Täällä minä kurkin tyynypinon takaa
nukkumatti alkaa pikkuhiljaa unihiekkaa jakaa.
Viimepäivät ovat olleet vettä tulvaks saakka
Pilven päältä sillälailla putoo iso taakka.
Kuinkas pienen koilan huolet vesi voisi viedä
sisko vaik on aika iso ei vaan sitä tiedä.
Riittäisinkö niinkuin olen, ihan lapsi vielä ?
Sitä hiljaa kysyn, eikö kukaan tiedä.
Laitan oman pikkuneneän maman käden päälle
Eihän kukaan meistä mahda mitään tälle säälle.
Pikkukoilan nahan alla kysymysten vuori,
hyvin peittää jättiläisen kaunis ulkokuori.
Joskus tulee hampaan takaa joukko murinoita
tiedän etten niillä mitään palkintoa voita.
Silmät suljen pikkukoila, ison peiton alla
Olkoot kaikki myrskytuulet tuolla maailmalla.
Nukkua saan lämpimässä turvapaikka mulla,
kaikenlaiset pelotukset antaa niiden tulla.
Tärkeintä on maailmassa rakas lämmin syli,
joka kantaa aina varmaan pahan paikan yli.
Iso huokaus kaukaa asti
väsyttää jo kamalasti.
Uni saa nyt tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti