Tänään olikin melko erilaista kun mama ei mennytkään aamuraksujen jälkeen työhön. Sillä oli ihan vapautus kun se oli jo yölläkin laittanut housut päälle ja mennyt töihin kun se piipittävä kone puhui isolla äänellä. Minäkin heräsin mutta nukuin uudestaan koska oli vielä pimeää. Me otettiin vielä pienet päiväunet lämpösen peiton alla eikä millään olisi jaksanut nousta juoksemaan. Noustiin kuitenkin ja mamakaan ei niistänyt enää kovaa koska sen nenä oli jo paremmassa kunnossa. Sain herkkuvälipalaa ja senjälkeen se sitten alkoikin se ompelu. Sain ihan oman villapaidan kun sitä ensin leikattiin ja kokeiltiin päälle. Se on aikuisten vaatteesta tehty ja se on kuulema semmonen tuunattu vaatekappale. Siinä on myöskin vetoketku ja korkea kaulus. En tykänny ollenkaan koko touhusta ja kun painoin sen ompeluslaitteen kaasupoljinta niin mama kiljahti melkein minun kielellä. Olisin vaan vähän auttanut. Sitten se paita tuli valmiiksi ja mentiin sen kanssa lenkille. Olihan se etupäästä lämmin ja ehkä siihen tulee myös takapää mutta se vaatii kehittelytyötä.
 |
| Minun uusi villapaita joka on tehty maman entisestä |
Sitten tänään tapahtui myöskin siivousta. Joku pelkää sitä konetta jolla siivotaan mutta minä otan sen aina kiinni ja mama ottaa kiinni villakoiran. Minä en kyllä ole villakoira kun minulla ei ole paljon villoja nahkan päällä. Sitten kun piti alkaa ottamaan hapsurätillä vesien kanssa pissijälkiä lattialta niin minut laitettiin huoneeseen oven taakse etten aiheuta turhia vedenpaisumuksia. Minusta olisi ollut oikein kiva ottaa sitä hapsua kiinni ja auttaa mutta ei se vaan käynyt. Ja en minä pissi paljon lattialle kun pissin ulkoilmaan. Ihan joskus vaan vahingossa tulee lattianrakoseen.
Ja sitten vielä ainakin yksi ihan tärkeä asia. Olen tänään saanut mennä kissa-eläinten yläkerrokseen ihan luvan kanssa. Siellä oli niin paljon kaikkia uusia hienoja hajuja ja kissa-eläinten tavaroita ja isoihmisvelin kivoja johtoja sen puntinnostohanskat jotka maistu kamalan hyvälle. Tunnen jo alakerran kaikki nurkat niin hyvin että pimeelläkin osaan liikkua siellä helposti mutta yläkerroksessa oli vieraita asioita niin paljon että olisin mielelläni jäänyt sinne vielä tutkimaan. Minut pyydettiin kuitenkin pois ja se ei ollut ihan kunnollinen asia. Ja sitten tulikin se hankaluus. Ne yläkerrokseen vievät rappuset oli oikein helppo loikkia ylös mutta alas ei ollutkaan helppo tulla. Odotin siellä yläosassa ja en uskaltanut mennä. Päästin semmosen äänen että se tarkotti että apu olis kiva juttu. Minun vinkuna hälytti paikalle maman ja se oli päättänyt että minä olen jo niin iso koira että voisin tulla ne alasraput ihan itsenäisesti alaskin. En ymmärrä miksi ne raput on eri muotosia ja toisesta päästä niin kapeitakin ettei edes minun tassu mahdu sille. Mama opetti minua ja antoi aina namiraksun kun olin loikannut pariaskelta. Se oli aika jännää mutta en voi tajuta miten ylöspäin on niin helppo mennä mutta alastulo on niin vaikeeta. Tiedätkös sinä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti