuulumisia. Ulkona on ihan niin pimeää kuin peitonalla keskiyöllä. Katulamppu näyttää vähän valoa että osaa kulkea tiellä tai ajaa tai pyöräillä. Kun illalla käytiin pissilenkillä tuli kuonoon ihan tuttu haju ja se on talventulonennehaju. Niin, oikein luit. Ennen valkoisen kylmän lumiaineksen tippumista alkaa maasta tulla minun mielestä hyvä aromi. Ja sitten päästään myös lehtikasoihin riehumaan ja tietty merkkiaineita tulee ja pitää laittaa housut jalkaan paitsi minä söin omani viimevuonna. Nyt pitää henkästä.

Maman kukkaset menee veteliksi ja roikkuu ja omenanraatoja on puun alla liiankanssa eikä me haluta siskon kanssa syödä niitä paitsi pienenä minä söin. Nyt syön vain herkkuluita ja Koilamummin namiraksuja.

Minun asia ei ole oikeastaan kamalan pitkä tai edes pitkäveteinen. Huomasin tänään vaan kummallisen jutun. Ja se liittyy ihan ihmisiin joita tapaan jokapaikassa. Useimmat kulkevat vain ohi ja eivät jätä minkäänlaista merkkihajua tai edes tuoksua jälkeensä. Ne vain menevät ja samantien unohdan ohikulkijan kokonaan. 

Sitten on niitä maailman ihania, jotka aina kun tavataan tuoksuvat niin hyvälle ja joka kerta minun ja siskon hännät heiluu niinpaljon kuin pystyy ja tänään minä sanoin hau, vaikka basenjiit ei osaa haukkua. Olin niin onnellinen. Ja sitten sain paljon halirapsutuksia. Ja vietettiin ihan pieni hetki ja oltiin taas onnellisia. 

Sitten on niitä ihmisiä, jotka ovat olleet siinä ihan lähituntumassa, lenkkipolkujen varrella enkä ole ollenkaan huomannut tai haistanut. Ja sitten vaan yhtäkkiä juuri senkaltainen ihminen kulkeutuu niin lähelle meidän vakireittiä ettei uutta tuoksua voi olla tuntematta. Hämmennyin niin, että jäin katsomaan mantelisilmilläni ja jäin lähestulkoon sanattomaksi. Se tuoksu jäi nenääni asumaan ja ehkä vielä saan uuden vainun. Toivon niin.

Olen onnellinen pikkukoila ihan kainalossa ja ihan unessa. Jada