Villähteeltä Huvikumpuun

Jada ihan pienenä

                                                               

Heippa hei vaan kaikki ihmis-ystävät. Ajattelin alkaa kirjoittamaan ihku omaa pientä blogia ihan vaan siksi, että tietäisit mitä minulle kuuluu ja mitä kaikkea voi mahtua pienen koiralapsen arkiseen elämään. Luulen, että joudun välillä mainitsemaan kirjoituksissani myös rakkaat ihmiseni, ystäväni, leikkikaverit ja varmasti myös ihan tosiuuden kummitätini, jolta sain tänään vaaleanpunaisen vinkuvan lelueläimen. Meillä asuu minun lisäkseni myös kaksi kissa-eläintä....hmmmm heihin tutustuminen on vielä vaiheessaan, mutta aloitettu kyllä. 

Minun koko nimeni on Furahan Java Jauhar,joka tarkoittaa jalokiveä tai korua ja on swahilin kieltä. Semmonen nimi on niin pitkä, että saat sanoa minua Jadaksi. Synnyin Villähteellä joulukuussa 2011, se oli 2. päivä ja perjantai. Meitä oli yhteensä kuusi ja tuosta yläkuvasta näet minkälainen tirppana olen ollut aikoinaan. Isäni on kotoisin Saksasta ja äitini on Villähteellä Salomäen kotona asuva Nova. Olen siis saksalais-suomalainen, mutta puhun basenjinkieltä. Olen erinäköinen kuin villakoirat ja ajokoirat ja susihauvat ja siksi minun rotua sanotaan Basenjiksi. Tosin eräs äitini ystävä kysyi että olenko kenguru kun näytän ihan siltä? En tiedä mikä on kenguru ja uskon että en myöskään ole kenguru vaan ihan oikea kongolaisia rämerottia pyydystävä hurja metsästäjä.

Tiedän, että minua odotettiin hartaasti tänne kotiin. Kaikki kolme perheen ihmistä eivät tainneet muusta puhuakkaan kuin minusta. Ymmärtäähän sen, tulin ja muutin heidän pienen maailmansa kertaheitolla pissa-kakka-ruoka-rumbaksi jota jatkuu vuorokaudet ympäriinsä ja tietysti pois lasketaan yöt jolloin nukun ainakin melkein. Niin siitä tulikin mieleen, että toisena yönä heräsin omasta pikku pesästäni ja minulla oli ihan kamala pissahätä. Oli ihan pimeetä ja en vielä oikein tuntenut paikkoja. Sinä yönä perheen isompi aikuinen nukkuin minun kanssa samalla tasolla lattialla ihan vaan muutenvaan ja hiivin hiljaa sen tyynylle ja niskan päälle ja sitten se pissa tuli. Arvatkaa luuliko se ihminen että hikikö se siellä noin valuttaa. Ei se ollut ollenkaan vihanen, otti vaan märän lakanan pois niskan luota ja niin me jatkettiin taas unia.

Tässä kuvassa olen reippaana maman sylissä kahdeksanviikkoa vanhana

Niistä pikku-tirppa-ajoista olen kasvanut ja vahvistunut kovasti, koska syön oikein reippaasti kaiken mitä tarjotaan. Ja nyt, kun siskot ja veljet ovat omilla ruokakupeillaan, saan kaiken ihan itse. Syön liotettuja raksuja, raejuustoa, piimää, lihaherkkuja, maksamakkaraa ja erilaisia nameja esimerkiksi porkkanoita, vaikka en ole kuitenkaan pupu. Syöminen on niin kivaa, että nuuskin mielelläni lattianrakosetkin jos vaikka olisi vahingossa tippunut herkkupaloja ihmisiltä ja niiltä kissoilta. 

Minä ja Kalkkaros-kissa

Kissa-asioista vielä pitää sanoa jotakin, koska vaikka kuinka haluaisin tutustua niihin ja olla niitten kaveri, ei ne oikein ole samaa mieltä. Tuo kuvan Kalkkaros-kisu on aika utelias ja uskon, että se haluais olla minun kaveri mutta kun sitä pelottaa. Näytän kyllä aika pelottavalta metsästäjältä ja kun Kalkkaros on vaan vähän metsästänyt, etupäässä pikkulintuja, niin sitä pelottaa. Se toinen iso samanvärinen kuin minä-poikakissa jonka nimi on Pipsa, ei halua tulla alakertaan (niin ja minä en saa mennä yläkertaan) ja me ei olla oikein vielä tutustuttu. Sekin vissiin pelkää kun se ei syönyt eikä juonut eikä pissinytkään ensimmäisen päivän aikana. Mama vie niille ruuatkin yläkertaan ja puhuu jostakin stressistä. Kai se on sitä ruokaa niissä kupeissa, en tiedä.

Minun oma pesä, vaikka syli on kivempi oikeesti

Olen kyllä paljon leikkinyt, mutta usein alkaa väsyttämään kesken uuden

vinkupossunkin kanssa touhuamisen. Nytkin taidan ottaa pienet unet, että jaksan taas kohta syödä ja leikkiä. Elän koiranelämää ja minun mama on nyt juuri hauvalomalla ja niin me nautiskellaan yhdessä.