Humerusluun murtuma ja terapeuttikoilan uudet tehtävät

Oli kylmä ja tuiskuinen yö ja sitä seurasi aamu. Valkoinen puhdas kaunis lumi peitti kaikki raparoiskeet ja vaaranpaikat. Kaikki näytti niin kauniilta. Aamupissillä kyllä aavisteltiin, että totuus ei ollut ihan samanlainen kuin näkymä. Ja siitä sen päivän seikkilu sitten alkoikin. Meidän tassujen alla vähän luisutti ja Mamankin kuomakenkien alla oli huteraa, mutta se kuitenkin pysyi pystyssä. Toisin kävi meidän rakkaalle Koilamummille. Oltiin juuri parhaimmillaan nokosilla, kun puhelin soi. Linnunruokintareissulla oli käynyt haaveri ja ensiapujoukkoa tarvittiin sireenipensaan toisella puolella. No eihän siinä paljon muuta voitu kuin laittaa kipeä käsi silkkihuivikantoliinaan . Me käytiin pissillä, koska Mama aavisteli sairaalareissusta tulevan pidemmän kuin meidän pissikantama. Palattiin nukkumaan ja Mama kuljetti sen Sitikanilla mummin isoon sairaalaan suurkaupunkiin. Mummi ei pienistä narise, mutta nyt se vaan oli niin kipeä. Tästä eteenpäin on sitä tarinaa, kun Mama kertoi saavuttuaan takaisin kotiin Humerus-reissulta. Me ei päästy mukaan vaikka oltais haluttu auttaa mummia. Ja luulen, että oltais parannettu muutama potilas istumalla sylissä tai lipasemalla. Sairaalaan ei kuitenkaan oteta koilia paitsi koilasairaalaan. Tarinan seuraava osa menee näin:

Suuren sairaalan etuovi

Koilamummi ja Mama kulkivat ensiarvion läpi ja päätyivät punaista viivaa seuraten istumaan monenkirjavaan joukkoon. Käsiä oli paketissa ja päitä myös. Se kurjan petollisen kaunis lumikerros oli langettanut muitakin kuin Mummin. 

Kaksi paikkaa oli vapaana ja siihen ne sitten asettuivat. Mama kertoi, että selän takana kuului melkein Ainainkeriankeisnarinaa. Sillä ei ollut mikään paikka paketissa ja äänikin kulki kiitettävästi. Oli siellä paksulla turvotuksella olevia käsiä ja hoippuvia jalkavammaisia. Toisista ei päällepäin nähnyt saapumissyytä. Kaikkein terveimmät pitivät isointä ääntä. Meidän Mama kuulostelee samankaltisia ääntelyitä ja hiljaisuutta päivät pitkät sen asemapaikalla ja nyt, kun se oli valeasussa siellä odotushuoneessa oli hyvä oppia jotakin ja katsella asioita nököttävän päivystyskansan näkövinkkelistä. Siinä odotellessa syntyi myös kohtuullisen pitkä juttutuokio vieraan odottajan kanssa. Se oli kauhistunut ajatuksesta että pitää odottaa jopa muutama tunti . Ne Maman kanssa katselivat sitä kipeitten kirjavaa joukkoa ja samalla myös työtä tekeviä ja ystävällisiä hoitajia. Mama varovasti valotti seikkaa, että kaikki potilaat eivät olleet ihan näkyvissä, osa huilasi liukuovien takana ja takuuvarmasti oli kipeempiä kuin tuolipotilaat. Ja pitkää päivää tekevät hoitajat ja lääkärit tarvitsevat myös ruokaa ja vessareissut on ihan pakollisia paitsi silloin, kun on unohtanut juoda ja pissiä ei tule. Mama sanoi sille potilaalle, että katsotaampa tuota yhtä hoitajaa, joka kulkee usein ohi, miljoonatta askelta. Sen ystävällistä ja väsymätöntä hymyä. Joskin Mama tiesi, että sen hymynkin takana voi väsyttää tosi paljon. 

Koilamummi pääsi lääkärille ja kuvaushommiin ja sieltä löytyi rikkimennyt Humerusluu. Se on eri kuin Hammaspeikonluu ja herkkuluu. Mummi oli vähän onnekas, koska sitä luuta ei voi laittaa kipsin sisään, vaan hoidellaan superlooniroikkutukilaitoksessa. Mama meni mummin kanssa kuulemaan ohjeita, joita ystävällinen mieshoitaja ja lääkäri antoivat. Ja sitten olikin aika lähteä kotikylän suuntaan. Mummi ei voinut vilkuttaa kipeällä kädellä, mutta terveellä kädellä varmaankin ainakin halusi vilkutellen kiittää hyvästä ja osaavasta hoidosta. Myös niistä hymyistä. 

Awa-siskon kanssa tuumataan

Mama kertoi, että se reissu oli opettavainen. Kaikkein kipeimmät narisee vähiten. Tosikipeät eivät ole näkyvillä istumassa. Kun tulee päivystyspaikkaan istumaan, kannattaa ottaa oikea asenne mukaan. Jos on kymmenen tai kaksikymmentä edellä niin odottelua ei voi välttää. Voi vaikka jutella ja hoitaa siinä omaa ja toisen mielialaa odotellessa.

Nyt Koilamummi on kotona ja me päästiin aamulla herättyä katsomaan. Lipastiin ja heilutettiin meidän häntiä ja oltiin sitä mieltä, että lintujen ruokkiminen on erityisen vaarallista omassakin pihassa. Kipulääke oli auttanut ja unetkin tulleet. Poislähtiessä napsastiin muutama Mummin sangosta rapulle tippunut auringonkukansiemen aamupalaksi. Nyt me sitten jatketaan koilahoitoterpeutteina seuraavat kuusi viikkoa. Se on meidän hyvä tehtävä.