Kevään merkkejä sanoo minun kuono

Minulla on ollut oikein kiireistä viimeaikoina. Huomasin, että on jäänyt viimetalven postit lähes lukematta ja nyt sitä luettavaa onkin sitten ihan kamalasti niin että kuonon haistelujärjestelmä alkaa piipittää jo ihan punasella. Ja vastatakkin on posteihin pitäny ja huomaan että pissa ei taho riittää ja siksi vastaankin vain tositarkotuksella viesteihin. Sisko on vielä kovempi lukemaan maapostia ja sillä tuntuu olevan tosipaljon kavereita joitten kanssa se käy hajupostin vaihtoa. 

Tänään käytiin kaukana tutuilta poluilta ja vähän pelottikin koska siellä oli niin vieraita kirjelmiä että halusin kipitellä mieluusti tuttuihin maisemiin. Ja kun vielä yhden umpikujan kohdalla alkoi leijailla lumihiutaleita niin melkein halusin syliin loppumatkaksi. Sisko meni kuono maassa ja sitähän ei pysäytä mikään.

Minun ihana rakas voimakas Awa-sisko

Ollaan käyty myös häkkiajelulla Sitikka-autolla. Mentiin isoon katokseen parkkiin ja me jäätiin autoon kun mama lähti kauppa-asioille. Ja sillon minä pelkäsin koska sen kaupan ovella oli maailman suurin petokoila ja se hyppi ja muristi ja näytti torahampaita mamalle. Ja sitten siitä meni myös ohi toisia pienempiä koilia ja nekin pelkäs. Voisin luulla että se suuri koila olis voinu syödä meidät kaikki alkupalana ja sitten sen ei olis tarttenu ottaa kotona lainkaan raksuevästä. Vieläkin vapisuttaa ja onneks se ei purassu edes mamaa. 

Me tykätään matkustaa häkkieläiminä

Miksiköhän joittenkin tarttee olla niin pelottavia ja vihasia vaikka voi olla että ne oikeesti on ihan kilttejä ja niillä on vaan paha olla ja ne ei osaa muutakun räyhätä.

Nyt kun on kevään alku niin meillä kotonakin ollaan alettu viljelyhommiin. Oli pehmeitä pusseja ja niissä sisällä mustaa multa-ainesta, ihan niinkuin ulkonakin kesällä kun kaivetaan. Ja niinkuin koilamummin pihassa kun eilen siskon kanssa kaivettiin ihan vähän vaan kokeeks. Siitä pussista mama laitto kuppeihin maata ja laitto ne kupit jonoon. Sitten se ripotteli niihin hippuja ja hymisteli että pian ne ehkä kasvaa. On kyllä vähän vaikeeta uskoa että sieltä mustan mullan joukosta voi kasvaa mitään. Ehkä ne onkin tarkotettu kissaeläimille ja meille kaivamisasioita varten. Huomasin kuitenkin, että tänään oli mustan mullan joukossa vihanneksia. Mama nimitti niitä astereiksi. Olkoon mitä on, mutta nyt minäkin tiedän, että ihmeitä voi tapahtua. Siellä oli myös salaattiaineksia ihan alkuvaiheessa. Ja ne näytti apiloilta.

Salaattiaines

Ollaan me oltu välillä surumielelläkin kun me kuultiin että koilaystävä oli muuttanut koilien taivaaseen kun se oli niin kovasti kipeä. Sillä on nyt hyvä olla ja se voi ihan terveenä hiippailla siellä aurinkomaassa. Sitten meillä on myös ihmisystäviä jotka on aika kipeitä ja nekin varmaan muuttaa taivaaseen lähiaikoina. On aika surullista sanoa heippa ja lipasta ehkä viimeisen kerran. Mutta uskon, että siellä aurinkomaassa on hyvä olla ja aurinko vaan lämmittää kokoajan sopivasti ja siellä saa kulkea niityllä eikä kukat ollenkaan lakastu ja kukaan ei murise toiselleen. 

Nyt minä menen ottamaan nokoset kun ajattelu on laittanut pään ihan väsyksiin. Jada