Silloin kun sain lapsikoilan tassuin vielä kuljeskella,
löysin rajapuskan takaa ystävän jonkmoista ei oo kellä.
Pensaan väliin oman polun laitoin
siinä sivussa kai jonkun oksan taitoin.
Aina ilomurinat sai ystäväni siellä
mikään ei vaan ollut meidän kahden tiellä.
Hyvä käsi turkkiani rapsutteli aina
ajattelin et koskaan ei kai huolet pikkukoilan mieltä paina.
Nyt on suuri suru pikkukoilan turkin alla
ystävä ei enää kulje siellä vasemmalla.
Polku pensaan taakse ruohon alle hukkuu
ystäväni aidan takaa ikuisesti nukkuu.
Hyvää matkaa ystäväni, toivon sydämestä saakka.
Enkeleitten maassa mielen päältä putoo kaikki taakka.
Rajaapuskan luokse kuljen vielä monta kertaa
ystäväni ikuisesti olit vailla vertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti