Matkassa turistiviisumilla ja rokotustodistuksella

Katson tässä ikkunasta kotipihalle ja ajattelen asioita

 Olen ihan kokonaan pyörällä päästäni. Tänään aamulla lähdettiin maman kanssa ajelulle ja sitten mentiin vielä toisellakin autolla ja kun heräsin oltiin paikassa jossa oli ihan hirveän paljon minunlaisia koilia. Niitä oli ihan silmänkantamattomiin ja mykistyin pelkästä jännityksestä. Ehkä olin luullut olevani yksi ja ainoa ja että ne muut asuisivat siellä Kongon rämeellä rotta-apajilla. Mutta että meitä onkin täällä itikoitten maassa näin kamalan paljon niin ihan ihme. Siellä oli minun värisiä ja velipoika oli mustavalkoinen ja minun oma iso-isä oli ihan minun näkönen ja sen nimi on Timon. Tapasin siellä myös minun oman koilamamman ja se murahti minulle aika isosti. Se varmaan tarkotti sillä, että olehan tyttökoila kiltisti maailmalla. 

Sain reissulta ihan oman huomiovaatteen

 Minä olin siellä ihan turistiviisumilla ja rokotustodistuksella liikkeellä, mutta melkein kaikki muut oli myös kilpailumielellä. Ne loikki siellä kehässä niitten ihmisten kanssa sinnetänne ja niitten jalkoja ja hampaita tutkittiin ja ne joutu seisomaan tosikauan yhdessä paikassa raksupalkalla. Sitten ne sai nauhoja ja paperiruusukkeita ja joku sai ison pokaalin. Ne oli hienoja koilia ja valioyksilöitä. Kuulin sillon samalla kun mama kuiskutti minun isoon korvaan, että minäkin olen maailman paras valioyksilö ja rakas. Annoin sille maailman parhaan lipasun ja nojasin sen poskeen.

Olen tämän kaiken matkustamisen ja touhun keskellä päiväunien välissä miettinyt pienessä ajattelussani sitä, että minulla on ihan oma parhain koti ja ihmiset ja kissa-eläimet joita rakastan ihan enemmän kuin paljon ja ne minua. Saan istua hiljaa niitten sylissä paitsi kissa-eläinten ja kun ollaan syvällä takametsässä kaukana sen laidasta niin saan juosta välillä ihan lähelle vaikkapa mamaa sillon kun tuntuu, että siellä on joku vaarallinen iso muurahainen tai joku häkki-eläin. 

Tästä kohdasta lähtee polku josta pääsee takametsän laitaan

 Olen aika varma, että ne rämerotta-apajien basenjilapset joutuvat vaan tekemään työtä ja olemaan koko ajan rohkeita vaikka pelottaiskin kun sitä isompi rotta irvistää rumasti. Haluaisin niin kovasti auttaa niitä jotka kulkee siellä jengissä ja yrittää näyttää koviskoililta. Oikeesti ne on varmaan aika pehmeitä ja niillä on varmaan ihan lämmin sydän olemassa. Ja ne räksyttää jos niille räksytetään. Ja ne varmaan saa ruuaksi niitten rottien loput jos jää jäljelle. 

Olen kuitenkin täällä itikoitten maassa ja en voi paljon auttaa niitä siellä vaikka sydän niin haluaisikin. Siksi haluan olla aina vaan lakkauskoila ja ystäväkoila ja antaa hyvää oloa ja parasta mieltä niille kun vaan haluaa. Olen ihan sitä mieltä, että voisin vaikka jakaa minun oman mamankin jonkun toisen pikkukoilan kanssa jos niin vaan käy. Aina vaan tiedän että saan silti paljon rakkautta ja se toinenkin saa yhtäpaljon. Ja rakkaus ei vaan lopu sillon ollenkaan vaan sitä koko ajan tulee lisää siihen paikkaan kun sitä tarvitaan.

Nyt olen ihan väsynyt ja menen unille kukkapeiton alle. Hyvää yötä